Hyppää sisältöön

Kerhotoiminta

Kangasalla järjestetään lapsille ja nuorille maksutonta kerhotoimintaa koulupäivän yhteydessä.
Viimeksi päivitetty:

Kangasalla järjestetään lapsille ja nuorille maksutonta kerhotoimintaa koulupäivän yhteydessä. Kerhotoimintaa rahoitetaan kahden hankkeen kautta. Koulujen kerhotoiminnan ja Harrastamisen Kangasalan mallin avulla tarjotaan monipuolinen harrastuskokonaisuus.

Toiminnasta tiedotetaan Wilman kautta.

Koulujen kerhotoiminnan ja Harrastamisen Kangasalan mallin sisältö sekä ilmoittautuminen löytyvät Hellewi- järjestelmästä.

Tervetuloa mukaan harrastamaan!

Koulujen kerhotoiminta

Koulujen kerhotoiminnan tehtävänä on lasten ja nuorten monipuolisen kasvun ja kehityksen tukeminen sekä oppilaiden osallisuuden lisääminen. Kerhotoiminnassa oppilailla on mahdollisuus tutustua erilaisiin harrastusmahdollisuuksiin, saada onnistumisen, osaamisen ja ilon kokemuksia, soveltaa koulussa opittua, osallistua luovaan toimintaan sekä toimia monimuotoisesti vuorovaikutuksessa muiden kanssa. 

Koulun omaa kerhotoimintaa järjestetään ala- ja yläkouluilla koulupäivän yhteydessä. Kerhoja suunniteltaessa ja toteuttaessa otetaan huomioon oppilaiden toiveet. Kerhot voivat olla joko koko lukuvuoden kestäviä tai lyhyempinä kokonaisuuksina toteutettuja.

Ohjaajina toimii pääsääntöisesti koulujen henkilöstö, opettajat ja koulunkäynninohjaajat. Myös vanhempainyhdistys ja muut yhdistykset sekä järjestöt voivat järjestää kerhotoimintaa.

Kerhotoiminnasta tiedotetaan oppilaita ja huoltajia Wilman kautta.

Jokaisessa yksikössä toimii kerhoyhdyshenkilö. Kerhoyhdyshenkilö koordinoi koulukohtaisesti toimintaa. Koulun kerhotoimintaan liittyvissä asioissa tulee olla yhteydessä koulun kerhoyhdyshenkilöön tai rehtoriin.

KouluNimiLinkki
HuutijärviSeppo MäkinenHuutijärven koulu 0-6
KirkkoharjuAnniina LaukkanenKirkkoharjun koulu 3-6
LiuksialaAnna Tervas-OjanenLiuksialan koulutalo 1-6
PikkolaLiisa IstolahtiPikkolan koulu 7-9
PitkäjärviLaura YlikoskiPitkäjärven koulu 7-9
Ruutana ja HavisevaJenni HippeläinenRuutanan koulu 0-6
Havisevan koulutalo 1-6
Sariola ja KuhmalahtiTommi JalavaSariolan yhtenäiskoulu 1-9
Kuhmalahden koulutalo 1-6
Suorama ja TursolaSanna TalvitieSuoraman koulu 0-6
Tursolan korttelikoulu 0-2
Vatiala ja LamminrahkaAnssi PaavolaVatialan koulu 0-9
Lamminrahkan koulu 0-6
Opiskeluhuollollinen kerhotoimintaJaana Ronkainen-Salminen
Voit vierittää taulukkoa

Harrastamisen Kangasalan malli

Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Toimintaa suunniteltaessa ja toteuttaessa otetaan huomioon lasten ja nuorten toiveet.

Kerhotoiminnasta tiedotetaan Wilman kautta.

Kangasalan kaupunki sai lukuvuodelle 2025-2026 valtionavustusta harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen 83 500 euroa.

Toimintaa järjestetään syyslukaudella 2025 8.9.-5.12.2025. Toimintaan ilmoittaudutaan lukukausi kerrallaan, kevään 2026 ilmoittautumisesta tiedotetaan loppuvuodesta. Ryhmiin voi ilmoittautua myös kesken toimintakauden, mikäli paikkoja ryhmissä on.

Harrastamisen Kangasalan mallin kerhotoimintaa ei järjestetä koulujen loma-aikoina.

Lisätietoja Harrastamisen Suomen mallista löytyy Opetus- ja kulttuuriministeriön sivulta Harrastamisen Suomen malli.

Ota yhteyttä

Marjo Jäärni

Iltapäivätoiminnan koordinaattori

Koululaisten iltapäivätoiminnan ja kerhotoiminnan koordinointi

Tutustu

Perusopetus

Tutustu perusopetukseen Kangasalla.

Perusopetus