Kysely alakoulujen oppilaaksiottoalueiden muutoksesta
Kangasalan kaupungin opetus- ja koulutuspalvelut on julkaissut kaupunkilaisille kyselyn perusopetuksen alakoulujen oppilaaksiottoalueiden muutoksesta. Tarkoituksena on kuulla kaupunkilaisten näkemyksiä ennen asiasta tehtävää päätöksentekoa. Asiaa esitellään sivistyslautakunnalle lokakuussa ja päätös on tarkoitus tehdä sivistyslautakunnan kokouksessa loppuvuodesta.
Esityksen mukaan Vatiala–Lamminrahka -alue yhdistettäisiin suurimpaan oppilaaksiottoalueeseen. Muutoksen myötä Suorama, Tursola, Kirkkoharju, Liuksiala, Omenatarha, Huutijärvi, Vatiala ja Lamminrahka muodostaisivat yhteisen oppilaaksiottoalueen (Keskinen oppilaaksiottoalue). Ruutana–Haviseva -alue ja Sariola pysyisivät ennallaan.
Muutoksen tavoitteena on huomioida kasvavat ja muuttuvat asuinalueet ja ennakoida tulevia oppilasmäärien muutoksia siten, että opetusryhmät voidaan muodostaa pedagogisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla.
Lapsi ohjataan esiopetukseen pääsääntöisesti siihen esiopetusyksikköön, joka on tulevan lähikoulun yhteydessä. Esiopetuksesta siirrytään alakouluun omaan lähikouluun. Oppilaiden sijoittuminen kouluihin perustuu jatkossakin oppilaaksioton periaatteisiin, joissa huomioidaan koulumatkan pituus ja turvallisuus sekä koulujen oppilasmäärät. Koulupaikan osoittamisessa pyritään ratkaisuun, joka on lapsen arjen ja koulunkäynnin kannalta toimiva.
Muutoksen yhteydessä oppilaaksiottoalueet nimettäisiin uudelleen Pohjoiseksi (nykyinen Ruutana–Haviseva), Keskiseksi ja Itäiseksi (nykyinen Sariola) oppilaaksiottoalueeksi niiden tarkastelun selkeyttämiseksi.
Kysely on avoinna 1.–15.9.2026.
Vastaa kyselyyn: Kysely alakoulujen oppilaaksiottoalueiden muutoksesta
QR-koodi kyselyyn:

Vastaaminen kestää noin 5 minuuttia ja se tehdään anonyymisti. Kiitos ajastasi!
Oppilaiden kuuleminen järjestetään koulupäivän aikana oppilaille suunnatulla kyselyllä. Oppilaskyselyyn vastaavat Vatialan, Lamminrahkan, Suoraman, Tursolan, Kirkkoharjun, Liuksialan, Omenatarhan ja Huutijärven koulun 3.–6. luokkien oppilaat.
Tutustu aiheeseen perusopetuksen verkkosivuilla:
Perusopetuksen oppilaaksioton periaatteet


Lisätietoja:
Opetuksen suunnittelija Tuuli Vuokola, 040 628 9878, tuuli.vuokola@kangasala.fi.