Asemantien pysäköintiä rajoitetaan Sorolan montun lähellä


Sorolan montun ulkoilualue on saanut suuren suosion. Suosion myötä on tullut esille haasteet alueen pysäköinnissä. Sorolan montun nykyisellä pysäköintialueella on tilaa noin kymmenelle autolle, eikä tila ole riittänyt alueen käyttäjille, vaan pysäköinti on levinnyt Asemantien varrelle.

Pysäköintialueen laajennus on kaupungin tämän vuoden työohjelmassa, mutta laajennuskaan ei poista kaikkia pysäköintiongelmia. Kaupunki on tiedottanut ja ohjeistanut alueen käyttäjiä, jotta pysäköinti ohjautuisi ensisijaisesti Kyötikkälän urheilukeskuksen laajalle parkkipaikalle, josta on viitoitettu mm. kävelyreitti Sorolan montulle.

Jotta pysäköintiä saadaan ohjattua tehokkaammin virallisille pysäköintialueille ja turvallisempiin paikkoihin, kaupunki esittää kadunvarsipysäköinnin kieltämistä molemmin puolin Asemantietä Noormarkuntien liittymän ja Otsolantien liittymän väliseltä osuudelta.