Kolmatta kertaa järjestettävä Kangasala Classic soi luonnon inspiroimana


Kamarimusiikkifestivaali viikkoa ennen juhannusta tuo Kangasalle konsertoimaan joukon klassisen musiikin huippuammattilaisia ja maamme kansainvälisiä tähtiä 15.–18.6.2023.

Kesän 2023 teema on Inspiraationa luonto. Festivaalin avajaiskonsertti juhlistaa Sibeliusta ja säveltäjän vahvaa suhdetta luontoon. Perjantain iltakonsertissa Kangasala-talolla nähdään rovaniemeläisen Arttu Niemisen mediataidetta yhdistettynä minimalistiseen live-musiikkiin. Kirkkokonserteissa kuullaan muun muassa Vivaldin Vuodenaikoja ja Brahmsin ihastuttava käyrätorvitrio.

Kummelista tuttu Timo Kahilainen debytoi kertojana Kangasala-talon lastenkonsertissa. Prokofjevin rakastettu musiikkisatu Pekka ja susi on tämän kesän itseoikeutettu valinta konserttiin, joka on suunniteltu koko perheelle. Kansainvälistä uraa tekevä Marjukka Tepponen esiintyy festivaalin lauantai-illassa. Tepponen saa kanssaan lavalle Suomen eturivin sellotaiteilijoista koostuvan yhtyeen Total Cello Ensemblen. Luontoteema puhuttelee aiemminkin yhteistyötä tehneitä taiteilijoita, jotka ovat saaneet konsertin ohjelmistovalintoihin vapaat kädet.

Esiintymässä ovat lisäksi maamme eturivin pianisti Ossi Tanner, koti- ja ulkomaisten orkestereiden solistina esiintyvä viulisti Tami Pohjola sekä Suomen kansallisoopperan konserttimestari Pekko Pulakka ja soolosellisti Jussi Vähälä. Konsertteja järjestetään Kangasala-talossa, Kirkkoharjun näkötornilla sekä Kangasalan, Sahalahden ja Kuhmalahden kirkoissa. Festivaaliohjelmaan kuuluu myös yleisölle ilmaisia ulkoilmakonsertteja ainutlaatuisissa luontokohteissa.

Koko ohjelma osoitteessa www.kangasalaclassic.fi.