Hyppää sisältöön
Julkaistu:

Agathon Meurmanin elämäntyö esillä Kangasalan pääkirjastossa 21.9.–30.10.

Liuksialan kartanon isännän, kunnallisneuvos Agathon Meurmanin (1826–1909) elämästä ja yhteiskunnallisesta työstä kertova pienoisnäyttely on esillä Kangasalan pääkirjaston näyttelytila Laineessa 21.9.–30.10.
Kuva: Pauliina Tulenheimo, alkuperäiset valokuvat: Agathon Meurman, kuvaaja Daniel Nyblin, historian kuvakokoelma, Museovirasto

Näyttely esittelee Agathon Meurmania sekä yksityishenkilönä että merkittävänä vaikuttajana paikallisella ja valtakunnallisella tasolla. ”Kangasalan karhuna” tunnettu Meurman toimi muun muassa Kangasalan ensimmäisen kuntakokouksen esimiehenä vuonna 1865 ja talonpoikaissäädyn pitkäaikaisena edustajana valtiopäivillä.

Meurman muistetaan myös laajasta kirjallisesta tuotannostaan. Hän osallistui ensimmäisen suomenkielisen tietosanakirjan laatimiseen ja vaikutti aktiivisesti aikansa yhteiskunnalliseen keskusteluun sanomalehtikirjoituksillaan. Hän piti tärkeänä suomen kielen aseman vahvistamista suomalaisessa yhteiskunnassa.

Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaisesti.

Yleisötilaisuus juhlistaa Meurmanin 200-vuotisjuhlavuotta

Agathon Meurmanin syntymän 200-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetään yleisötilaisuus Kangasala-salissa keskiviikkona 21.10. klo 17–18. Tilaisuudessa syvennytään Meurmanin elämäntyöhön ja hänen merkitykseensä Kangasalle sekä suomalaisen yhteiskunnan kehitykselle. Tilaisuuden avaa valtuuston puheenjohtaja Saana Vahvelainen.

Yleisötilaisuuteen on vapaa pääsy.

Lue lisää yleisötilaisuuden ohjelmasta.

Lisätiedot

Torsti Tulenheimo
050 568 5003
tulenheimo@kolumbus.fi

Viimeksi päivitetty: