Liuksialan koulutalo 1-6
Liuksialan koulutalo on osa Kirkkoharjun koulua. Lukuvuonna 2025-2026 Liuksialan luokat 4.-6., sekä luokkamuotoisen erityisopetuksen Kuntoluokat työskentelevät Lamminrahkan koulun tiloissa.
”Liuksialan mailta elämän eväät ”
Liuksialan koulun toiminta-ajatuksena on ammattitaitoisen henkilökunnan avulla yhteistyössä kotien kanssa pyrkiä kasvattamaan oppilaista hyvät perustiedot ja -taidot omaavia kansalaisia. Oppilaita ohjataan sosiaalisiksi ja hyviä tapoja noudattaviksi, vastuuntuntoisiksi ja oma-aloitteisiksi. Jokaista lasta kannustetaan tekemään parhaansa. Liuksialan koulusta luodaan viihtyisä ja turvallinen työympäristö oppilaille ja koko henkilökunnalle.
Liuksialan koulu sijaitsee n. 4 km Kangasalan keskustasta Kaukajärvelle johtavan Saarenmaantien läheisyydessä. Liuksialan koulussa on tällä hetkellä 1.-6. -luokan oppilaita 170 sekä opetushenkilökuntaa 29.
Liuksialan koulu on perustettu vuonna 1908. Nykyinen, alkuperäinen koulurakennus on rakennettu vuonna 1953. Koulua on peruskorjattu ja laajennettu vuonna 2005. Uusi päiväkoti- ja koulurakennus valmistui vuonna 2012. Koulun vanha puoli peruskorjattiin lukuvuonna 2025-2026
Tietoa koulusta
Työ- ja loma-ajat
Oppitunnit
klo 8-8.50
klo 8.50-9.35
klo 10-10.45
klo 11-11.45
klo 12.15-13
klo 13.15-14.45 (tai klo 14)
ruokailu porrastetusti klo 10.45-12.00
Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2026–2027
Opiskeluhuolto
Liuksialan koulun oppilaiden opiskeluhuolto (kouluterveydenhoitajan, koululääkärin, koulukuraattorin ja koulupsykologin palvelut ovat Pirhan järjestämiä. Yhteystiedot löytyvät Pirhan kotisivuilta. Alla on linkki Kangasalan kaupungin kotisivuille, johon on kerätty kootusti tietoa opiskeluhuollon kokonaisuudesta.
Kodin ja koulun yhteistyö
Koulu muodostaa kotien kanssa positiivisen kasvatuskumppanuuden. Yhteistyössä huoltajien kanssa pyritään kannustavaan, positiiviseen ja luottamukselliseen vuorovaikutukseen. Koululta tiedotetaan ajoissa ja kattavasti käytänteistä, tapahtumista sekä käytettävissä olevista palveluista ja resursseista. Koulussa järjestetään vähintään joka toinen lukuvuosi avoimien ovien päivä tai muu vastaava järjestely, jossa oppilaiden vanhemmat pääsevät tutustumaan koulun työpäivään. Vanhempainilta pidetään lukuvuosittain ja tarpeen mukaan. Mahdollisuutta opettajan ja huoltajan tapaamiseen tarjotaan kaikille, esimerkiksi vanhempainvarttina. Lähtökohtaisesti oppilas on aina mukana palaverissa itseään koskevassa asiassa. Oppilaskohtaisia oppilashuollon palavereja ja pedagogisia palavereja pidetään tarpeen mukaan. Vanhempainyhdistyksen kanssa tehdään yhteistyötä.
Koulun järjestyssäännöt
Koko kaupungin järjestyssäännöt
Kirkkoharjun koulussa noudatetaan Kangasalan kaupungin yhteisiä järjestyssääntöjä, joiden lisäksi koulukohtaisesti on tarkennettu seuraavaa:
OHJEET MUKAVAAN KOULUNKÄYNTIIN
YLEISTÄ
- Kohtelen ja puhun kaikille kunnioittavasti.
- Liikun sisällä rauhallisesti ja meluamatta.
- Ilmoitan tapaturmasta, kiusaamisesta tai tavaralle tapahtuneesta vahingosta välittömästi opettajalle tai muulle koulun aikuiselle.
- Pidän omalta osaltani huolta, että koulu ja sen ympäristö pysyvät siistinä ja turvallisena.
- En poistu koulupäivän aikana koulun alueelta ilman opettajan lupaa.
- Noudatan ruokailussa hyviä pöytätapoja.
- Riisun ulkokengät ovella ja käytän sisäkenkiä.
KOULUMATKALLA
- Kuljen koulumatkan liikennesääntöjen mukaisesti ja käyttäydyn asiallisesti.
- Linja-autopysäkillä on ainoastaan bussilla kulkijat. En oleskele pysäkillä, jos en ole menossa sen kyytiin.
- En kiusaa toisia koulumatkalla ja autan muita, jos huomaan kiusaamista.
- Käytän pyöräilykypärää ja heijastimia, koska se on järkevää oman turvallisuuteni vuoksi.
- Hämärällä ja pimeällä pyörässäni on sekä edessä, että takana valot.
- Säilytän polkupyörääni sille osoitetulla paikalla.
- En pyöräile koulun pihassa koulutuntien, kerhojen ja iltapäiväkerhon aikana.
LUOKASSA
- Pyydän puheenvuoron viittaamalla ja kuuntelen myös vuorollani toisia.
- Annan toisille työrauhan ja opettajalle rauhan opettaa.
- Olen avulias ja työskentelen kenen tahansa luokkatoverini kanssa.
- Huolehdin, että tarvittavat koulutavarat ovat mukana.
- Teen annetut kotitehtävät.
- Muistan, että opettaja päättää oppitunnin.
- Jos olen myöhässä, koputan oveen ja pyydän myöhästymistäni anteeksi.
- Ennen luokkaan saapumista jätän päällysvaatteet ja kengät siististi naulakolle.
- Vien roskat roskikseen ja siivoan omat jälkeni.
- Pukeudun asiallisesti liikuntatunnille.
VÄLITUNNILLA
- Menen välitunnille reippaasti ja hidastelematta.
- Pidän huolen, että otan kaikki peleihin ja leikkeihin mukaan ja ettei kukaan joudu olemaan yksin välitunnilla.
- Käyttäydyn välitunnilla asiallisesti, tappelematta ja noudatan henkilökunnan ohjeita.
- Leikin ja pelaan välitunnilla sääntöjen mukaan.
- Tulen sisään reippaasti ja hidastelematta kellojen soidessa.
- Vietän välituntini välituntialueella.
- En mene häiritsemään toisten välituntileikkejä.
- En riko toisten tekemiä hiekka- tai lumirakennelmia.
- En heitä koulun pihassa lumipalloja, kiviä, tms.
- Pukeudun välitunnille tarkoituksenmukaisesti.
- Riisun ja puen kengät ulko-ovella ja kannan ne naulakolle.
KOULUKULJETUKSESSA
- Odotan bussia tien reunassa tai pysäkillä.
- Käyttäydyn linja-autossa tai taksissa rauhallisesti ketään kiusaamatta.
- Noudatan kuljettajan ohjeita.
- Pidän hyvää huolta bussikortistani.
MOBIILILAITTEIDEN (kännykkä ja kellopuhelin) KÄYTÖSTÄ
- Pidän kännykkäni laukussa ja äänettömällä koko koulupäivän ajan.
- Käytän kännykkää vain opettajan luvalla.
- Otan kännykän esiin vasta koulualueen ulkopuolella.
- Jos tunnilla käytetään mobiililaitteita, käytän niitä asiallisesti.
- En jaa toisen kuvaa internetissä tai somessa ilman lupaa.
- Käyttäydyn internetissä ja somessa hyviä tapoja noudattaen.
POISSAOLOISTA
- Pyydän vanhempia ilmoittamaan opettajalle poissaolostani ennen ensimmäisen tunnin alkua.
- Selvitän itse koulutehtävät ja läksyt.
- Teen rästihommat siihen mennessä, kun palaan kouluun, mikäli kuntoni sen sallii.
- Tiedän, että opettajat seuraavat poissaolojeni syitä ja määrää.
Oppilaskunta
Koulumme oppilaskuntaan kuuluvat kaikki 1.-6. –luokan oppilaat. Käytännössä toiminnasta vastaa kuitenkin oppilaskunnan hallitus. Hallitus kokoontuu pääsääntöisesti kerran kuukaudessa ja tarvittaessa useammin. Kokoukset pidetään koulupäivän aikana.
Oppilaskunnan toiminnan tarkoituksena on ohjata oppilaita keskinäiseen yhteistyöhön ja edistää vastuuta yhteisten asioiden hoidosta. Oppilaskunta on oppilaiden oma keino vaikuttaa ja se toimii yhteistyöväylänä koulun henkilökunnan kanssa. Yhtenä tavoitteena on parantaa oppilaiden kouluviihtyvyyttä. Luokan oman edustajan kautta jokainen luokka / oppilas voi välittää toiveensa ja ideansa eteenpäin. Oppilaskunta osallistuu myös erilaisten tapahtumien ideointiin ja toteutukseen.
Iltapäivätoiminta
Liuksialan koulun iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
Liuksialan koulun iltapäivätoiminta noudattaa Kangasalan kaupungin
omaa toimintasuunnitelmaa. Iltapäivään sisältyy päivittäin läksyjen tekeminen, hiljaiset puuhat, välipala, vapaa leikki ja ulkoilu. Välillä pidetään lukuhetkiä, askartelua tai tehdään retki metsään. Torstaisin on lelupäivä, jolloin lapsi voi halutessaan tuoda kotoa mukanaan oman lelun tai lautapelin. Perjantaisin on salipäivä, jolloin liikutaan ja leikitään liikuntasalissa.
Osana toiminnan suunnittelua on lapsen turvallisuudesta, hyvinvoinnista, kasvusta ja kehityksestä sekä osallisuudesta huolehtiminen. Toiminnassa painotetaan lapsen sosiaalista kasvua, lapsen tarvitsevuuden, aitouden ja minuuden kasvua sekä ryhmä- ja kaveritaidoissa kehittymistä. Liuksialan koulun kaunis maaseutumiljöö ja luonnonrauha korostuvat tärkeänä osana toimintaympäristöä.
Yhteystiedot:
040 1336215
Ohjaaja: Anni Paakkonen
Toimintapaikat
Kerhotila Vintti 3.krs
Koulun tilat ja liikuntasali.
Koulun pihapiiri ja ympäristö.
Toiminta-ajat
Arkisin ma-pe klo 12.00-16.00
Iltapäivätoiminnan loma-ajat noudattavat koulun loma-aikoja.
Lapsen poissaolot
Huoltajille ilmoitetaan, mikäli lapsi ei saavu toimintaan ilmoitettuna
ajankohtana tai jos lapsi sairastuu iltapäivätoiminnan aikana.
Huoltajien tulee ilmoittaa kaikista lapsensa aikataulumuutoksista tekstiviestillä tai Whatsapilla mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Toiminnan tiedottaminen
Iltapäivätoiminnasta otetaan yhteyttä Wilman välityksellä sekä puhelimitse. Toiminnasta tiedotetaan infokirjein muutaman kerran vuodessa. Iltapäivätoiminnalla on myös oma Whatsapp- ryhmä, jonne tiedotetaan yleistä asiaa ja toimintaa.
Kuljetusten järjestäminen
Yleisopetuksen oppilaalla ei ole oikeutta kuljetuksiin iltapäivätoiminnasta,
toisin kuin kuntouttavan pienryhmän oppilas on oikeutettu kuljetukseen
(taksikuljetus).
Turvallisuus
Iltapäivätoiminta kuuluu koulun yhteiseen turvallisuussuunnitelmaan. Iltapäivätoiminnan ryhmissä lapsi kuuluu koulun vakuutuksen piiriin.
Liuksialan koulun Kunto-luokkien iltapäiväkerhon toimintasuunnitelma
Ohjaajina iltapäiväkerhossa toimivat Kunto-luokkien ohjaajat Irene Salonen (vastuuohjaaja), Jaana Kankaanperä, Saara-Maria Pihlaja, Tommi Kiviranta, Anni Tokee, Hanna Korhonen, Sari Keskinen, Maria Mesimetsä ja Jonna Ristiharju.
Toiminnassamme on lapsilähtöisyys etusijalla. Huomioimme lapsen yksilöllisesti ja toteutamme toimintaa monipuolisesti sen mukaan. Mahdollistamme lepohetket.
Päiväohjelman perusrunko (näkyy lapsille päivittäin taululla kuvina ja tekstinä):
Läksyt
Leikki/Ohjattu toiminta
Välipala 13.55->
Ulkoilu/Leikki/Ohjattu toiminta
Taksi/kyyti kotiin
Kerhot
Kerhotoimintaa järjestetään perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden mukaisesti koulun kasvatus- ja opetustyön tukemiseksi. Kerhotoiminnan tavoitteena on tukea oppilaan eettistä ja sosiaalista kasvua sekä itsensä monipuolista kehittämistä. Tavoitteena on kohdentaa kerhotoimintaa myös syrjäytymisvaarassa oleviin oppilaisiin. Oppilaille tarjotaan mahdollisuus edistää myönteisten harrastusten viriämistä sekä osallistua koulutyöstä poikkeavaan toimintaan turvallisessa ja ohjatussa ympäristössä.
Koulun järjestämät kerhot ovat oppilaille vapaaehtoisia ja maksuttomia. Tarkemmat tiedot kerhoista tiedotetaan Wilman kautta. Koululla tulee olla tieto kerhoon osallistuvista oppilaista. Koulun kerhojen vetäjinä voivat toimia koulun opettajat ja ohjaajat, koulun ulkopuoliset tahot sekä vanhempainyhdistyksen organisoimat vetäjät.
Kerhot voivat olla säännöllisesti kokoontuvia tai lyhytkestoisempia kerhoja. Kerhot voivat olla esimerkiksi liikunta-, musiikki-, kädentaito-, matematiikka-, luonto-, peli- tai askartelukerhoja.
Koulutalojen tiloissa on tarjolla myös ulkopuolisen tahon järjestämiä Harrastamisen mallin- kerhoja esim. liikunta-, käsityö- ja kuvataidekerhoja eri luokka-asteille.
Kangasalan kunnan erityisopetuksen ja opiskeluhuollon koordinoimien oppilashuollollisten kerhojen tavoitteita ovat syrjäytymisen ehkäiseminen, vaikeuksien ennaltaehkäiseminen sekä tukea tarvitsevien oppilaiden erityistarpeiden huomioiminen. Oppilashuollolliset kerhot ovat usein luonteeltaan kutsukerhoja.
Yhteystiedot
Liuksialan koulutalo
Ahulinjärventie 21, 36200 KangasalaPuhelin
Rehtori:
+358 40 1336 259Timo Santamäki
Rehtori
Puhelin
+358 50 3738 647Sähköposti
Timo.Santamaki@kangasala.fiMinna-Leena Aalto
Apulaisrehtori
Puhelin
+358 40 1336 259Sähköposti
Minna-Leena.Aalto@kangasala.fiMarjaana Palonen
Hallinnon sihteeri
Puhelin
+358 40 1984 581Sähköposti
Marjaana.Palonen@kangasala.fiOpettajat ja henkilökunta
| Rooli | Nimi | Puhelinnumero |
| rehtori | Timo Santamäki | 050 373 8647 |
| apulaisrehtori | Minna-Leena Aalto | 040 133 6259 |
| vararehtori, luokanopettaja | Minna Yli-Villamo | 040 1336636 |
| luokanopettaja 1.lk | Aino Malinen | 044 7348150 |
| luokanopettaja 2.lk | Juho Lamminen (syyslukukauden Tuomas Ojanen) | 040 7380441 (Tuomas Ojanen) |
| luokanopettaja 3.lk | Anna Mäkinen | 040 5119476 |
| luokanopettaja 3-4.M lk | Jukka-Pekka Lätti | 040 5648918 |
| luokanopettaja 4.M lk | Kaisa Aalto-Wallin | 040 1440531 |
| luokanopettaja 5.L lk | Paula Karjalainen | 040 5627532 |
| luokanopettaja 5-6.M lk | Päivi Toivonen | 040 1854692 |
| luokanopettaja 6.L lk | Anna Tervas-Ojanen | 040 6262761 |
| erityisluokanopettaja Kunto 1 | Emma Keränen | 050 5670572 |
| erityisluokanopettaja Kunto 2 | Pauliina Suvanto | 040 3511565 |
| erityisluokanopettaja Kunto 3 | Taina Mäenpää | 050 5670571 |
| laaja-alainen erityisopettaja | Anna-Liisa Pirinen | 040 1336521 |
| laaja-alainen erityisopettaja | Sonja Varvas | 040 1336683 |
| talonmies | Janne Rajala | 044 4813056 |
| koulupsykologi | Inkeri Kivijärvi | yhteys Wilman kautta |
| koulukuraattori | Liisa Niemelä | 050 3956676 |
| terveydenhoitaja | Lisa Ronni | 050 5208909 |
| koulusihteeri | Marjaana Palonen | 040 1984581 |
| koulunkäynninohjaaja | Miia Haapaniemi | |
| koulunkäynninohjaaja | Jaana Kankaanperä | |
| koulunkäynninohjaaja | Sari Mäkinen | |
| koulunkäynninohjaaja | Irene Salonen | |
| koulunkäynninohjaaja | Sari Keskinen | |
| koulunkäynninohjaaja | Saara-Maria Pihlaja | |
| koulunkäynninohjaaja | Anni Tokee | |
| koulunkäynninohjaaja | Hanna Korhonen | |
| koulunkäynninohjaaja | Tommi Kiviranta | |
| koulunkäynninohjaaja | Nea Karttunen | |
| koulunkäynninohjaaja | Olli Vuorela | |
| koulunkäynninohjaaja | Maria Mesimetsä | |
| koulunkäynninohjaaja | Jonna Ristiharju | |
| koulunkäynninohjaaja (koulu-ja iltapäivätoiminta) | Anni Paakkonen | 040 1336215 |
Tutustu myös
Kuka olet?
Kerro millaista ja kenelle suunnattua tietoa etsit, niin autamme sinua löytämään juuri sinua parhaiten palvelevat sisällöt.
-
Asukas
Hienoa! Valitse sopiva seuraavista vaihtoehdoista niin autamme sinut oikean sisällön pariin.-
Nykyinen asukas
Eikös Kangasalla olekin ihanaa? Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Lapsiperhe
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki perheille ja lapsiperheille soveltuvat sisällöt.-
Varhaiskasvatus ja esiopetus
-
Perusopetus
-
Ateria- ja siivouspalvelut
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Liikuntapalvelut
-
Taiteen perusopetus
-
Kirjastopalvelut
-
Osallistu ja vaikuta
-
Lapsiystävällinen kunta
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
-
Nuori
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki nuorille ja opiskelijoille soveltuvat sisällöt.-
Nuorisopalvelut
-
Nuorisovaltuusto
-
Kasva ja opi
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Kirjastopalvelut
-
Sisäliikuntapaikat
-
Taiteen perusopetus
-
Ateria- ja siivouspalvelut
-
Työelämäpalvelut nuorille
-
Asuntoasiat
-
-
Työikäinen aikuinen
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki nuorille ja opiskelijoille soveltuvat sisällöt.-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Liikenne, kadut ja viheralueet
-
Osallistu ja vaikuta
-
Päätöksenteko
-
Kaupunki työnantajana
-
-
Ikääntynyt
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki ikääntyneille soveltuvat sisällöt.-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Kulttuuripalvelut
-
Pääkirjasto
-
Kangasala-talo
-
Liikuntapalvelut
-
Sisäliikuntapaikat
-
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
-
Päätöksenteko
-
Palvelu- ja joukkoliikenne
-
Liikenne, kadut ja viheralueet
-
Asuntoasiat
-
-
Vapaa-ajan asukas
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki vapaa-ajan asukkaille soveltuvat sisällöt.-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Luonto ja ympäristö
-
Tutustu kaupunkiin
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Kirjastopalvelut
-
Osallistu ja vaikuta
-
-
Tapahtumakävijä
Siirry tutustumaan sinulle soveltuviin sisältöihin.
-
-
Uusi asukas
Eikös Kangasalla voisikin olla ihanaa? Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Muuttaja
Siirry lukemaan sinua kiinnostavaa sisältöä.-
Tutustu kaupunkiin
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Luonto ja ympäristö
-
Kasva ja opi
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Palvelu- ja joukkoliikenne
-
-
Kansainvälinen asukas
Siirry lukemaan sinua kiinnostavaa sisältöä.-
Kotoutumisen tuen palvelut
-
Tutustu kaupunkiin
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Palvelu- ja joukkoliikenne
-
-
-
Rakentaja
Eikös Kangasalla voisikin olla ihanaa? Valitse sopiva, niin autamme sinut eteenpäin.-
Katso kaikki
Tontin ostaja
Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt. -
Rakentaja tai rakennuttaja
Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Ajankohtaista
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Luonto ja ympäristö
-
Kaavoitus
-
Liikenne, kadut ja viheralueet
-
Paikkatieto
-
-
-
-
Yritys tai yrittäjä
Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Tietoa aloittavalle yrittäjälle
Aloittava yrittäjä
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa. -
Tietoa toimivalle yrittäjälle
Toimiva yrittäjä
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa. -
Lisätietoa
Yritystonttia tai toimitilaa etsivät
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa. -
Business Kangasala
Kangasalle sijoittumista suunnitteleva
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa.
-
-
Visit Kangasala
Vierailija tai matkailija
Vierailija tai matkailija: valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt. -
Muu sidosryhmä
Eikös Kangasalla voisikin olla ihanaa? Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Järjestö tai yhdistys
Järjestö tai yhdistys? Klikkaa lukemaan.-
Järjestöyhteistyö
-
Tapahtumat ja tapahtumien järjestäminen
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Avustukset
-
Osallistu ja vaikuta
-
-