Hyppää sisältöön

Asiakirjajulkisuus ja tietopyynnöt

Asiakirjajulkisuuskuvauksen tarkoitus on avustaa kansalaista kohdistamaan tietopyyntönsä.
Muistiinpanojen tekoa.
Muistiinpanojen tekoa.
Viimeksi päivitetty:

Asiakirjajulkisuus

Laki julkisen hallinnon tiedonhallinnasta (906/2019) edellyttää, että tiedonhallintayksikön on ylläpidettävä kuvausta hallinnoimistaan tietovarannoista ja asiarekisteristä. Asiakirjajulkisuuskuvauksen tarkoituksena on avustaa kansalaista kohdistamaan tietopyyntönsä. Julkisuuslain mukaan tietopyynnöt viranomaisen asiakirjan sisällöstä on yksilöitävä riittävästi siten, että viranomainen voi selvittää, mitä asiakirjaa pyyntö koskee (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999), 13 §). Viranomaisen velvollisuus on avustaa tiedon pyytäjää asiakirjan yksilöinnissä. Asiakirjajulkisuuskuvauksen avulla kerrotaan myös, missä laajuudessa viranomainen käsittelee tietoja tuottaessaan palveluja tai käsitellessään asioita. Mahdollisuus saada tieto siitä, mitä tietovarantoja viranomaisella on, palvelee hallinnon avoimuutta.

Tietopalvelu ja tietopyynnöt

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 9 §:n mukaisesti jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen julkisesta asiakirjasta. Salassa pidettävistä asiakirjoista tai niiden sisällöstä saa antaa tiedon vain, jos laissa niin erikseen säädetään. Jos vain osa asiakirjasta on salassa pidettävä, asiakirjan julkisesta osasta on annettava tieto, jos vain mahdollista, siten, että asiakirjan salassa pidettävä osa ei tule tietoon.

Julkiseen asiakirjaan kohdistuva tietopyyntö

Tietopyyntö julkisesta asiakirjasta on hyvä yksilöidä mahdollisimman tarkasti, jotta kyseisen asiakirjan löytäminen sujuisi mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti. Viranomaisen on avustettava tiedon pyytäjää yksilöimään asiakirja, josta hän haluaa tiedon. Tiedon pyytäjän ei tarvitse selvittää henkilöllisyyttään eikä perustella pyyntöään, ellei tämä ole tarpeen viranomaiselle säädetyn harkintavallan käyttämiseksi tai sen selvittämiseksi, onko pyytäjällä oikeus saada tieto asiakirjan sisällöstä.

Salassa pidettävään asiakirjaan kohdistuva tietopyyntö

Pyydettäessä tietoa salassa pidettävästä asiakirjasta, viranomaisen henkilörekisteristä tai muusta asiakirjasta, josta tieto voidaan luovuttaa vain tietyin edellytyksin, tiedon pyytäjän on ilmoitettava tietojen käyttötarkoitus tai muut tietojen luovuttamisen edellytysten selvittämiseksi tarpeelliset tiedot, esim. asianosaisuus.

Henkilötietojen tarkastusoikeus

Rekisteröidyllä, eli henkilöllä, jonka tietoja käsitellään, on oikeus tietää, mitä tietoja hänestä käsitellään. Ohjeet tarkastuspyynnön tekemiseksi löytyvät sivulta ”Henkilötietojen tarkastuspyynnöt”.

Yhteystiedot tietopyyntöjen tekemiseksi

Kangasalan kaupungin asiakirjoihin kohdistuvat tietopyynnöt pyydämme lähettämään Kangasalan viralliseen asiointisähköpostiin. Lisätietoja kaupungin tietovarannoista löydät asiakirjajulkisuuskuvauksesta.

Kirjaamo