711 Kuohunlahden asemakaavan muutos
Terveyskeskuksen asemakaavamuutoksen Keskustan kaupunginosassa tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 1.8.–1.9.2025.
711 osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Tavoitteena on mahdollistaa terveyskeskuksen laajentaminen ja kehittää terveyskeskuksen toimintaa tukevia palveluita tai asumista sen pohjoispuolelle. Asemakaavamuutoksessa yhteensovitetaan luonto- ja kulttuuriympäristöarvot kehittämistavoitteiden kanssa. Lisäksi tarkastellaan Herttualantien pohjoisosan katualueelle ja valtatie 12:n tiealueelle tarvittavat tilavaraukset. Tarkoituksena on osoittaa Herttualantielle riittävät tilavaraukset kävelyn ja pyöräilyn reitin sekä linja-autoliikenteen kehittämiselle ja valtatie 12:sta tiesuunnitelman mukaiset aluevaraukset.
Asemakaavan muutoksen valmisteluaineisto oli nähtävillä 28.1.-26.2.2013
Asemakaavan muutoksen valmisteluaineisto Kuohunlahden kortteleissa
3000 ja 3015 sekä niihin liittyvällä katualueella (terveyskeskus),
oli nähtävillä 28.1.-26.2.2013.
711 kaavaselostusluonnos
711 kaavaluonnos
711 havainekuvaluonnos
711 havainnekuvaluonnos ilma
Keskusterveysaseman laajentaminen noin kaksinkertaiseksi nykyisestä.
Terveyskeskuksen ja Alatien välille on myös tavoitteena rakentaa kerros-
ja rivitalokortteli.
Lisätietoja asemakaavasta antaa:
Anna-Leena Lehtiniemi
Kaupunginarkkitehti