Kirjaston Vuoden lukuteko -palkinto SPR:n ystäväpalvelun vapaaehtoisille


Kolme punaista markiisikassia,taustalla kirjahylly

Pirkanmaan kirjastot viettävät syyskuussa PIKI-päivää, yhteistä teemapäivää, jolloin tuodaan esiin PIKI-kirjastojen palveluita. Tänä vuonna 23.9. julkistetaan uuden Vuoden lukuteko -palkinnon saajat. Jokaisessa Pirkanmaan kunnassa palkitaan henkilö tai ryhmä, joka on tehnyt tärkeää työtä lukemisen edistämiseksi.

Kangasalan kirjasto palkitsee kirjaston kotipalvelutyötä tekevät SPR:n ystäväpalvelun vapaaehtoiset. Leena Mäkiö ja Mia Pöyhönen tekevät vapaaehtoisina arvokasta työtä viemällä kirjakasseja henkilöille, jotka eivät itse pääse asioimaan kirjastoon.

Kirjasto palvelee kotiin niitä kangasalalaisia, jotka eivät iän, vamman tai sairauden vuoksi pysty itse asioimaan kirjastossa.
Kirjaston henkilökunta valitsee asiakkaalle lainattavat teokset hänen toiveidensa pohjalta ja kirjat toimitetaan asiakkaalle kerran kuussa tai sopimuksen mukaan. Samalla palautetaan edelliset lainat. Asiakkaan käytössä on koko PIKI-kirjastojen kokoelma. Kirjakassien kuljettamisessa teemme yhteistyötä SPR:n ystäväpalvelun kanssa. Palvelu on maksutonta.

Lue lisää kirjaston palveluista erityisryhmille

PIKI-päivän sivu verkkokirjastossa:
https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/pikipaiva-2021