Hyppää sisältöön

Varhaiskasvatuspalveluihin haku toimintakaudelle 2026-2027

Kangasalan kaupungin sivistyskeskus ilmoittaa varhaiskasvatuspalveluihin haun toimintakauden alusta 1.8.2026.

Pyydämme täyttämään sähköisen hakemuksen eVaka-järjestelmässä 15.3.2026 mennessä seuraavasti:

  • uudet hakijat
  • kunnallisessa ja yksityisessä varhaiskasvatuksessa olevat, joille halutaan siirtoa toiseen yksikköön
  • seutuhakijat (Tampereen kaupunkiseudun kunnat Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi ovat sopineet, että varhaiskasvatukseen voi hakea seudullisesti. Hakemus jätetään kuntaan, josta varhaiskasvatuspaikkaa toivotaan.)

Ajalla 1.8.2026-31.12.2028 Vatialan päiväkoti toimii varhaiskasvatuksen väistötiloissa (Konkkalankuja 7 ja Tupatie 1).

Toimintakauden aikana vapautuvia varhaiskasvatuspaikkoja on mahdollista hakea ympäri vuoden. Hakemus tulee jättää viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee varhaiskasvatuspaikan. Jos varhaiskasvatuspaikan tarve johtuu työllistymisestä, opiskelusta tai koulutuksesta eikä tarpeen ajankohtaa voi ennakoida, varhaiskasvatuspaikkaa on haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin vähintään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan.

Hakemus täytetään sähköisesti Kangasalan eVakassa https://evaka.kangasala.fi/login

Lisätietoja on saatavissa kaupungin verkkosivuilta https://www.kangasala.fi/kasva-ja-opi/varhaiskasvatus-ja-esiopetus/hakeminen-varhaiskasvatukseen/

tai varhaiskasvatuksen palveluohjaajilta puh. 040 133 6327 (puhelinaika: ma-to klo 9-11)
tai varhaiskasvatus.palveluohjaus@kangasala.fi.

Palvelupiste: Suoraman päiväkoti, Kyötikkäläntie 8, 36220 Kangasala. Palveluohjaajalla käynti tulee varata etukäteen.

Mikäli lapselle haetaan yksityisen varhaiskasvatuksen päiväkoti- tai perhepäivähoitopalveluja, tulee olla yhteydessä suoraan yksityiseen palveluntuottajaan. Lisätietoja yksityisistä palvelujen tarjoajista ja eri tukimuodoista löytyy osoitteesta https://www.kangasala.fi/kasva-ja-opi/varhaiskasvatus-ja-esiopetus/

Sivistyskeskus / Varhaiskasvatus- ja esiopetuspalvelut