Koirapuisto Rekkulan avajaisia vietetään keskiviikkona 15.12.


Tervetuloa tutustumaan uuteen puistoon, tapaamaan paikallisia koiria ja koiranomistajia sekä herkuttelemaan Rekkula -pipareilla ja glögillä. Avajaisissa jaossa koirankakkapusseja, ja kaikkien niihin osallistuneiden kesken arvotaan koirien ”lahjakori”. Koiramaisen menon tallentaa valokuvaaja ja kuvat jaetaan myös koiranomistajien iloksi.

Vastavalmistunut koirapuisto Rekkula on jaettu kahteen osaan, joten pienille ja suurille koirille löytyy puistosta omat puolensa. Molempiin aitauksiin on omat sisäänkäynti- ja huoltoportit. Käyntiporttien yhteyteen on rakennettu eteistila eli kaksinkertainen portti välitilalla, joka helpottaa koirien laskemista irti turvallisesti ja estää koirien karkaamista puistosta. Jätehuoltoa varten aitauksiin on sijoitettu puistoroska-astiat sekajätettä varten ja hajuhaittojen ehkäisemiseksi aitauksen ulkopuolelle yhteinen kannellinen syväjäteastia koiranjätöksiä varten.

Kiinteinä kalusteina puistoon on asennettu selkänojalliset penkit ja valaistus. Aitauksen sisälle on varattu koirapuiston käyttäjille irtovarusteet (lapiot ja haravat) alueen siistimiseen ja jätösten keräämiseen.

Koirapuisto Rekkulan avajaiset
keskiviikkona 15.12.2021 klo 18-19.30
Horsmakuja, 36240 Kangasala

Lisätietoja:

Avajaiset
Isabella Rossi, tapahtumakoordinaattori
p. 044 481 3050
isabella.rossi@kangasala.fi

Koirapuisto:

Milla Santalehto, suunnittelija/ ulkoalueet, tekninen keskus
P. 044 481 3009
milla.santalehto@kangasala.fi