Hyppää sisältöön

Sidonnaisuusilmoitukset

Viimeksi päivitetty:

Kuntalain (410/2015) 84 §:n mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava julkisesti sidonnaisuuksistaan.  Säännöstä on sovellettu 1.6.2017 alkaen. Tätä ennen sidonnaisuustietojen kerääminen perustui vapaaehtoisuuteen ja yleiseen tietoverkkoon vieminen suostumukseen.

Kuntalaki (410/2015) 84 § 2 mom
Ilmoitusvelvollisen luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

Ilmoitusvelvollisia luottamushenkilöitä Kangasalan kaupungissa ovat:
Valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat
Kaupunginhallituksen jäsenet ja varajäsenet
Lautakuntien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat
Elinympäristölautakunnan jäsenet ja varajäsenet
Viranomaislautakunnan jäsenet ja varajäsenet

Ilmoitusvelvollisia viranhaltijoita Kangasalan kaupungissa ovat:
Kaupunginhallituksen ja lautakuntien esittelijät
Kaupunginjohtaja

Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Sidonnaisuusrekisteri julkaistaan kaupungin verkkosivuilla mahdollisia sidonnaisuusilmoituksiin sisältyviä salassa pidettäviä tietoja lukuun ottamatta. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta. Uudet ilmoitukset päivitetään verkkosivuilla julkaistavaan sidonnaisuusrekisteriin.

Sidonnaisuusilmoitukset 2025

Tarkastuslautakunnan ylläpitämä Kangasalan kaupungin sidonnaisuusrekisteri.

Sidonnaisuusrekisteri 1.6.2025 alkaen

187.43 kt
Lataa tiedosto
Sidonnaisuusilmoituslomakkeen toimittaminen tarkastuslautakunnalle

Voit toimittaa sidonnaisuusilmoituksesi sähköisellä lomakkeella Suomi.fi-palvelussa, joka edellyttää vahvaa tunnistautumista.

Voit myös toimittaa sidonnaisuusilmoituksen postitse tai sähköpostilla. Kun olet täyttänyt lomakepohjan tiedoillasi, talleta ilmoitus omalle koneellesi pdf-tiedostona ja toimita allekirjoitettuna osoitteeseen:
Kangasalan kaupunki, tarkastuslautakunta
PL 50
36201 Kangasala

Voit toimittaa ilmoituksen myös sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@kangasala.fi.

Sidonnaisuusilmoituslomake

Sidonnaisuusilmoituksen sähköinen lomake Suomi.fi -palvelussa

Tietosuojaseloste

Henkilötietolain (523/1999) 24 §:n mukainen informointi tietojen käsittelystä sekä viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) ja henkilötietolain mukainen suostumus tietojen luovuttamiseen kopioina, tulosteena ja sähköisessä muodossa.