Hyppää sisältöön
Pitkäjärvi Kangasala
Julkaistu:

Saarioinen lunastaa Kangasalan kaupungin omistuksen Sahalahden Esikäsittelylaitos Oy:stä

Kangasalan kaupunki omistaa yhdessä Saarioinen Oy:n, Sahalahden Broiler Oy:n ja Operon Finland Oy:n kanssa elintarviketeollisuuden jätevesien esikäsittelyyn keskittyneen yhtiön. Yhteistyö on aloitettu vuonna 2010. Yhtiön tehtävänä on Sahalahteen rakennetun jäteveden esikäsittelylaitoksen omistaminen sekä sen käytön ja kunnossapidon ja siihen liittyvän jätevesien ja lietteen käsittely omakustannusperiaatteella.

Osapuolten kesken sovittu 2010, että yhtiö tuottaa Kangasalan Sahalahden kylässä sijaitsevalle puhdistamoalueelle rakennettavan jäteveden esikäsittelylaitoksen suunnittelun, rakennustyöt ja niihin liittyvän rahoituksen sekä esikäsittelylaitoksen käytön ja kunnossapidon. Laitos on palvellut sopimusajan. Nyt sopimuskausi on päättymässä ja Saarioinen Oy on ilmoittanut halukkuutensa lunastaa muiden osakkaiden osakkeet itselleen.

Saarioinen Oy on jatkamassa Sahalahden Esikäsittelylaitoksen toimintaa.

Lunastusmenettely ei muuta Saarioinen Oy:n ja Kangasalan Vesi Oy:n välisiä voimassa olevia sopimuksia joihin kuuluu mm. oikeus johtaa Masonlahden alueelta syntyvät kunnalliset jätevedet esikäsittelylaitokselle.

Kangasalan kaupungin osalta asiaa käsitellään kaupunginhallituksessa 28.9.2026.

Lisätiedot asiassa

Jonna Sillman-Sola

Hallintojohtaja

Kangasalan kaupunki

Puh. 050 364 6127

Anu Lempinen

Johtaja, Tuotanto ja toimitusketju sekä Laatu

Saarioinen Oy

Puh. 050 517 0179

Viimeksi päivitetty: