Vesaniemen kehittämisestä kysely kangasalalaisille


Ideoita kerätään 17.12.2018 saakka.

Vesaniemen alueelle laaditaan kehittämissuunnitelmaa, jonka tavoitteena on parantaa Vesaniemen saavutettavuutta, lisätä alueen ympärivuotisia toimintoja ja selkiyttää sen näkymiä ja jäsentelyä. Nykyisiä Vesaniemen toimintoja voidaan kehittää entistä aktiivisempaan suuntaan ja tuoda niiden rinnalle uusia toimintoja. Vesaniemestä on kehitettävissä uusi Kangasalan tapahtumakeskus.

Alueella voivat toimia edelleen entiset ja uudet seurat ja yhdistykset, ravintoloitsijat, matkailu- ja hyvinvointialan yritykset ja välineiden vuokraajat, joiden kommentteja erityisesti kaivataan.

Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa, miten kangasalalaiset itse kokevat Vesaniemen tämän hetkisen tilanteen ja mihin sitä käytetään sekä millaisia toimintoja sinne haluttaisiin tulevaisuudessa. Kyselyn tuloksia käytetään kokonaisvaltaisesti alueen kehittämiseen ja paremman Vesaniemen luomiseen.

Alueen sijainti on keskeinen ja sillä on huima potentiaali toimia sekä kangasalalaisille, että muualta tuleville vierailijoille suunnattuna houkuttelevana ja viihtyisänä virkistysalueena. Tästä syystä aluetta on tarkoitus kehittää entistä paremmaksi ympärivuotiseksi ja toiminnallisesti monipuolisemmaksi alueeksi.

Kysely aukeaa oheisesta linkistä: www.muuan.fi/vesaniemi

Ideoita kerätään 17.12.2018 saakka.

Vesaniemen kehittämissuunnittelusta vastaa MUUAN Oy yhteistyössä Kangasalan kaupungin kanssa.

Hankesuunnitelman on tarkoitus valmistua keväällä 2019.

Lisätiedot:

Markku Lahtinen, Kangasalan kaupunki
markku.lahtinen(at)kangasala.fi

Olli Metso, MUUAN Oy
olli.metso(at)muuan.fi