Siirtymävaiheet

Esiopetus – alakoulu
Esiopetuksesta ensimmäiselle luokalle siirtyvää oppilasta koskevien tietojen vaihtaminen asiantuntijoiden välillä on ensiarvoisen tärkeää. Kangasalla tiedonsiirto toimii sekä neuvolan terveydenhoitajan ja varhaiskasvatuksen että esikoulun opettajien ja koulun alkuopettajien välillä. Kaupungissa on käytössä seudun yhteinen Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma -lomake, jonka avulla yhteistyössä huoltajien kanssa tieto siirtyy esiopetuksesta perusopetuksen puolelle.

Alakoulu – yläkoulu
Luokkien 6. ja 7. välisen yhteistyön tulee olla tiivistä etenkin erityisopetuksen osalta. Tavoitteena nivelkohdassa on oppilaiden siirtymisen helpottaminen, tiedonkulun varmistaminen, työnjaon selkiinnyttäminen ja päällekkäisyyksien välttäminen. Myös tähän nivelvaiheeseen on kaupungissa kehitetty tiedonsiirtolomake, jota käytetään tarvittaessa yleisen, tehostetun ja erityisen tuen piirissä olevien oppilaiden kohdalla tiedonsiirtoon yläkoulun puolelle.

Yläkoulu – toinen  aste
Nivelyhteistyö perusopetuksesta toiselle asteelle toimii Kangasalan kaupungissa opinto-ohjaajien vetämissä työryhmissä. Erityistä tukea tarvitsevan oppilaan siirtyminen toisen asteen koulutukseen vaatii yhteistyötä ja suunnittelua.  Opinto-ohjaajat ja erityisopettajat huolehtivat tarvittavan tiedon siirtämisestä.

Oppilas vaihtaa perusopetuksen koulua
Jos oppilas siirtyy toisen opetuksen järjestäjän perusopetuslain mukaisesti järjestämään opetukseen tai aamu- tai iltapäivätoimintaan, aikaisemman opetuksen järjestäjän on salassapitosäännösten estämättä viipymättä toimitettava oppilaan opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot uudelle opetuksen järjestäjälle. Uudella opetuksen järjestäjällä on myös pyynnöstä oikeus saada vastaavat tiedot.