Crowdsorsan vieraslajipeli tulee taas Kangasalle

Kangasalan joukkoistettu vieraslajitorjunta käynnistyy toukokuussa. Vieraslajit ovat kasveja ja eläimiä, jotka leviävät uusille alueille ihmisen myötävaikutuksella ja syrjäyttävät alkuperäistä lajistoa. Haitalliset vieraslajit heikentävät luonnon monimuotoisuutta ja voivat aiheuttaa merkittäviä kustannuksia ympäristönhoidossa.
Crowdsorsan vieraslajipeli tarjoaa kansalaisille mahdollisuuden osallistua konkreettisiin talkoisiin lähiluonnon hyväksi ja saada palkkioita tehdystä työstä. Kaupunki on mukana nyt toista kertaa.
Tällä kasvukaudella torjuttavina kasvilajeina ovat jättipalsami ja lupiini. Erityisesti jättipalsamin kitkentään kannustetaan tänä vuonna tavallista suuremmilla palkkioilla. Tehtävä aloitetaan hyvissä ajoin ennen kasvien siemennysvaihetta, jotta torjunta olisi mahdollisimman tehokasta.
Lisäksi Kangasalla hävitetään ympäristölle erittäin haitallisia espanjansiruetanoita, jotka tekevät tehokasta tuhoa luonnossa ja puutarhoissa sekä voivat myös levittää tauteja.
– Kangasalla otettiin Crowdsorsa viime vuonna pilottikäyttöön vieraslajien torjunnan kehittämisessä, ja kokeilusta saatiin hyviä tuloksia. Erityisesti nuoret innostuivat konseptista ja tienasivat merkityksellisellä yhteisellä ympäristötyöllä samalla kesärahaa itselleen, toteaa kaupunginpuutarhuri Samuli Lehti.
Näin kasvien torjunta toimii
Osallistuja etsii vieraslajikasveja sovelluksen kartan pelialueelta. Etenkin alkukesästä, kasvukauden alkaessa kasvien lehtien tunnistaminen on tärkeää, koska värikkäät kukat ilmestyvät vasta myöhemmin kesällä.
Löytäessään sopivan esiintymän osallistuja videoi alueen kävelemällä sen ympäri. Torjuttuaan kaikki esiintymän vieraslajikasvit hän kiertää saman alueen uudelleen ja videoi työnsä jäljen. Kartalle ilmestyy punainen kasvi-ikoni merkitsemään juuri raivattua aluetta.
Jo kertaalleen torjutun kohteen voi uudelleen torjua heti, kun pelikartalla esiintymää markkeeraava kasvi-ikoni on muuttunut punaisesta vihreäksi. Tämä tapahtuu noin kahden viikon kuluttua ensimmäisestä torjunnasta.
Videot tulee ladata Crowdsorsan laadunhallinnan tarkastettavaksi kolmen päivän (72 h) kuluessa. Tämän jälkeen lataamattomat videot automaattisesti hylätään. Hyväksytyistä suorituksista maksetaan palkkio, jonka voi pyytää sovelluksesta omalle pankkitilille.
– Viime vuonna vieraslajitehtäviin osallistujat, joista noin kolmannes oli nuoria, saivat Suomessa raivattua yli 2,8 miljoonan neliömetrin alueelta vieraslajikasveja ja torjuttua yli 600 litraa espanjansiruetanoita. Se on erinomainen saavutus. Uskon, että tänä kesänä voimme yltää taas uuteen ennätykseen, sanoo Crowdsorsan toimitusjohtaja Toni Paju.
Etanatehtävässä on oltava tarkkana
Etanatehtävässä osallistujat keräävät ja lopettavat maastosta löytämiään espanjansiruetanoita. Osallistujat kuvaavat videon, jossa tiivis tai suljettava litran astia täytetään kerätyillä, kuolleilla etanoilla ja pudotetaan suljettuna kartalle merkittyyn etanaroskikseen.
Jokaisesta keräämästään etanalitrasta osallistuja ansaitsee kahdeksan euroa alkukesästä. Tämän tarkoituksena on kannustaa etanoiden keräämiseen etenkin ennen niiden munimisaikaa, jolloin torjunta on mahdollisimman tehokasta. Loppukesästä palkkio laskee neljään euroon.
Koska eläinsuojelulain mukaan eläimille ei saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä, espanjansiruetanat pitää lopettaa mahdollisimman nopeasti. Sovelluksesta löytyviä ohjeita ja suosituksia on syytä noudattaa tarkasti.
Päivitetty sovellus tekee torjunnasta entistä tehokkaampaa
Crowdsorsa-mobiilipeliä on kehitetty entistä käyttäjäystävällisemmäksi käyttäjien sekä kuntien ja kaupunkien palautteen pohjalta.
Esimerkiksi kasvien uudelleentorjunnan tekemistä on yksinkertaistettu: Kun 50 prosenttia palkkiobudjetista on käytetty, pelialue rajautuu kattamaan vain jo kertaalleen torjutut kohteet. Tässä vaiheessa uusia kohteita ei voi enää merkitä kartalle. Uudelleentorjunnalla varmistetaan se, että vieraslajit saadaan alueilta mahdollisimman tarkasti hävitettyä.
Kaikkien tehtävien ohjeistuksia on parannettu visuaalisuuden avulla, ja käyttöön tulevat muun muassa selkeät kuvakortit. Lisäksi jokaiseen tehtävään sisältyy lyhyt testikysely, jonka avulla varmistetaan, että lajintunnistus ja torjunnan perusperiaatteet ovat käyttäjälle selvät. Testikyselyn voi suorittaa heti, kun paikallinen tehtävä on julkaistu sovelluksessa.
Palkkioita jaossa yhteensä 7000 euroa
Tänä kesänä Kangasalla tehtäviin osallistuville on jaossa yhteensä 7000 euroa palkkioina. Kasvientorjuntaan osallistuvat voivat ansaita jopa 20 euroa tunnissa. Palkkion suuruus määräytyy automaattisesti esiintymän pinta-alan, tiheyden ja lajin perusteella. Lisäksi paikalliselta pelikartalta voi löytää bonusalueita, joiden torjumisesta saa suuremman korvauksen.
Kaupungin etanatehtävä alkaa 18.5. klo 10 ja kasveja pääsee torjumaan 8.6. klo 10 alkaen. Osallistumisaikaa on elokuun loppuun asti tai niin kauan kuin paikallista palkkiobudjettia riittää, ja torjunnan etenemistä voi seurata sovelluksesta.
Luonnon monimuotoisuutta uhkaavia haitallisia vieraslajeja torjutaan tänä kesänä Crowdsorsan avulla jo yli 80 kunnassa ja kaupungissa Suomessa. Lisäksi peli on käytössä myös Ruotsissa ja Kanadassa.
Mikä on Crowdsorsa?
Crowdsorsa on kansainvälisesti palkittu, tamperelainen startup-yritys, jonka mobiilipeliä on käytetty ympäristön hyväksi jo seitsemässä maassa: Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Isossa-Britanniassa, Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Malesiassa.
Peli on kehitetty kuva- ja videodatan joukkoistettuun keräämiseen. Osallistujat saavat palkkioita pelatessaan ja auttaessaan samalla parantamaan ympäristöä.
Lisätietoja:
Samuli Lehti, kaupunginpuutarhuri, Kangasalan kaupunki
p. 050 550 9079, samuli.lehti@kangasala.fi
Toni Paju Toimitusjohtaja, Crowdsorsa, p. 040 661 0072, toni.paju@crowdsorsa.com