Hyppää sisältöön
Kuvituskuva, jossa nainen laiturilla ottamassa vesinäytettä
Julkaistu:

Kangasalan Vesijärvellä on todettu sinilevää

Vesijärven pohjoisosassa on todettu sinilevää. Uimisessa suositellaan noudatettavan varovaisuutta ja sinileväistä vettä ei tule käyttää juoma-, pesu- tai löylyvetenä.

Tiedotetta päivitetty 20.8.2026

Vesijärven Suolahdelta torstaina 6.8.2026 otetussa vesinäytteessä on todettu sinilevää. Havaitut sinilevälajit saattavat muodostaa myrkyllisiä kantoja. Satelliittikuvien perusteella sinilevää esiintyy Vesijärven Mutikonsalmen pohjoispuolisilla alueilla.

Kuva: Tarkka/SYKE.

Sinilevätilanne 20.8.2026

Vesijärven sinilevätilanne on parantunut. Vesijärven Suolahdella ei havaittu sinilevää torstaina 20.8.2026. Sinilevää voi kuitenkin esiintyä vielä paikoitellen esimerkiksi suojaisissa poukamissa, joissa tuuli ei pääse sekoittamaan vesimassaa. Vedenlaadun silmämääräistä tarkistusta suositellaan edelleen ennen uimista. Mikäli vedessä on havaittavissa runsaasti vihertäviä, sinivihreitä tai kellertäviä levähiutaleita tai levämassaa, tulee uimista välttää. Sinileväistä vettä ei tule käyttää löyly- tai pesuvetenä. Sinileväinen vesi ei myöskään sovi eläinten juomavedeksi.

Sinilevätilanne 13.8.2026

Ei havaittua muutosta. Vesijärven Mutikonsalmen pohjoispuolisilla alueilla esiintyy edelleen laajalti sinilevää.

Sinilevätilanteen vuoksi uimisessa tulee noudattaa varovaisuutta ja tarkistaa vedenlaatu silmämääräisesti aina ennen uintia. Mikäli vedessä on havaittavissa runsaasti vihertäviä, sinivihreitä tai kellertäviä levähiutaleita tai levämassaa, tulee uimista välttää. Sinileväistä vettä ei tule käyttää löyly- tai pesuvetenä. Sinileväinen vesi ei myöskään sovi eläinten juomavedeksi.

Lisää aiheesta muualla

Lupa- ja valvontaviraston sinilevätiedote 7.8.2026

Siirry sinilevätiedotteeseen

Lisätiedot

ympäristötarkastaja Maiju Nylund, p. 0403558347, maiju.nylund@kangasala.fi

Viimeksi päivitetty: