
« Takaisin tapahtumalistaukseen
SF-Blues – A Tribute to Heikki
SF-Blues Heikki Silvennoisen toiveesta Kangasala-talossa
Edesmennyt Heikki Silvennoinen halusi SF-Bluesin konsertoimaan kotikonnuilleen Kangasalle. Keikka toteutuu, valitettavasti ilman Heikkiä. Heikki on kuitenkin illan hengessä mukana.
SF-Blues on ollut suomalaisen blues- ja roots-musiikin kulmakivi jo vuosikymmenien ajan. Yhtyeen nimi on synonyymi korkealaatuiselle musiikille ja huipputason soittajille. Jokainen yhtyeen jäsen on oman alansa taituri. He ovat kaikki antaneet merkittävän panoksen suomalaisen juurimusiikin kentällä.
Pepe Ahlqvistin, Dave Lindholmin, Jarmo Nikun ja vierailijoiden lisäksi mukana ovat rumpali Harri Ala-Kojola, basisti Mikko Löytty ja laulaja-kosketinsoittaja Jukka Gustavson.
Vierailijoina Marjo Leinonen, Jukka Orma ja Timo Kojo
SF-Blues palaa lavoille suurella sydämellä – hehkuen sitä aitoa ja syvää tunnetta, joka on tehnyt siitä yhden Suomen arvostetuimmista juurimusiikin yhtyeistä.
Ryhmään vierailijaksi kesän keikoille on tulossa Marjo Leinonen, joka tuo omaa väriään bändin soundiin. Lisäksi mukana Kangasala-talossa ovat legendaariset Jukka Orma ja Timo Kojo.
Esa ”Bluesministeri” Kuloniemi kuvailee SF-bluesin olevan muuta kuin perinteinen bändi:
SF-Blues ei ole perinteinen ”bändi”, vaan parin vuoden välein kokoontuva kotimaisen bluesin liikkuva näyttämö, jonka päämääränä on tuottaa vaihtelevin kokoonpanoin kavalkadityyppisiä blues-elämyksiä etupäässä festivaali- ja konserttiolosuhteissa.
Ensimmäinen kiertue toteutettiin vuonna 2002 perushenkilöstöllä Heikki Silvennoinen, Pepe Ahlqvist, Dave Lindholm, Mikko Löytty ja Jani Auvinen. Ensimmäinen vierailija, tuolloin uraansa aloitellut Erja Lyytinen, liittyi seurueeseen seuraavana vuonna. Sittemmin SF-Bluesin vieraina ovat vuosien varrella olleet Mikko Kuustonen, Jukka Tolonen, Eero Raittinen, Jukka Gustavsson, Ina Forsman, Honey B & T-Bones, Helge Tallqvist, Emilia Sisco, Micke Bjorklof & Lefty Leppänen, Pave Maijanen, Tokela, Henry O, Jo’ Buddy, Ile Kallio, Ida Elina ja Noora Louhimo.
SF-Bluesin perustajajäseniin lukeutuneen Heikki Silvennoisen menehdyttyä jatkaa muu ydinryhmä toimintaansa samalla liikeidealla bändiliiderinään basisti Mikko Löytty. Rumpalina on useimmiten Harri Ala-Kojola, jota välillä tuuraa alkuperäisjäsen Jani Auvinen.
Esityksen kesto on n. 2 tuntia, sisältäen väliajan.
Tuotanto: Kangasala-talo
Liput ja ryhmäliput
Liput Kangasala-talolta ja Lippu.fi
Peruslippu 40 €
Lippu.fi lisää tilausmaksut (alk. 1,50 € / tilaus + 0,65 % tilauksesta www.lippu.fi)
Ryhmäliput vähintään 10 hengelle Kangasala-talon myyntipalvelusta p. 0400 304 530, myyntipalvelu@kangasala-talo.fi
Lisäpalvelut
Naulakkopalvelumaksu 2,50 €
Anniskelukatsomo
Esityksessä on K18-anniskelualue katsomon yläosassa, riveillä 8-11.
Anniskelualueella sijaitsevalle istumapaikalle voi viedä ennen esitystä ja mahdollisen väliajan aikana ostamansa juoman. Anniskelukatsomo on kielletty alle 18-vuotiailta.
Ravintolan palvelut
Tule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Ravintolapalvelut avautuvat tuntia ennen konserttia.
Tutustu Kulttuuriravintola Jalmarin palveluihin ›
Saapuminen
Kangasala-talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja meille saavut helposti myös bussilla, pyörällä tai kävellen! Lue lisää saapumisesta ja pysäköinnistä täältä ›