Kevätkauden hoitotoimet Kirkkojärvellä on aloitettu

Kirkkojärvi. Kuva: Kangasalan kaupunki.
Kirkkojärvellä jatketaan hoitokalastusta keväisin, kesäisin ja myöhään syksyllä ainakin vuoteen 2026 asti.
Tänä keväänä Kirkkojärvellä keskitytään useisiin kunnostustoimiin, joilla pyritään parantamaan järven kuntoa kokonaisuutena.
Hoitokalastus: Keväällä jatketaan särkikalojen poistokalastusta, jotta järven rehevöitymistä saadaan vähennettyä ja ekosysteemi tasapainotettua. Koekalastuksilla seurataan kalaston muutoksia.
Pesimälautat linnuille: Järvelle on asennettu uusia pesimälauttoja, joiden tarkoituksena on tarjota turvallisia pesimäpaikkoja muun muassa lokeille ja sotkille.
Joulukuusiturot: Ahventen kutualustoiksi ja vesiselkärangattomien elinympäristöiksi järveen on upotettu joulukuusikehikoita.
Veneluiska: Kevään aikana järvelle rakennetaan veneluiska, joka helpottaa hoitokalastustoimien toteutusta.
Lisäksi seurataan vedenlaatua, pohjaeläinten ja vesiselkärangattomien määrää sekä lintujen pesintää. Kaikki toimenpiteet on suunniteltu huolellisesti viime syksyn hoitokalastusraportin ja tuoreimman tutkimustiedon pohjalta. Tavoitteena on, että järven kunto paranee kokonaisuutena, jolloin siitä hyötyvät sekä luonto että ihmiset.
Lue laajempi kuvaus Kirkkojärven hoitotoimista Pirkanmaan ELY-keskuksen tiedotteesta:
Kirkkojärven hoitotoimet: ”Tavoitteena on, että järven kunto paranee kokonaisuutena” (Pirkanmaa) – ely – ELY-keskus