Hyppää sisältöön

Koululaisten iltapäivätoiminta

Iltapäivätoiminnan tarkoituksena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä, luoda perustaa hyville vapaa-ajanviettotavoille ja auttaa perheitä kasvatustehtävän toteuttamisessa.
Viimeksi päivitetty:

Iltapäivätoiminnan tarkoituksena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä, luoda perustaa hyville vapaa-ajanviettotavoille ja auttaa perheitä kasvatustehtävän toteuttamisessa. Lisäksi toiminnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä riskitekijöitä, jotka liittyvät valvomattomaan ajankäyttöön ja yksinoloon. Erityistä huomiota kiinnitetään leikkiin ja muuhun lapsen kasvua tukevaan toimintaan, kuten liikuntaan, ulkoiluun ja kädentaitoihin. Aikaa on myös läksyjen tekemiseen.

Vatialan koululla järjestetään POP-luokkien iltapäivätoimintaa. Lisätietoja poppiksesta löytyy Vatialan koulun sivulta.

Järjestäminen

Kangasalan kaupunki järjestää lukuvuonna 2025-2026 iltapäivätoimintaa kaikille 1. vuosiluokkien oppilaille sekä 2.-6. vuosiluokkien erityisen tuen oppilaille. Mikäli ryhmässä on tilaa, voidaan toimintaan ottaa myös 2. vuosiluokkien muita kuin erityisen tuen oppilaita. Etusijalla heistä ovat tuen piirissä olevat oppilaat. Tarvittaessa suoritetaan arvonta. Ryhmien ollessa täynnä hakuajan ulkopuolella hakeneet sijoitetaan varasijoille.

Iltapäivätoimintaa järjestävät kaupungin omien ryhmien lisäksi KU- 68 Suoraman ja Ruutanan kouluilla sekä YMCA Tampere Vatialassa.

Paikkoja on rajoitetusti. Yksiköissä, joissa hakuvaiheessa on useampi kuin yksi iltapäivätoiminnan järjestäjä, ei voida taata pääsyä haluttuun ryhmään. Toiminnan järjestäjä ei voi taata paikkaa, jos hakemus tulee hakuajan jälkeen.

Toimintaryhmä perustetaan, kun siihen hakee vähintään kymmenen (10) lasta.

Palveluntarvevaihtoehdot:

– iltapäivätoiminta, lyhennetty palveluntarve 120 €/kk (enintään 3 h/pvä tai 12 pvä/kk)

– iltapäivätoiminta, kokoaikainen palveluntarve 160 €/kk (4 h /pvä)

Iltapäivätoiminta alkaa 6.8.2025. Toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista ja sitä järjestetään koulun työpäivinä maanantaista perjantaihin klo 12.00-16.00. Koulujen loma-ajat eivät kuulu toiminnan piiriin.

Iltapäivätoiminta kuuluu kaupungin vakuutuksen piiriin.

Kaupunki ei järjestä oppilaiden kuljetuksia iltapäivätoiminnasta kotiin.

2. -luokkalaisten koululaisten iltapäivätoimintaan hakeminen kevät 2026 

Kangasalan kaupunki järjestää iltapäivätoimintaa kaikille 1. vuosiluokkien oppilaille sekä  2.-6. vuosiluokkien erityisen tuen/oppilaskohtaisten tukitoimien oppilaille. Mikäli ryhmässä on tilaa, voidaan toimintaan ottaa myös 2. vuosiluokkien muita kuin erityisen tuen/oppilaskohtaisten tukitoimien oppilaita. Etusijalla heistä ovat vanhan perusopetuslain mukaiset tehostetun tuen oppilaat. Tarvittaessa suoritetaan arvonta. Ryhmien ollessa täynnä hakuajan ulkopuolella hakeneet sijoitetaan varasijoille.  

Haku koskee niitä yksiköitä, joissa 2. -luokkalaisille on ollut ryhmissä tilaa syksyllä 2025. Nämä yksiköt ovat: Haviseva, Huutijärvi, Liuksiala, Omenatarha, Ruutana, Suorama, Tursola ja Vatiala. 

Iltapäivätoimintaan syksyllä 2025 osallistuneiden 2. -luokkalaisten päätökset ovat voimassa 31.12.2025 saakka. Syksylle 2025 tehty myönteinen päätös ei ole voimassa kevään 2026 osalta, vaan paikkaa tulee hakea uudelleen keväälle 2026. Tämä koskee myös kielteisen päätöksen syksylle 2025 saaneita. Erityisen tuen oppilaita koskevat iltapäivätoiminnan päätökset ovat voimassa lukuvuoden loppuun saakka. 

Haku tehdään 3.-16.11.2025 Wilmassa. Wilmaan tulee kirjautua selaimen kautta osoitteessa https://kangasala.inschool.fi/ ja valita etusivun oikeasta yläkulmasta lapsen tulevan lukuvuoden tieto Hakemus tehdään Hakemukset ja päätökset -välilehdellä. Valitse oikeasta reunasta Tee uusi -hakemus ja valitse valikosta IP: Hakemus iltapäivätoimintaan. Täytä tiedot tarkasti. Iltapäivätoimintaan valituilta kysytään myöhemmin tarkemmat lisätiedot, esimerkiksi allergiat. 

Päätökset tehdään viimeistään 5.12.  

Jos huoltaja on hyväksynyt sähköisen tiedoksiannon, päätös on luettavissa Wilmassa. Muussa tapauksessa päätös lähetetään postitse. 

Paikkoja on rajoitetusti. Toiminnan järjestäjä ei voi taata paikkaa, jos hakemus tulee hakuajan jälkeen.  

Hakeminen

Hakeminen koululaisten iltapäivätoimintaan tehdään Wilmassa. Wilmaan tulee kirjautua selaimen kautta osoitteessa https://kangasala.inschool.fi/. Hakemus tehdään Hakemukset ja päätökset -välilehdellä. Valitse oikeasta reunasta Tee uusi -hakemus ja valitse valikosta IP: Hakemus iltapäivätoimintaan. Tiedot tulee täyttää huolellisesti. Iltapäivätoimintaan valituilta kysytään myöhemmin tarkemmat lisätiedot, esimerkiksi allergiat.

Päätösten valmistumisesta tiedotetaan Wilmassa. Jos huoltaja on hyväksynyt sähköisen tiedoksiannon, päätös on luettavissa Wilmassa. Muussa tapauksessa päätös lähetetään postitse.

Kangasalle muuttavien lasten iltapäivätoimintaan hakeminen

Iltapäivätoiminnan paikkaa voi hakea sen jälkeen, kun lapsen tuleva koulu on selvinnyt.

Huoltaja, toimi näin:

Ole yhteydessä alueen kouluun muuttopäivän varmistuttua.

Pyydä Wilma- tunnukset koululta.

Maksut

Iltapäivätoiminnan maksu on palvelutarpeen mukaan joko 160 €/kk (4 h/pvä) tai 120 €/kk (3 h/pvä tai 12 päivää/kk). Toimintamaksu sisältää ohjatun toiminnan ja välipalan.

Toimintaan osallistumisen aikaa (palveluntarvetta) voi vaihtaa syyskuussa ja tammikuussa. Huoltajan tulee tehdä palveluntarpeen muutos kirjallisesti sähköpostilla iltapäivätoiminnan koordinaattorille.  KU-68:n ja YMCA:n toiminnassa olevien osalta palveluntarpeen muutos tehdään suoraan toiminnan järjestäjälle (KU-68/YMCA).

Maksusta peritään vain puolet, jos lapsi ei sairautensa vuoksi voi kalenterikuukauden aikana osallistua iltapäivätoimintaan yli 10 päivänä. Jos sairaudesta aiheutuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden, maksua ei peritä. Jos lapsi aloittaa iltapäivätoiminnassa aikaisintaan kuukauden 15. päivänä tai ei muusta kuin sairaudesta johtuvasta syystä osallistu toimintaan koko kalenterikuukautena, peritään kuukausimaksusta puolet.

Huoltajien tulee ilmoittaa lapsen toiminta-aikojen muutoksista ohjaajalle.

Maksut perii iltapäivätoiminnan järjestäjä.

KU-68 ja YMCA Tampere osalta laskutuksesta tulee olla yhteydessä suoraan toiminnan järjestäjään.

Toimintapaikan irtisanominen

Iltapäivätoiminnasta voi irtisanoutua. Irtisanoutumiset tulee tehdä edellisen kuukauden 10. päivään mennessä. Irtisanoutuminen tehdään sähköpostitse iltapäivätoiminnan koordinaattorille.

Maksuvapautuksen/-alennuksen hakeminen

Maksu voidaan jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen. Poikkeuksellista maksua haetaan kirjallisesti siihen tarkoitetulla lomakkeella ja siitä päättää iltapäivätoiminnan koordinaattori.

Maksualennusta tai maksuvapautusta tulee hakea saman kuukauden aikana toiminnan aloittamisajankohdasta. Mikäli maksualennusta tai maksuvapautusta haetaan myöhemmin, tehdään päätös sen kuukauden alusta alkaen, jolloin hakemus on saapunut. Iltapäivätoiminnan koordinaattoriin tulee olla yhteydessä tulojen muuttuessa kesken toimintakauden.

Maksuvapautushakemuksen käsittelemiseksi tulee maksuvapautuslomakkeen lisäksi toimittaa todistukset tuloista. Todistuksissa tulee näkyä ennakonpidätyksen alainen tulo (bruttotulo). Mikäli kuukausittaiset tulot vaihtelevat, kuukausitulona otetaan huomioon kuluneen vuoden keskimääräinen kuukausitulo. Jos taas kuukausittaisissa tuloissa ei ole vaihtelua, todistukseksi riittää viimeisin laskelma tuloista.

Iltapäivätoiminnan maksuvapautuslomakkeen voi tulostaa ja toimittaa vaadittavine liitteineen osoitteeseen: Kangasalan kaupunki / opetus- ja koulutuspalvelut / iltapäivätoiminta, PL 50, 36201 Kangasala.

Maksuvapautuslomake

62.21 kt
Lataa tiedosto
Ulkopuoliset palveluntuottajat

KU-68 Liikuntapainotteinen iltapäivätoiminta Suoraman ja Ruutanan kouluilla

Toiminnassa on mahdollisuus harrastaa eri liikunta- ja urheilulajeja vuodenaikojen mukaan. Ohjelmassa on monipuolisesti, lasten toiveita kuunnellen, erilaisia liikunnanohjaajien ohjaamia lajikokeiluja, mm. pallopelejä, yleisurheilua, akrobatiaa, parkouria, luistelua ym. Jokaisena toimintapäivänä pyrimme tarjoamaan mahdollisuuden liikkua vähintään 1-1,5h sisällä tai ulkona. Ohjattujen liikuntatuokioiden lisäksi tarjoamme mahdollisuuden valvottuun omatoimiseen liikuntaan.

Liikunnan lisäksi kerhossa on mahdollisuus tehdä läksyjä, askarrella sekä viettää vapaa-aikaa erilaisten pelien ja leikkien parissa niin sisällä kuin ulkona. Toimintaan osallistumiseen ei vaadita mitään erityistä liikunta-/harrastustaustaa.

YMCA Tampereen iltapäivätoiminta Vatialan koululla

YMCA Tampere painottaa iltapäivätoiminnassa monipuolisen toiminnan järjestämiseen. Toiminnassamme on tärkeää aito yhdessäolo lasten kanssa sekä mielekkään ja turvallisen ympäristön luominen.

Iltapäivätoiminnan arkeen kuuluu mm. ulkoilua, ohjattua toimintaa, vapaata leikkiä, askartelua, liikuntaleikkejä ja mahdollisuus läksyjentekoon.

Toimintaa järjestetään koulujen työ- ja loma-aikojen mukaisesti.

Jokaisessa toimipisteessä on vastaava ohjaaja ja hänen työparinaan tuntiohjaajia. Toimintaa koordinoi iltapäivätoiminnan päällikkö.

Materiaalit

Koululaisten iltapäivätoiminnan suunnitelma 1.8.2025 alkaen

PDF
171.49 kt
Lataa tiedosto

Iltapäivätoiminnan infokirje – lukuvuosi 2025 – 2026

PDF
111.43 kt
Lataa tiedosto

Iltapäivätoiminnan esitietolomake

131.01 kt
Lataa tiedosto

Ota yhteyttä

Marjo Jäärni

Iltapäivätoiminnan koordinaattori

Koululaisten iltapäivätoiminnan ja kerhotoiminnan koordinointi

Tutustu

Perusopetus

Tutustu perusopetukseen Kangasalla.

Perusopetus