Sahalahden kirjasto avautuu omatoimiaikaan 2.3.2020 klo 7


Kirjastoon aamuseitsemältä joka päivä, myös sunnuntaina? Sahalahden ja Vatialan lähikirjastoissa se onnistuu.

Sahalahden lähikirjasto avautuu maanantaina 2.3. remontin jälkeen. Kirjastoon pääsee sunnuntaista torstaihin klo 7–21 ja perjantaista lauantaihin klo 7–18. Palveluaikojen ulkopuolella ovi avautuu PIKI-kirjastokortilla ja siihen liitetyllä nelinumeroisella tunnusluvulla. Tunnusluvun saa kirjastosta.

Omatoimiaikana kirjastossa voi lukea ja työskennellä, käyttää tietokoneita, noutaa varauksia ja palauttaa ja lainata aineistoa automaateilla. Henkilökunta on paikalla palveluaikoina. Palveluajat ovat maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 13–19, tiistaisin ja torstaisin klo 10–15 ja perjantaisin klo 12–15. Huomaa, että palveluaikoihin on tullut pieniä muutoksia.

Vatialan lähikirjastossa on asioitu osittain omatoimisesti jo syksystä 2017 ja kokemukset ovat myönteisiä. Myös Sahalahdella asiakkaat ovat odottaneet uudistusta malttamattomina, kertoo kirjastonjohtaja Sanna Niemi. Kävijöitä voi tulla kauempaakin.

Sahalahden kirjasto on ollut suljettuna kolme viikkoa omatoimiajan käyttöönoton vaatimien muutostöiden vuoksi.

Lisätietoja kirjaston omatoimisesta käytöstä: www.kangasala.fi/omatoimikirjasto