Kangasala työnantajana
Kangasala on yli 34 000 asukkaan kaupunki Tampereen naapurissa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Kangasala on strategiansa mukaisesti palveleva, uudistuvan toimintakulttuurin ja sujuvan arjen kaupunki, jossa ei hävetä olla vaatimattomasti parhaita.
Kangasalla työskentelee n. 1300 työntekijää monipuolisissa tehtävissä. Kaupunki tarjoaa mielenkiintoisia ja monipuolisia työtehtäviä eri ammattialoilla. Meillä on myös mahdollisuuksia opintoihin liittyviin harjoitteluihin sekä opinnäytetöihin.
Näiltä sivuilta löydät tietoa meistä työnantajana, miten meille haetaan töihin ja kertomuksia siitä, millaista meillä on olla töissä. Näet myös tällä hetkellä olevat avoimet työtehtävämme.
Avoimet tehtävät julkaisemme Kuntarekry-palvelussa. Tehtäviin haetaan Kuntarekryn kautta rekisteröitymällä.
Pääset lukemaan meidän henkilöstökertomuksen tästä:
Henkilöstökertomus 2024
Yhteystiedot
Saara Kavén
Rekrytointikoordinaattori
Avoimet työpaikat
Avoimet tehtävät julkaisemme Kuntarekry-palvelussa. Tehtäviin haetaan Kuntarekryn kautta rekisteröitymällä.
Ajankohtaista aiheesta
Tutustu ja asioi
Palaa takaisin päätason sivulle, johon on listattu kaikki Tutustu ja asioi sivun sisällöt.
Siirry tutustu ja asioi-sivulle