Hyppää sisältöön

Saarenmaan osayleiskaava, kaava nro 36

Viimeksi päivitetty:

Kangasalan ja Tampereen rajalle, tulevan 2-kehän varrelle, suunnitellaan yritys- ja työpaikka-aluetta sekä asutusta.
Saarenmaan yritysalue sijoittuu Tampereen puolella olevan Ruskon yritysalueen jatkeeksi.

Kangasalan kaupunki on käynnistänyt Saarenmaan osayleiskaavan laatimisen uudelleen. Edellisessä kaavaprosessissa Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi päätöksellään 18.12.2023 Kangasalan valtuuston 13.6.2022 hyväksymän osayleiskaavan.
Uudessa Saarenmaan osayleiskaavaprosessissa osayleiskaava-alue on sama kuin aiemmin hyväksytyssä osayleiskaavassa. Myös kaavan keskeiset tavoitteet ovat säilyneet ennallaan. Osayleiskaavan keskeisenä tavoitteena on mahdollistaa alueelle Tampereen seudun 2-kehän, uuden kansallisesti ja kansainvälisesti vetovoimaisen yritysalueen sekä seudun kaupunkirakennetta täydentävän asumisen alueen, palvelujen ja viheralueiden sijoittuminen.

Kaavaehdotus on tulossa uudelleen nähtäville

Saarenmaan osayleiskaavan ehdotus on tulossa tammikuussa 2026 uudelleen nähtäville. Kaavaehdotusta käsitellään 9.12.2025 elinympäristölautakunnassa. Nähtävilläolon aikataulusta ja palautteen antamisesta tiedotetaan myöhemmin.

Elinympäristölautakunnan esityslistan liitteet:

36 Kaavaehdotus kartta

pdf
1.35 Mt
Lataa tiedosto

36 Kaavaehdotus kaavamerkinnät ja määräykset

pdf
140.59 kt
Lataa tiedosto

36 Kaavaselostusehdotus

pdf
4.08 Mt
Lataa tiedosto

36 Palauteraportti ehdotusvaihe

pdf
2.92 Mt
Lataa tiedosto
Kaavaehdotus oli nähtävillä 11.9.–10.10.2025

36 Saarenmaan osayleiskaavaehdotus

pdf
1.46 Mt
Lataa tiedosto

36 Saarenmaan osayleiskaavaehdotus merkinnät

pdf
209.34 kt
Lataa tiedosto

Kaavaselostusehdotus

pdf
5.33 Mt
Lataa tiedosto

Kaavaselostusehdotuksen liite

pdf
46.34 kt
Lataa tiedosto

Palauteraportti luonnosvaihe

pdf
2.60 Mt
Lataa tiedosto
Päivitetyt ja uudet selvitykset:

Mustaliuskeselvitys 2025 + liitteet

pdf
20.50 Mt
Lataa tiedosto

Hulevesiselvitys 2025, raportti

pdf
2.03 Mt
Lataa tiedosto

Hulevesiselvitys 2025, nykytilakartta

pdf
9.53 Mt
Lataa tiedosto

Hulevesiselvitys 2025, suunnitelmakartta

pdf
7.78 Mt
Lataa tiedosto

Liikenneselvitys 2025

pdf
7.97 Mt
Lataa tiedosto

DNSH-tarkastelu 2025

pdf
512.75 kt
Lataa tiedosto

DNSH-tarkastelu 2025

pdf
Lataa tiedosto

Ilmastovaikutusten arviointi 2025

pdf
2.88 Mt
Lataa tiedosto

Lepakkoselvitys 2024

pdf
2.42 Mt
Lataa tiedosto

Liito-oravaselvityksen päivitys 2024

pdf
7.05 Mt
Lataa tiedosto

Luontotyyppien ja lajien uhanalaisuuden ja hallinnollisen aseman tarkistus 2024

pdf
330.42 kt
Lataa tiedosto

Viitasammakon havaintopisteen tarkistus 2024

pdf
1.43 Mt
Lataa tiedosto

Luontoselvityksen päivitys 2024

pdf
1.88 Mt
Lataa tiedosto
Kaavaluonnos oli nähtävillä 16.1.-14.2.2025

Osayleiskaavaluonnos kartta

pdf
1.16 Mt
Lataa tiedosto

Osayleiskaavaluonnos kaavamerkinnät ja määräykset

pdf
127.36 kt
Lataa tiedosto

Kaavaselostusluonnos ja liite

pdf
10.04 Mt
Lataa tiedosto

Palauteraportti oas

pdf
4.94 Mt
Lataa tiedosto
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 29.7.-27.8.2024:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

pdf
1.37 Mt
Lataa tiedosto

Tiedote Saarenmaan osayleiskaavan käynnistämisestä

pdf
723.27 kt
Lataa tiedosto
Seuraa kaavatyön etenemistä sähköpostilistalta:

Voit ilmoittautua osayleiskaavan sähköpostilistalle osoitteessa kaavoitus(at)kangasala.fi. Sähköpostilistalla tiedotetaan kaavan etenemisestä ja ajankohtaisista asioista.

Toimenpiderajoitus Saarenmaan alueella

Elinympäristölautakunta on päättänyt 11.6.2024 § 101 asettaa Saarenmaan alueelle maankäyttö- ja rakennuslain 38 §:n mukaisen toimenpiderajoituksen osayleiskaavan laatimisen ajaksi. Toimenpiderajoituksen asettaminen osalle Saarenmaan osayleiskaava-aluetta kaavan laatimisen ajaksi. Toimenpiderajoitusalueella maisemaa muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä varten tarvitsee hakea maankäyttö- ja rakennuslain 128 §:n mukainen maisematyölupa. Toimenpiderajoitus koskee osaa vireillä olevan Saarenmaan osayleiskaavan alueesta. Vaikutuksiltaan vähäisiä toimenpiteitä varten ei tarvitse hakea maisematyölupaa.

36 toimenpiderajoituskartta

pdf
545.61 kt
Lataa tiedosto
2-kehän suunnittelu

2-kehätien (maantie 309) tiesuunnittelu välillä Tampere Lintuhytti (Ruskonkehä) – Kangasala Saarenmaantie on käynnistynyt vuonna 2024. Tiesuunnitelmaa laatii Pirkanmaan ELY-keskus yhteistyössä Kangasalan kaupungin ja Tampereen kaupungin kanssa. Lisätietoa tiesuunnitelmasta: https://vayliensuunnittelu.fi/s/qy72/suunnittelu

Aiemman Saarenmaan osayleiskaavaprosessin aineistot ja selvitykset 2018-2022

Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi päätöksellään 18.12.2023 valtuuston hyväksymispäätöksen sillä perusteella, että osayleiskaavaan oli tehty merkityksellisiä muutoksia ehdotusvaiheen nähtävilläolon jälkeen, jotka olisivat edellyttäneet kaavaehdotuksen asettamista uudelleen nähtäville ennen kaavan hyväksymistä.

Tiedote Saarenmaan osayleiskaavan kumoutumisesta

13.6.2022 hyväksytty kaava:

36 Osayleiskaavakartta

pdf
1.52 Mt
Lataa tiedosto

36 Kaavamerkinnät ja -määräykset

pdf
146.99 kt
Lataa tiedosto

36 Kaavaselostus

pdf
2.11 Mt
Lataa tiedosto

Lisätietoja yleiskaavasta antavat:

Tea Jylhä

Projektipäällikkö

Jenni Joensuu-Partanen

Suunnitteluarkkitehti

Anna-Leena Lehtiniemi

Kaupunginarkkitehti