Retkikohteita ja luonnonharvinaisuuksia
Luonto
Nykyisen Kangasalan seutu on yksi vanhimmista asutuista paikoista Suomessa. Varhaisimmat löydöt kertovat pysyvää asutusta olleen seudulla jo kivikaudella.
Jääkauden muovaamat harjut ovat ohjailleet vesien virtausta ja muodostaneet luonnollisen kulkureitin maan kamaralla. Ne ovat tarjonneet asujille suojaa niin tuulilta kuin vihollisiltakin. Harjujen lomasta ovat asuinsijansa löytäneet monet oman aikansa merkkihenkilöt. Kun haluat katsella järvimaisemaa veden rajasta, poikkea Pelisalmeen, Sahalahdentien varteen. Pelisalmen silloilta ja Matinsaaren levähdyspaikalta avautuu hieno järvimaisema. Paikalla on tulentekomahdollisuus. Kangasalta voit myös vuokrata kanootin ja meloa pitkin Längelmävettä tai hopeisena hohtavaa Roinetta.
Suppakuoppia
Harjujonossa on erikoisia luonnonharvinaisuuksia: suppakuoppia eli lukkoja. Ne syntyivät jääkauden lopulla, kun suuria jäälohkareita joutui liikkuvan jään alle ja painui maan sisään. Hitaasti sulaessaan jäälohkareet jättivät maahan jyrkkäreunaisia kuoppia, joiden pohjalla vallitsee ympäristöä kylmempi mikroilmasto. Punamultalukko Vehoniemenharjun rinteessä on tiettävästi maailman suurin suppakuoppa. Se on 50 m syvä, ja sen pohjalla saattaa vesi olla jäässä vielä heinäkuun helteilläkin.
Pallokiven ihmeelliset renkaat
Kangasalan kotiseutumuseon pihalla voit tutkia suurta pallokivilohkaretta, jota pidetään yhtenä maailman kauneimmista. Pallokivi on maailmanluokan harvinaisuus. Puolet sen tunnetuista esiintymistä on Suomessa. Harvinaisuutensa vuoksi pallokiviesiintymät eivät ole yleisesti tiedossa. Luonnossa näitä kauniita kiviä pääsee ihailemaan vain hyvällä tuurilla tai asiantuntevan oppaan johdolla.
Katsele sääksiä ja ongi itsellesi lohi
Sääksien suojelualueella Pohtiolammella voit katoksen suojasta päästä näkemään, kuinka Suomen suurimpiin kuuluva petolintu saalistaa. Kalasääski eli sääksi on upea ilmestys, mutta jo uhanalaiseksi luokiteltu laji. Paikalla on myös sääksistä kertovaa tietoaineistoa. Pohtiolammella voit itsekin saalistaa lohen ja valmistaa sen syötäväksi.
Bongaa lintuja
Kangasalan järvillä pesii runsaasti vesilintuja. Kirkkojärvellä aivan keskustan tuntumassa voit nähdä haikaroita.





