Hyppää sisältöön

Osallisuus- ja vuorovaikutussuunnitelma

Kangasalan osallisuus- ja vuorovaikutussuunnitelmaan on koottu osallisuustyön eri muodot ja miten eri tavoin kaupunkilaiset voivat osallistua kotikaupunkinsa toimintoihin. Suunnitelman tarkoituksena on antaa myös uusia vinkkejä osallisuuden toteuttamiseen.
Viimeksi päivitetty:

Kangasalan kaupungin osallisuus- ja vuorovaikutussuunnitelmaan on koottu nykyisiä osallisuuden muotoja ja toimintatapoja. Suunnitelman tarkoituksena on antaa vinkkejä osallisuuden eri muodoista ja kannustaa aktiiviseen osallisuuteen kaupungissa. Tarkoituksena on hyödyntää kuntalaisten ja yhteisöjen osaamista ja asiantuntemusta palveluiden kehittämisessä. Suunnitelma toimii kaupungin asukkaiden, työntekijöiden ja päätöksentekijöiden työkalupakkina. Osallisuuden tulee kattaa kaupungin koko toiminta. Osallisuus on kirjattu myös kaupungin strategiaan sekä hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelmaan.

Osallisuuden määrittely

Osallisuudella tarkoitetaan ihmisten kokemaa kuulumista yhteiskuntaan, yhteisöihin ja elämistä itselle sopivalla tavalla. Osallisuutta kokeva tulee kuulluksi ja edistää tärkeäksi kokemiaan asioita. Osallistumisoikeus yhteiskunnan ja oman ympäristönsä kehittämiseen määritellään perustuslaissa. Kuntalaisten osallisuuden edistäminen on osa demokratiaa. Kunta tarjoaa osallistumismahdollisuuksia, tukee omaehtoista toimintaa ja hyödyntää kehityksessä kuntalaisten ja yhteisöjen osaamista. (mukaillen: Piipponen & Kurikka, 2020). Osallisuus on myös tunne, joka yksilölle muodostuu yhdessä tekemisestä tai kuulumisesta tiettyyn yhteisöön.

Suunnitelman valmistelu ja tavoitteet

Suunnitelman ensimmäinen versio laadittiin vuonna 2023 poikkihallinnollisena yhteistyönä. Valmisteluun osallistui eri palvelukeskuksista koottu työryhmä. Keskeisiä tavoitteita olivat osallisuuden kokonaisuuden selkeyttäminen sekä uusien osallistumisen tapojen ja vaihtoehtojen esiin tuominen. Keväällä 2025 suunnitelma päivitettiin poikkihallinnollisessa yhteistyössä vastaamaan ajankohtaisia tarpeita ja vahvistamaan osallisuuden rakenteita entisestään. Päivityksiä suunnitelmaan on tehty myös kesällä 2026 muun muassa voimassa olevan kaupunkistrategian osalta.

Osallisuuden edistäminen on lain mukaan kunnan tehtävä. Kuntalain (§ 22) mukaan kunnan on varmistettava kuntalaisten monipuoliset ja vaikuttavat mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa asioihin, mm. palveluiden kehittäminen (lain määrittämissä rajoissa). Kansalaisten oikeus osallistua yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen on määritelty perustuslaissa (§ 2).

Osallisuussuunnitelma tukee myös kaupunkilaisten hyvinvointia. Osallisuutta kokeva ja yhteiskuntaan kiinnittyvä kaupunkilainen pystyy tuottamaan ja jakamaan hyvinvointia muille, mikä lisää yhteisön hyvinvointia. Vahva osallisuus luo turvallista arkea ja myönteisissä kohtaamisissa syntyy myös uusia ajatuksia. Yhteisöt ovat myös resurssien käytön ja kehittämisen kannalta oleellisia voimavaroja kaupungissa. Avoin päätöksenteko ja yhdessä tuotettu tieto hyödyttävät ja tekevät päätöksistä hyväksyttävämpiä. Yhteisöjen ja osallisuuden kautta ehkäistään myös syrjäytymistä.

Kangasalan strategia

Tämä suunnitelma kytkeytyy Kangasalan kaupungin strategiaan 2033, jossa painottuvat asukkaiden aktiivinen rooli, arjen turvallisuus ja viihtyisyys. Kaupunki nähdään yhteisenä elinympäristönä, jota rakennetaan yhdessä ja jossa jokaisella on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa.

Kaupunkistrategian arvot ja toimintatavat ovat perustana myös osallisuuden ja yhteisöllisyyden kehittämiselle.

  • Turvallisuus: Vahvistamme turvallisuuden kokemusta. Luomme puitteet turvalliselle ympäristölle ja liikkumiselle. Varaudumme yhteistyössä.
  • Rohkeus: Teemme rohkeita kokeiluja. Uskallamme olla ainutlaatuinen.
  • Yhteistyö: Olemme kaikenikäisten kaupunki. Teemme toimialat ja rajat ylittävää yhteistyötä.
  • Vastuullisuus: Teemme vastuullisia ja kestäviä ratkaisuja. Olemme avoimia ja läpinäkyviä.
  • Ihmisläheinen viestintä: Teemme kaupungin toimintaa näkyväksi. Viestimme vastuullisesti ja luotettavasti – viestintä on kaikkien yhteinen asia.

Osallisuus hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelmassa

Kaupungin hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa keväällä 2026. Siihen on sisällytetty osallisuutta ja yhteisöllisyyttä edistäviä tavoitteita ja toimenpiteitä. Monet hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelman painopisteet liittyvät osallisuuteen. Osallisuuteen erityisesti liittyvä painopiste on ”Luomme osallisuudella yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä”. Tämän painopisteen tavoitteet ja toimenpiteet linjaavat osallisuuden kehittämistä vuoteen 2033 asti.

  • Edistämme lasten ja nuorten osallisuutta toteuttamalla Unicefin Lapsiystävällinen kunta -mallia.
  • Edistämme monipuolisia ja yhdenvertaisia osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia.
  • Vahvistamme merkityksellisyyden kokemusta kannustamalla vapaaehtoistoimintaan
  • Tuemme järjestöjen toimintaa ja vahvistamme yhteistyötä niiden kanssa.
  • Tarjoamme avoimia tapahtumia ja kohtaamispaikkoja
Osallisuudet tasot ja muodot

Kuntalaisen osallistumisen muotoja voidaan luokitella eri tavoin. Tämän suunnitelman viitekehyksenä on jako tieto-, suunnittelu-, päätöksenteko- ja toimintaosallisuuteen. Kunnan on hyvä tarjota monenlaisia osallistumisen tapoja ja muotoja. Kunnan on hyvä tarjota monenlaisia osallistamisen tapoja ja muotoja. Alla olevassa taulukossa on kuvattu osallisuuden tasoja kaupungin ja asukkaan näkökulmasta.

Tieto-osallisuusSuunnittelu-osallisuusPäätöksen-teko-osallisuusToiminta-osallisuus
KaupunkiTuottaa riittävästi, selkeästi ja monikanavaisesti tietoa palveluista ja osallistumismahdollisuuksista.Tarjoaa ja käyttää riittävästi erilaisia ja monipuolisia tapoja osallistua toiminnan ja palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen.Tarjoaa ja käyttää riittävästi erilaisia ja monipuolisia mahdollisuuksia osallistua päätöksenteon valmisteluun ja päätöksentekoon.Tukee ja mahdollistaa konkreettisen osallistumisen
Asukas/ asiakas / yrittäjäSaa tietoa palveluista ja osallistumismahdollisuuksista sekä tuottaa niistä tietoa.Osallistuu itseään ja lähiympäristöään koskevaan toiminnan ja palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen.Osallistuu itseään ja lähiympäristöään ja palveluja koskevaan päätöksentekoon.Osallistuu konkreettisesti toimintaan omassa lähiympäristössään ja osallistuu palvelujen tuottamiseen eri tavoin.
Voit vierittää taulukkoa
Tieto-osallisuus

Kuntalaisilla on oikeus tiedon saamiseen ja tuottamiseen. Tähän osallisuuteen liittyy esimerkiksi viestintä, kuuleminen ja vastaaminen kyselyihin.

Asukas- ja infotilaisuudet

Kaupunki ja sen toimijat järjestävät asukkaille ja eri toimijoille avoimia tilaisuuksia. Keskustelutilaisuudet tarjoavat asukkaille tilaisuuden sekä saada tietoa kaupungin asioista että kertoa mielipiteitään asiantuntijoille ja päättäjille. Onnistunut tilaisuus synnyttää vuoropuhelua ja tuloksellista dialogia.

Kaupunginjohtaja on Kangasalan asukkaiden tavattavissa säännöllisesti kaupungin infopisteellä Lentolan Prismassa. Asukastilaisuuksien tarkemmista ajankohdista informoidaan hyvissä ajoin eri kanavissa kaupunkilaisten saavuttamiseksi. Asukastilaisuuksia järjestetään kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Tilaisuudet ovat vapaamuotoisia keskustelutilaisuuksia, joissa asukkailla on mahdollisuus päästä keskustelemaan mistä vain mieltä askarruttavista asioista ilman ennakkoilmoittautumista.

Kangasalla järjestetään uusien asukkaiden tilaisuus vuosittain kulttuuri- ja hyvinvointitorin yhteydessä. Palvelukeskukset ovat järjestäneet Kangasalla streamattuja tilaisuuksia, joissa kaupunkilaiset ovat voineet etukäteen tai tilaisuuden aikana esittää kysymyksiä.

Avoimet ovet

Varhaiskasvatuksessa, opetuksessa ja koulutuksessa järjestetään mm. läheisenpäiviä, kodin ja päiväkodin/koulun päiviä ja muita erilaisia teemapäiviä, joihin huoltajat ja myös esim. isovanhemmat ovat tervetulleita. Nuorisopalvelut järjestävät tarpeen mukaan huoltajille suunnattuja avoimia ovia ja huoltajien keskusteluiltoja nuorisotiloilla.

Esityslistat, pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset

Kaupungin asukkailla ja kaikilla muilla kiinnostuneilla on mahdollisuus nähdä kaupungin päätöksentekoon liittyvät asiat. Luottamustoimielinten esityslistat ja pöytäkirjat löytyvät kaupungin verkkosivuilta Esityslistat ja pöytäkirjat

Kangasalan kaupunki-info

Kangasalan kaupunki-info palvelee tiistaista lauantaihin Lentolan Prismassa, osoitteessa Mäkirinteentie 10, 36220 Kangasala. Puhelin infoon on +358 44 4813 022.

Virallinen yhteydenotto kaupungin kirjaamoon

Kaupungin asukas tai kaupungissa toimiva yhteisö tai säätiö voi tehdä kaupungin hallinnolle virallisen yhteydenoton joko sähköpostiosoitteeseen kirjaamo@kangasala.fi tai toimittamalla yhteydenoton kaupungin kirjaamoon. Virallista yhteydenottoa ei voi tehdä nimettömänä.

Palautteen antaminen ja palautekanavat

Palautteen antajalle ja aloitteen tekijälle vahvistetaan, miten hänen antamansa palaute tai aloite on otettu huomioon asioiden suunnittelussa ja päätöksenteossa. Jos palautetta tai aloitetta ei ole voitu ottaa huomioon, niin perustellaan huomioimatta jättäminen.

Kaupungin yleisen palautekanavan kautta voi jättää palautetta seuraavista palveluista ja teemoista:

· Asiointi- ja neuvontapalvelut

· Viestintä

· Asuminen, maankäyttö ja kiinteistöt

· Luonto ja ympäristö

· Ateria- ja siivouspalvelut

· Joukkoliikenne

· Kadut, pyörätiet tai jalkakäytävät

· Kirjastopalvelut

· Kulttuuripalvelut

· Liikuntapalvelut

· Tapahtumat ja matkailu

· Nuorten palvelut

· Saavutettavuus

· Työllisyys ja yrityspalvelut

· Varhaiskasvatus ja esiopetus

· Opetus- ja koulutuspalvelut

· Puistot, leikkikentät, ulkoliikuntapaikat ja rannat

· Liikenne tai liikenneturvallisuus

· Kotoutuminen

· Avoin palaute

Muut palaute- ja yhteydenottokanavat

Kangasalan ateria- ja siivouspalveluista antaa palautetta yleisen palautekanavan lisäksi myös sähköisen Jamix Menu -ruokalistapalvelun kautta. Ateria- ja siivouspalveluilla on käytössä myös siirrettäviä, kosketusnäytöllisiä palautelaitteita.

Kirjaston palveluista voi antaa palautetta PIKI-kirjastojen yhteisen sähköisen palautteen kautta Palaute | piki.fi. Aineiston hankintaehdotuksia voi myös tehdä verkossa E-lomake – PIKI-kirjastojen hankintaehdotuslomake.

Nuoret voivat ottaa yhteyttä nuorisopalveluihin Pyydä apua! -lomakkeella

Kangasalan uimahalli Kuohulla on oma sähköinen palautekanava.

Kangasala-talon toiminnasta ja tapahtumista voi antaa palautetta sähköisen palautekanavan kautta.

Valtakunnallisesti käytössä on oikeusministeriön ylläpitämä palautekanava Otakantaa.fi.

Kaupunginvaltuuston kokoukset

Kaupunginvaltuuston kokoukset ovat pääosin julkisia. Kokouksia voi seurata paikan päällä Kangasala-talossa tai suorana lähetyksenä verkossa. Kangasalan Sanomat videoi kaupunginvaltuuston kokoukset, joiden tallenteet löytyvät Kangasalan Sanomien verkkosivuilta.

Kyselyt päätöksenteon tueksi ja toiminnan kehittämiseksi

Kaupunki toteuttaa monipuolisin viestintätavoin toteutettuja kyselyitä asukkaille kaupungin toiminnan kehittämiseksi.

  • Hyvinvointikysely: toteutetaan noin neljän vuoden välein
  • Kaavoitus- ja aluekehityshankkeisiin liittyvät kyselyt
  • Kulttuurikasvatuksessa toteutetut kyselyt kouluille
  • Kausiasukaskysely
  • Kyselyt oppilaille ja huoltajille: Opetus- ja koulutuspalveluiden tai koulujen omat kyselyt, joista tiedotetaan vastaajia erikseen.
  • Kyselyt liikuntapalveluiden käyttäjille oman toiminnan kehittämiseksi
  • Nuorisopalvelut toteuttavat palautekyselyjä kausittain, joko valtakunnallisella kyselyllä tai omalla Forms-kyselyllä
  • Sovari-kyselyt. Sovari -sosiaalisen vahvistamisen mittari tuottaa tietoa etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan laadusta ja vaikutuksesta elämäntaitoihin.
  • Nuorisovaltuusto toteuttaa kyselyitä ajankohtaisista tai vaikuttamistapahtumiin liittyvistä aiheista sosiaalisessa mediassa, yhteistyössä oppilaskuntien kanssa ja joskus Wilma-viestillä suoraan oppilaille.
  • UNICEFin Lapsiystävällinen kunta-työn osana lapsia ja nuoria kuullaan toimintasuunnitelman mukaisesti erilaisten kyselyiden avulla.
  • Rakentamisen palvelualueen hankkeissa on käytössä sähköiset kyselyt. Kyselyissä ja vastauksissa hyödynnetään kaupungin internet-sivuja ja some-kanavia.
  • Ateria- ja siivouspalvelujen toiveruokakyselyt. Asiakkaat voivat äänestää viikon ruoat ja antaa palautetta ruokalistoilla olevista ruoista.
  • Varhaiskasvatuksessa aloittaneiden kysely kaksi kertaa vuodessa sekä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen vuosittainen asiakastyytyväisyyskysely. Lisäksi vuosittain toteutetaan lasten kysely.

Monikanavainen viestintä

Kaupungin eri toimijat viestivät ajankohtaisista asioista monilla eri kanavilla, niin internetsivuilla kuin sosiaalisen median kanavilla.

Kaupungin ajankohtaiset uutiset, kuulutukset ja ilmoitukset: Kangasalan kaupunki – ajankohtaista

Facebook

Kangasalan kaupunki

Kangasalan kaupunki-info

Kangasalan kirjasto

Kangasalan kulttuuripalvelut

Kangasalan liikuntapalvelut

Kangasalan nuorisopalvelut

Etsivä nuorisotyö Kangasala

Lamminrahka

Instagram

Kangasalan kaupunki

Kaupunki-info

Kangasalan kulttuuripalvelut

Kangasalan kirjastopalvelut

Kangasalan nuorisopalvelut

Kangasalan liikuntapalvelut

Nuorisotila Sentteri

Etsivä nuorisotyö Kangasala

Lamminrahka

Koulujen omat Instagram sivut

Varhaiskasvatus- ja esiopetusyksiköillä omat Instagram-sivut, lisäksi ryhmillä omia suljettuja Instagram-sivuja huoltajille

Internet-sivut

Kangasalan kaupunki

Lamminrahkan kaupunginosa

Linkedin

Oskari Auvinen – kaupunginjohtaja

Kangasalan kaupunki

Lamminrahka

Snapchat

Nuorisotilojen snapnimet (klaveturi) (klasentteri) (klasahku) (klaruutis) (kylakolli)

Etsivä nuorisotyö: (etsivakangasala)

Videot

Dreambroker-kanava: Kangasala-kanava

Youtube: Kangasalan kaupunki

Infonäytöt

Kaupungin virasto 1. Kunnantie 1, 36200 Kangasala

Kaupunki-info, Mäkirinteentie 10, 36220 Kangasala (Kangasalan Prisma-keskuksessa)

Pääkirjasto, Keskusaukio 2, 36200 Kangasala

Ruutanan monitoimitalo, Leppätie 1, 36110 Ruutana

Timanttikortteli, Myllystenpohjantie 2 A, 36200 Kangasala

Kangasalan kaupungin neuvonta ja vaihde: p. 03 5655 3000 neuvonta@kangasala.fi

Tilastotietoa Kangasalta

Tilastotietoa Kangasalta on saatavissa useista paikoista, esimerkiksi seuraavista:

Business Tampere

Elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa kuvaava EVP-indeksi

Kaupunkien ja kuntien lukumäärät ja väestötiedot

Kunnat ja kuntayhtymät

Kuntien avainluvut

Nuorisotyö kunnissa

Pirkanmaan aluetietopalvelu

Suomen yleisten kirjastojen tilastot

Tampereen kaupunkiseudun väestö- ja työllisyyskatsaukset

Suunnitteluosallisuus

Suunnitteluosallisuudessa kaupungin asukas on mukana kaupungin asioiden suunnittelussa ja valmistelussa, esimerkiksi palveluiden kehittämisessä ja yhteissuunnittelussa. Asukkaat voivat osallistua esimerkiksi itseään koskevan toiminnan, palvelun tai elinympäristön suunnitteluun kertomalla ideoitaan ja mielipiteitään.

Asiakasraadit

Kangasalan ateria- ja siivouspalveluilla on kouluruokaraati. Kouluruokaraatiin pyydetään edustajat kouluista ja nuorisovaltuustosta. Raatiin osallistujat maistelevat ja arvioivat uusia listalle tulevia ruokavaihtoehtoja, käyvät läpi palautteita ja arvioivat kouluruokailua. Kouluruokaraati on perustettu Nuorisovaltuuston aloitteesta vuonna 2017.

Asukas- ja infotilaisuudet sekä vuorovaikutteiset työpajat

Kaupunkilaisten on mahdollista osallistua kaupungin suunnitteluhankkeisiin liittyviin avoimiin tilaisuuksiin. Esimerkiksi liikuntapaikkarakentamisen tai kaavoituksen yhteydessä voidaan järjestää asukas- ja yleisötilaisuuksia. Tilaisuuksista ilmoitetaan tapahtumakalenterissa.

Vaikutusten ennakkoarviointi

Kunnissa ja kaupungeissa tehtävät päätökset vaikuttavat usein jopa merkittävästi asukkaisiin ja kunnan talouteen. Vaikutusten ennakkoarvioinnilla (EVA) tarkoitetaan päätösesitysten vaikutusten arviointia etukäteen. Arviointi tulee kytkeä osaksi kunnan talouden ja toiminnan suunnittelua ja toteutusta.

Valmistelijan tai esittelijän vastuulla on yleensä päättää vaikutusten ennakkoarvioinnin tekemisestä valmisteilla olevasta asiasta sekä myös tarkasteltavien päätösvaihtoehtojen määrästä. Arvioitavat näkökulmat liittyvät strategiaan, asiakkaisiin ja asukkaisiin sekä vapaa-ajanasukkaisiin, lapsiin ja perheisiin, henkilöstöön ja talouteen sekä ympäristöön. Vaikutusten ennakkoarviointiin Kangasalla on käytössä sähköinen lomake.

Yritysvaikutusten arviointia tehdään erillisellä sähköisellä lomakkeella.

Kangasalla lapsivaikutusten arviointi (LAVA) on tärkeä osa UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -työtä.

Kaavoituksen yhteydessä vaikutusten arviointia tehdään eri näkökulmista. Kaavahankkeisiin liittyvä lakisääteinen vaikutusten arviointi kuvataan kaavaselosteissa. Vaikutusten ennakkoarviointia on tehty mm. kouluverkkopäätösten yhteydessä laajasti. Arviointiin ovat päässeet osallistumaan lapset ja nuoret, huoltajat, päättäjät sekä muut kaupunkilaiset. Arviointimenetelminä on käytetty mm. kyselyjä, kuulemistilaisuuksia ja ryhmätöitä.

Asukkaat asiantuntijoina palveluiden kehittämisessä

Kuntalaisia voidaan kutsua mukaan erilaisiin kaupungin ryhmiin asiantuntijoina tai kokemusasiantuntijoina.

Kangasalla lasten ja nuorten hyvinvointiryhmässä ja perhekeskustyöryhmässä on mukana Kangasalan vanhemmat ry:n ja nuorisovaltuuston edustajat. Lisäksi kaikissa Kangasalan kaupungin hyvinvointityön ryhmissä on mukana kuntalaisedustajia, jotka edustavat Kangasalalla toimivia järjestöjä tai Kangasalan yrittäjiä.

Kangasalla toimii kaksi nuorta UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -lähettilästä. Heidän tehtävänään on tuoda lasten ja nuorten ääni kuuluviin lapsen oikeuksia edistävässä työssä.

Lasten ja nuorten vaikuttamistapahtumat

Kangasalan nuorisovaltuusto järjestää lasten ja nuorten vaikuttamistapahtumia. Vuoro vuosittain pidetään Lasten kyselytunti alakouluikäisille ja SAP (Sul on Asiaa Päättäjille) -tapahtuma yläkouluikäisille. Näissä tapahtumissa lapset ja nuoret pääsevät samaan pöytään keskustelemaan kaupungin valtuutettujen ja viranhaltijoiden kanssa.    

Kaupunginvaltuusto ja nuorisovaltuusto tekevät yhteistyötä mm. nimeämällä kummivaltuutettuja ja pitämällä yhteisiä iltakouluja 2 krt vuodessa.

Lapset ja nuoret ovat mukana UNICEFin lapsiystävällinen kunta -työn eri vaiheissa. Heitä kuullaan nykytilan kartoituksen yhteydessä, toimintasuunnitelman toteutusaikana sekä toiminnan ja tulosten arvioinnissa.

Luottamushenkilöiden keskustelutilaisuudet

Johtavat kunnallispoliitikot jalkautuvat asukasiltoihin noin neljä kertaa vuodessa eri puolille kaupunkia. Tiedot asukasilloista löytyvät tapahtumakalenterista.

Osallistuva budjetointi

Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Kangasalla järjestetään vuosittain sähköinen verkkokysely ehdotuksista. Asukkaiden äänestyksen perusteella toteutetaan eniten kannatusta saaneet ehdotukset määrärahan puitteissa.

Kausiasukkaiden osallisuus

Kangasalla järjestetään mahdollisuuksien mukaan kausiasukkaille infotilaisuuksia, joissa viestitään uusimmista kaupungin tapahtumista kaupungissa ja kuullaan kausiasukkaiden kehitystarpeita.

Kausiasukkaille jaetaan tietoa kaupungin ajankohtaisista asioista infokirjeellä vuosittain.

Lakisääteinen vuorovaikutus

Lainsäädäntö määrittelee osallisuutta kaupunkisuunnittelussa. Kaavahankkeisiin osallistumisen ja tiedottamisen tavat kuvataan kaavahankkeita koskevissa osallistumis- ja arviointisuunnitelmissa.

Katusuunnittelun edellyttämä yleinen vuorovaikutus toteutetaan asukaskirjeillä tai yleisötilaisuuksina, huomioiden suunnittelukohteiden vaikuttavuus ja laajuus. Osallistumistavasta riippumatta suunnittelukohteesta ilmoitetaan katusuunnitelman nähtävillä olosta, kerrotaan katusuunnitelmaehdotuksen taustat, suunnitelman sisältö ja toteutusaikataulu. Vuorovaikutusvaiheessa osalliset voivat jättää mielipiteensä kirjallisesti tai suullisesti.

Päätösosallisuus

Päätösosallisuudessa kuntalainen osallistuu suoraan palvelujen tuottamista tai asuinaluettaan koskeviin päätöksiin. Nuorisovaltuuston edustajat ovat mukana kaupunginvaltuustossa ja lautakunnissa.

Kuntalaisaloite

Kuntalain mukaan asukkaalla sekä alueella toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Kirjallisen aloitteen voi tehdä oikeusministeriön ylläpitämän sähköisen aloitesivuston kautta kuntalaisaloite.fi tai toimittamalla kirjallisen aloitteen kaupungin kirjaamoon. Kangasalla voi kuntalaisaloitteen tehdä myös sähköisellä lomakkeella.

Kansanäänestys ja äänestäminen

Kaupunginvaltuusto voi päättää, että kaupungille kuuluvasta asiasta toimitetaan kaupungin alueella kansanäänestys, jonka tulos on neuvoa-antava. Äänioikeus määräytyy samoin kuin kuntavaaleissa.

Äänestäminen on osallistumista ja vaikuttamista. Alue- ja kuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eri vaalien yhteydessä kouluissa järjestetään varjovaaleja.  Kouluissa ja oppilaitoksissa toimivat oppilas- ja opiskelijakunnat, joiden hallitukset usein valitaan vaaleilla.

Vaikuttamistoimielimet Kangasalla

Kaupunginhallitus nimeää jäsenet vaikuttamistoimielimiin valtuustokausittain. Kangasalla toimivat seuraavat vaikuttamistoimielimet:

  • Nuorisovaltuusto
  • Vammaisneuvosto
  • Vanhusneuvosto

Lisäksi liikuntapalveluissa toimii seuraparlamentti, joka ei ole lakisääteinen ryhmä.

Kaupungin virallisen toimielimet

Valtuusto

Kaupunginhallitus

Lautakunnat

Keskusvaalilautakunta

Elinympäristölautakunta

Sivistyslautakunta

Hyvinvointilautakunta

Viranomaislautakunta

Tarkastuslautakunta

Viralliset lausunnot, mielipiteet, muistutukset ja valitukset

Kangasalan kaupunki ilmoittaa julkisilla kuulutuksilla mahdollisuuksista ja oikeuksista mielipiteiden ja muistutusten jättämiseen.  Lausuntoja voidaan pyytää kuulutuksilla tai erikseen niin kaupunkiorganisaation sisältä kuin myös muilta asianosaisilta tahoilta, joita kulloinenkin aihe koskee. Lausuntoja pyydetään usein myös lakisääteisiltä vaikuttamistoimielimiltä. Päätöksistä on mahdollista valittaa lainsäädännön mukaisesti. Lausunnot ja muut viralliset kannanotot otetaan huomioon päätöksenteossa.

Esimerkiksi ulkoalueiden hankkeiden suunnitelmat asetetaan yleisesti nähtäville ja niistä on mahdollisuus antaa palautetta. Kaikki palautteet käsitellään ja niihin vastataan hankkeen suuruudesta riippuen viranhaltijapäätöksessä tai elinympäristölautakunnan päätöksessä, joka lähetetään kaikille palautteen antajille.

Muutoksenhaku

Muutoksenhaku on yksi vaikuttamiskeino. Muutoksenhaun kohteena voivat yleensä olla kaupungin viranomaisen lopulliset päätökset. Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskeviin päätöksiin ei voi hakea muutosta. Muutoksenhakuja ovat esimerkiksi oikaisuvaatimukset tai valitukset.

Toimintaosallisuus

Toimintaosallisuudessa kuntalainen osallistuu toimintaan elinympäristönsä kehittämiseksi, esimerkkinä siivous-, vieraslaji- ja kitkentätalkoot. Kaupunki toimii mahdollistajana ja tukijana monin eri tavoin.

Kaupungin järjestöyhteistyö

Kangasalan kaupungin järjestöyhteistyön tarkoituksena on edistää järjestöjen ja Kangasalan kaupungin välistä yhteistyötä, helpottaa tiedon löytymistä ja vahvistaa kaupunkilaisten osallisuutta. Järjestöyhteistyö edistää kaupunkilaisten hyvinvointia, tukee järjestöjen toimintaa sekä lisää yhteistyön avoimuutta.

Kaupungin järjestöyhteistyötä tekee järjestöyhteistyön tiimi, jossa paikallisia järjestöjä edustaa kolme järjestöagenttia. Kulttuuri- ja hyvinvointitori on keväällä vuosittain järjestettävä messutyyppinen tapahtuma, jossa kaupunki tarjoaa muun muassa järjestötoimijoille mahdollisuuden esitellä toimintojaan kuntalaisille. Järjestöyhteistyön puitteissa järjestetään myös muita pienempiä verkostoitumistapahtumia sekä koulutuksia paikallisille järjestöille ja yhdistyksille.

Halukkaille järjestötoimijoille lähetetään kuukausittain järjestökirje, johon koostetaan ajankohtaista, järjestöille suunnattua tietoa esimerkiksi koulutuksista, avustuksista, tapahtumista ja teemaviikoista. Järjestökirjeen yhteydessä lähetetään myös järjestöiltä järjestöille -kirje, johon järjestöt voivat ilmoittaa omia ajankohtaisia asioitaan tiedoksi muille järjestöille. Järjestöjen toimintaa tuetaan myös kaupungin avustuksilla ja yhteistyösopimuksilla.

Kaupungin avustukset, stipendit ja apurahat

Kaupunki tukee paikallisia toimijoita ja niiden tarjoamaa toimintaa asukkaille erilaisilla avustuksilla.

Hyvinvointilautakunta on myöntänyt toiminta-avustuksia vuodesta 2023 alkaen kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimintaan sekä yhteisöllisyyttä ja osallisuutta edistävään toimintaan.

Kulttuuripalveluista myönnetään toiminta-avustusten lisäksi kohdeavustuksia sekä stipendejä alle 29-vuotiaille nuorille.

Liikuntapalveluista myönnetään toiminta-avustusten lisäksi kohdeavustuksia sekä stipendejä 10-20 -vuotiaille urheilijoille.

Nuorisopalveluista myönnetään toiminta-avustusten lisäksi kohdeavustuksia.

Björkqvist-rahastosta myönnetään apurahoja ja opiskelustipendejä tieteen ja taiteen tekemiseen sekä opiskeluun.

Asukkaiden omaehtoisen toiminnan tukeminen

Kaupunki tukee asukkaiden omaehtoista toimintaa oman asuinalueiden kehittämiseksi ja elävöittämiseksi.

Nuorisotyö

Kangasalan kaupungin nuorisopalveluiden nuorisotyötä tehdään monipuolisesti ja koulujen kanssa tiiviissä yhteistyössä. Nuorisotyön palvelut on tarkoitettu kaikille alle 29-vuotiaille nuorille. Pääkohderyhmä on 13 – 17 -vuotiaat, mutta toimintaa järjestetään myös alakouluikäisille sekä täysi-ikäisille.

Etsivä nuorisotyö tarjoaa mahdollisuuden turvalliseen ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin. Työssä toimitaan aina nuoren itsensä antamien tietojen, toiveiden ja tavoitteiden mukaisesti. Ensisijaisena tehtävänä on auttaa 17-29 -vuotiaita kangasalalaisia nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella tai jotka tarvitsevat tukea saavuttaakseen tarvitsemansa palvelut. Palvelu on nuorelle täysin vapaaehtoista.

Oppilas- ja opiskelijakunnat

Jokaisessa koulussa ja oppilaitoksessa on oppilas-/opiskelijakunta, jonka muodostavat kaikki yksikössä olevat opiskelijat. Niiden hallitukset tai muut vastaavat toimielimet, joihin on valittu opiskelijat, edustavat koko oppilaskuntaa. Oppilas- ja opiskelijakuntien toimijoiden yhteystiedot löytyvät kunkin koulun tai oppilaitoksen verkkosivuilta.

Kouluissa on myös paljon muuta osallisuutta kuin oppilas- ja opiskelijakuntatoiminta. Välituntitoimintaa järjestävät oppilasryhmät, Ketu-tiimit eli kestävä tulevaisuus -tiimien ketu-agenttitoiminta, jonka myötä oppilaat kehittävät koulunsa kestävä tulevaisuus -toimintaa. Koulut tekevät vuosittain osana lukuvuosisuunnitelmia suunnitelman oppilaiden ja huoltajien osallisuuden edistämisestä. Oppilas- ja opiskelijakuntien kanssa yhteistyötä tekee myös nuorisovaltuusto. Oppilas- ja opiskelijakunnat voivat vuosittain syksyllä osallistua nuorisovaltuuston järjestämään koulutukseen ja oppilaskunnat voivat jättää nuorisovaltuustolle aloite-ehdotuksia.

Vanhempainyhdistykset

Kaikilla kouluilla toimivat vanhempainyhdistykset. Yhteystiedot löytyvät koulujen sivuilta. Vanhempainyhdistyksillä on myös kattojärjestö Kangasalan vanhemmat ry. Koulujen vanhempainyhdistykset ovat tärkeä yhteistyökumppani kouluille ja niiden oppilaskunnille. 

Joissakin varhaiskasvatusyksiköissä on toiminnassa vanhempainyhdistyksiä tai –toimikuntia.

Luontoretket ja ympäristötalkoot

Kaupungin ympäristönsuojelu järjestää vuosittain useita luontoretkiä. Lue lisää tapahtumista tapahtumakalenterista .

Vieraslajitalkoita on järjestetty vuosittain vuodesta 2020 alkaen yhteistyössä ympäristönsuojelun ja ulkoalueiden ylläpidon kanssa. Kaupunki kannustaa kuntalaisia kesäkaudella myös omien kitkentätalkoiden järjestämiseen mm. tarjoamalla jätesäkit vieraskasvilajien keräämiseen ja hakemalla jätesäkit pois. Kangasalla on käytössä myös mobiilipeli Crowdsorsa, jota pelaamalla voi ansaita rahaa esimerkiksi kitkemällä vieraskasvilajeja.

Osallisuuden arviointi ja mittaaminen

Osallisuutta voidaan arvioida yksilön ja organisaation tasolla. Kuinka eri toiminnot ja palvelut edistävät osallisuutta? Osallisuuden arviointi edistää toiminnan kehittämistä. Lisäksi arviointi auttaa suunnittelemaan resursointia osallisuustyöhön. On tärkeää nähdä kokonaisuus eli mitä kaikkea osallisuus pitää sisällään. (mukaillen: Piipponen & Kurikka, 2020.)

Osallisuuden arvioinnissa hyödynnetään kuntakohtaisia vertailutietoja, joita tuottaa esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). THL ylläpitää TEAviisaria, joka kattaa kuusi eri tietokokonaisuutta: kuntajohdon, perusopetuksen, lukion, ammatillisen koulutuksen, perusterveydenhuollon, liikunnan ja kulttuurin. Tietokokonaisuudet koostetaan kuudesta ulottuvuudesta, joista yksi on osallisuus.

Kuntakohtainen vertailutieto mittaa yleensä osallisuutta siten, onko jotakin tehty (Kyllä) tai ei ole tehty (Ei). Esimerkkejä:

  • kunta on järjestänyt keskustelutilaisuuden
  • kunta on tehnyt asiakas-/käyttäjäkyselyn
  • kunnalla on keskustelupalsta internetissä, somessa tms.

Lasten ja nuorten osallisuudesta saadaan tietoa joka toinen vuosi THL:n Kouluterveyskyselystä.

Kunnan yleiset tavoitteet kuntalaisten osallistumiselle ja vaikuttamiselle

  • Osallisuusohjelman tai suunnitelman laatiminen
  • Osallisuus strategiassa
  • Osallisuus kaupungin budjetissa huomioituna
  • Osallisuuden laaja edistäminen
  • Osallisuus- ja yhteisökoordinaattorin työ

Koulutus

Osallisuus ja sen toteutuminen kunnassa ei ole itsestäänselvyys. Osallisuuden edistämiseksi tarvitaan henkilöstön kouluttamista tai valmennusta.

Osallisuutta edistäviä verkostoja ja menetelmiä on kehitetty niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin, esimerkkeinä kuntademokratiaverkosto, Osallisuuspeli ja Erätauko-menetelmä.

Osallisuus lainsäädännössä

Osallisuus sisältyy moniin Suomen lakeihin. Vuodesta 1995 lähtien Kuntalaissa on ollut oma lukunsa asukkaiden osallistumisoikeuteen. Kuntalain 22 §:n mukaan kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Valtuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen mahdollisuuksista. Kunnat päättävät siis itse toimintatavoistaan. (Piipponen & Kurikka, 2020.)

Kuntalain mukaan osallistumista ja vaikuttamista voidaan toteuttaa monilla tavoin:

  • Järjestämällä keskustelu‐ ja kuulemistilaisuuksia sekä kuntalaisraateja
  • Selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa
  • Hyödyntämällä ja järjestämällä asiakas- ja kuntalaisraateja
  • Asiakas- ja käyttäjäkyselyiden toteuttaminen mielipiteiden selvittämiseksi
  • Kuntalaiskyselyt
  • Kuntalaishaastattelut
  • Tuomalla palveluiden käyttäjien edustajia toimielimiin esimerkiksi kokemusasiantuntijoiden tai kehittämisasiakkaiden muodossa.
  • Järjestämällä mahdollisuuksia osallistua kunnan talouden suunnitteluun osallistuvan budjetoinnin kautta.
  • Palvelujen suunnittelu ja yhteiskehittäminen yhteistyössä yhdistysten ja järjestöjen kanssa
  • Järjestämällä yhteissuunnittelutilaisuusksia tai hyödyntämällä kumppanuuspöytämallia
  • Palvelumuotoilemalla palveluita yhteistyössä
  • Asukkaiden ja järjestöjen oma-aloitteisen suunnittelun ja valmistelun tukeminen
  • Järjestötyön tukeminen
  • Uusien osallistumismuotojen kehittäminen

Kuntalaissa määritellään myös osallisuuteen liittyvistä oikeuksista ( § 20-29), kuten ääni- ja aloiteoikeuksista sekä neuvostoista.

Suunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet

Kangasalan kaupunkistrategiaan sekä hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelmaan 2026-2033 on kirjattu osallisuus. Seuraavassa on nostettu edellä mainituista erityisesti osallisuuteen liittyvät tavoitteet

Kangasalan kaupunkistrategia 2033

Tavoite: Vaikuttavat palvelut ja osaava henkilöstö. Vahvistamme yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Strategian useisiin tavoitteisiin sisältyy myös vuorovaikutus, joka luo osallisuuden kokemuksia ja siten edistää osallisuutta.

Hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma 2026-2033

Painopiste 2. Luomme osallisuudella yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä. Tavoitteet ja toimenpiteet valtuustokaudella:

  • Edistämme lasten ja nuorten osallisuutta toteuttamalla UNICEFin lapsiystävällinen kunta -mallia.
    • Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelman tavoitteita edistetään suunnitelmakausien mukaisesti.
  • Edistämme monipuolisia ja yhdenvertaisia osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia.
    • Palveluissa on käytössä erilaisia osallisuutta tukevia menetelmiä. Asukkaille tarjotaan mahdollisuuksia osallistua kaupungin palveluiden ja elinympäristön kehittämiseen hyödyntämällä digitaalisia kanavia, asiakaskyselyitä ja erilaisia palautekanavia.
    • Lapsia ja nuoria osallistetaan uusien päiväkotien ja koulujen suunnitteluun sekä piha-alueiden kunnostukseen.
    • Jokaisessa koulussa toimii aktiivinen oppilaskunta ja vanhempainyhdistys.
    • Digiraatipalvelu otetaan käyttöön ja sitä hyödynnetään kaupungin eri palvelualueilla.
    • Kaupungin vaikuttamistoimielimien (nuorisovaltuusto, vammaisneuvosto ja vanhusneuvosto) näkemyksiä kysytään kaupungin hankkeissa ja kehittämistyössä.
  • Vahvistamme merkityksellisyyden kokemusta kannustamalla vapaaehtoistoimintaan.
    • Otetaan käyttöön Commu-sovellus, jonka kautta jokainen voi tehdä vapaaehtoistyötä matalalla kynnyksellä. Sovelluksessa asukkaat voivat tarjota ja pyytää apua toisiltaan. Sovellus lisää yhteisöllisyyttä, vähentää yksinäisyyttä ja lisää arjen turvallisuuden tunnetta.
    • Kulttuurikaveritoiminnan (kulttuuriluotsi) käynnistäminen.
    • Vertaisohjaajatoiminnan suunnittelu ja henkilöstön koulutus (liikuntapalvelut).
    • Kouluilla on koulumummo ja -vaari -toimintaa sekä vanhempainyhdistystoimintaa.
  • Tuemme järjestöjen toimintaa ja vahvistamme yhteistyötä niiden kanssa.
    • Kartoitetaan paikallisten järjestöjen koulutustarpeita ja toteutetaan järjestöille avoimia koulutuksia.
    • Lisätään paikallisten järjestöjen mahdollisuuksia tehdä toimintaansa näkyväksi.
    • Harrastamisen Kangasalan malliin liittyvät harrastusesittelyt.
  • Tarjoamme avoimia tapahtumia ja kohtaamispaikkoja.
    • Kaupungin tapahtumatarjontaa ja eri palveluihin kuuluvia kohtaamispaikkoja kehitetään. Näistä viestitään säännöllisesti ja monikanavaisesti.
    • Julkisia tiloja kuten toria ja Timantti-korttelia kehitetään monipuolisiksi ja kaikille avoimiksi tapahtuma- ja oleskeluympäristöiksi.
    • Varhaiskasvatus- ja esiopetusyksiköissä sekä kouluissa järjestetään vuosittain erilaisia lapsiperheiden kohtaamistilanteita, esim. vanhempainillat, juhlat ja avoimet tilaisuudet.

Näiden tavoitteiden ja toimenpiteiden lisäksi mm. turvallisemman tilan periaatteiden käyttöönotolla varmistetaan jokaisen mahdollisuudet kokea osallisuutta ja kuulluksi tulemista.

Osallisuus- ja vuorovaikutussuunnitelmaa päivitetään tarpeen mukaan.

Tiia Heinäsuo

osallisuus- ja yhteisökoordinaattori

Osallisuus- ja hyvinvointityö, järjestöyhteistyö