Hyppää sisältöön
Kirjaston ala-aulaa virtuaalikierrokselta. Tilassa näkyy valkoisia ja punaisia painikkeita tilassa liikkumista ja lisätietojen hankkimista varten.
Julkaistu:

Tutustu pääkirjastoon virtuaalikierroksella

Kangasalan pääkirjastoon ja kirjaston palveluihin voi nyt tutustua virtuaalisesti vaikkapa kotisohvalta käsin.

Virtuaaliselle kirjastokierrokselle pääsee tästä linkistä: 360 Tour – Kangasalan Pääkirjasto Linkki kierrokselle löytyy myös pääkirjaston verkkosivuilta: Kangasalan pääkirjasto – Kangasala

Virtuaalikierroksella tilassa voi liikkua nuolia ja lattiassa olevia valkoisia ympyröitä klikkaamalla. Vasemman yläkulman valikosta voi myös siirtyä suoraan haluamalleen osastolle. Punaisten ikonien takaa avautuu tietoa kirjaston palveluista sekä esimerkiksi videoita lainaus- ja palautusautomaattien käytöstä.

Monenlaisille käyttäjille

Virtuaalikierrokselle pääsee sekä mobiililaitteella, tietokoneella että kirjaston tietokoneilla.

Virtuaalikierrosta voivat hyödyntää esimerkiksi ryhmät ennen kirjastovierailua. Omalle ryhmälleen voi myös esitellä kirjastoa ja rohkaista käymään, vaikka yhteistä vierailua ei suunnitteilla olisikaan.

Omatoimisesta asioinnista kiinnostunut voi tutustua etukäteen kirjaston tiloihin ja vaikkapa varausten noutamiseen. Kirjaston kokoustiloihin tai tapahtumiin tuleva tai tilavarauksen tekoa harkitseva voi halutessaan jo etukäteen tutustua tiloihin ja niiden sijaintiin.

Kuvallista, videoita ja vain lyhyitä ohjetekstejä sisältävää virtuaalikierrosta on helppo hyödyntää luku- ja kielitaidon tasosta riippumatta.

Virtuaalikierros on toteutettu yhteistyössä Toppinapin kanssa.

Viimeksi päivitetty: