Hyppää sisältöön
Julkaistu:

Turvallisemman tilan periaatteet käyttöön kouluissa – Kangasala edistää lasten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta

Kangasalan kaupunki on ollut mukana Lapsiystävällinen kunta -mallissa vuodesta 2023 saakka. Tavoitteena on saada ensimmäinen Unicefin Lapsiystävällinen kunta -tunnustus vuonna 2026. Tunnustuksen saamisen edellytys on Lapsiystävällinen kunta- toimintasuunnitelman toteutuminen, lasten osallisuus kehittämistyössä ja sitoutuminen kehittämistyön jatkamiseen.

Toimintasuunnitelman yksi viidestä tavoitteesta on lasten yhdenvertaisuuden, yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistaminen kouluissa. Osana tavoitetta on luotu turvallisemman tilan periaatteet, jotka otetaan loppuvuoden 2025 aikana käyttöön Kangasalan kouluissa.

Turvallisemman tilan periaatteita on suunniteltu ja työstetty lukuvuosien 2023-2024 ja 2024-2025 aikana Kangasalan eri koulujen oppilasedustajien kanssa alakoulusta lukioon. Lasten ja nuorten kanssa käytyjen keskusteluiden ja kartoituksien kautta päädyttiin nostamaan esille kolme periaatetta, joista jokaiseen sisältyy muutamia alakäsitteitä ja kuvauksia. Oppilastyönä on teetetty kutakin turvallisemman tilan periaatetta edustavat sympaattiset hahmot Huomari, Kunnari ja Sankari.

Miten periaatteet näkyvät arjessa ja mikä on koko homman tavoite?

Oppilaskunnat valitsevat yhden tai useamman periaatteen ja toteuttavat sen näkyväksi koulun arjessa esimerkiksi videoiden, kuvasarjojen, haastattelujen, piirrosten tai somepäivitysten avulla. Kangasalan kaupunki julkaisee kevään 2026 aikana oppilaskuntien tuotoksia kotisivuillaan ja somekanavissaan.

Turvallisemman tilan periaatteiden tavoite on luoda kouluista entistä turvallisempia ja osallistavampia ympäristöjä, joissa jokainen lapsi ja nuori voi olla oma itsensä sekä osallistua yhteisön toimintaan ilman pelkoa syrjinnästä tai häirinnästä.

Viimeksi päivitetty: