Uusi PIKI-verkkokirjasto käyttöön


Uusi PIKI-verkkokirjasto on otettu käyttöön osoitteessa piki.fi. Verkkokirjaston monipuoliset haku- ja varaustoiminnot, kätevä perhetili ja selkeä ulkoasu helpottavat sähköistä kirjastoasiointia.

Pirkanmaan kirjastojen uusi PIKI-verkkokirjasto on valmistunut ja asiakkaiden käytössä osoitteessa piki.fi. Vanha verkkokirjasto (piki.verkkokirjasto.fi) poistuu käytöstä kevään aikana. Uudistuksen tavoitteena on ollut tehdä sähköisestä kirjastoasioinnista entistä sujuvampaa. Verkkokirjastossa voi muun muassa hakea aineistoja, tehdä varauksia ja uusia lainoja, maksaa kirjastomaksuja, kysyä neuvoa chatissa sekä päivittää asiakastietoja. Palvelussa on sisäänrakennettuna myös sähköinen kirjastokortti.

Uuteen PIKI-verkkokirjastoon on otettu vaikutteita kirjakaupoista ja e-kirjapalveluista. Etenkin visuaalisuutta sekä haku- ja selausmahdollisuuksia on parannettu.
– Hakutoimintoja kehitettiin, jotta verkkokirjastossa voisi tehdä samaan tapaan herätelöytöjä kuin kirjaston hyllyjen välissä kuljeskellessakin. Lisäksi varausten teko ja suositusten jako sosiaaliseen mediaan toimii aiempaa kätevämmin, uudistusta vetänyt verkkopäällikkö Ismo Raitanen Tampereen kaupunginkirjastosta kertoo.
Verkkokirjaston mobiilikäyttöön ja saavutettavuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Uudessa verkkokirjastossa on myös aiempaa enemmän englanninkielisiä sisältöjä.

Uusi PIKI-verkkokirjasto rakennettiin asiakkaiden toiveita ja tarpeita kuunnellen. Palvelun ensimmäinen versio oli asiakkaiden koekäytössä viime kesästä asti, ja sitä on kehitetty saadun palautteen perusteella. Viimeistelyvaiheessa muokattiin esimerkiksi ulkoasuun liittyviä seikkoja, tarkennettiin ohjeita sekä parannettiin aineiston löydettävyyttä muun muassa nostamalla pelit ja sarjakuvat paremmin esiin.

Uutuutena mukaan saatiin myös perhetili, jonka avulla eräpäivien seuraaminen helpottuu. Nyt esimerkiksi molemmat huoltajat voivat liittää lastensa tai puolisot toistensa kirjastokorttien tiedot verkkokirjaston perhetiliin.

Uusi PIKI-verkkokirjasto on räätälöity Kansalliskirjaston tarjoaman Finna-alustan päälle. Suomen yleisistä kirjastoista jo yli 90 prosenttia käyttää Finna-pohjaista verkkokirjastoa. Kirjastot kehittävät palvelua yhdessä. Finna-kytköksen myötä PIKI-kirjastot voivat tarjota löydettäväksi myös omien kokoelmiensa ulkopuoleisia aineistoja, kuten vapaassa käytössä olevia e-aineistoja.