Suomen Teatteriopistolta laajaa taiteen perusopetusta Kangasalle
Kuva: Freepik
Lasten teatteritunnit Kangasalla
30 vuotta täyttävä Suomen Teatteriopisto käynnistää lasten ja nuorten teatteritunnit Kangasalan Sentterin monitoimitilassa 13.8.2025 alkaen. Laajaa teatteritaiteen perusopetusta järjestetään sekä alakoululaisille että yläkoululaisille lapsille keskiviikko-iltaisin. Ryhmiin toivotaan noin kymmentä oppilasta kumpaankin, jotta harrastaminen ja näytelmien tekeminen olisi mielekästä. Ensimmäisen kahden viikon aikana jokainen innokas nuori teatterintekijä saa käydä kokeilemassa harrastamista ilmaiseksi.
Ohjaajana teatteriopettaja Henna Valkeamäki
Ansiokkaasti taiteen perusopetusta Tampereella opettanut Henna on innoissaan Kangasalan alkavasta opetuksesta: ”Toivon innostavani uusia lapsia ja nuoria teatterin taikamaailmaan. Harrastaminen kantaa pitkälle elämän erivaiheisiin antaen itseluottamista, hyviä ystäviä ja ruokkimalla luovuutta. Nyt on sinun mahdollisuutesi olla näyttämömme tähti!
Henna Valkeamäki näyttelijä (FIA), teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK)
Oppitunnit
Suomen Teatteriopisto järjestää laajaa teatteritaiteen perusopetusta. Oppilaamme pääsevät opintojen aikana tutustumaan monipuolisesti teatterin eri osa-alueisiin. Opinnot etenevät opintosuunnitelman ja oppilaiden iän mukaisesti tasolta toiselle. Oppilaitoksessamme on mahdollista suorittaa koko taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä aina teatteri-ilmaisun perusteista syventäviin opintoihin ja lopputyöhön ja saada päättötodistus opinnoista.
Otello (10–12 vuotiaat) UUSI ke klo 16:30–18:00
Sentteri, Keskusaukio 2, 36200 Kangasala
Ofelia (13–15 vuotiaat) UUSI ke klo 18:15–19:45
Sentteri, Keskusaukio 2, 36200 Kangasala
Joulun alla ja keväällä järjestetään katselmukset Tampereella. Jokainen pääsee esiintymään! Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa, 16 kertaa syksyllä ja 16 kertaa keväällä.
Teatteritaiteen perusopetus: 2 x 45 min viikossa 312 € / lukukausi – ilmoittautuminen on auki suomenteatteriopisto.fi – Teatteriharrastus – Kangasalan teatteritunnit
Lisätietoja:
Maria Tolonen, toiminnanjohtaja
Suomen Teatteriopisto
+358 40 710 7410
maria.tolonen@suomenteatteriopisto.fi
Kuka olet?
Kerro millaista ja kenelle suunnattua tietoa etsit, niin autamme sinua löytämään juuri sinua parhaiten palvelevat sisällöt.
-
Asukas
Hienoa! Valitse sopiva seuraavista vaihtoehdoista niin autamme sinut oikean sisällön pariin.-
Nykyinen asukas
Eikös Kangasalla olekin ihanaa? Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Lapsiperhe
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki perheille ja lapsiperheille soveltuvat sisällöt.-
Varhaiskasvatus ja esiopetus
-
Perusopetus
-
Ateria- ja siivouspalvelut
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Liikuntapalvelut
-
Taiteen perusopetus
-
Kirjastopalvelut
-
Osallistu ja vaikuta
-
Lapsiystävällinen kunta
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
-
Nuori
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki nuorille ja opiskelijoille soveltuvat sisällöt.-
Nuorisopalvelut
-
Nuorisovaltuusto
-
Kasva ja opi
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Kirjastopalvelut
-
Sisäliikuntapaikat
-
Taiteen perusopetus
-
Ateria- ja siivouspalvelut
-
Työelämäpalvelut nuorille
-
Asuntoasiat
-
-
Työikäinen aikuinen
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki nuorille ja opiskelijoille soveltuvat sisällöt.-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Liikenne, kadut ja viheralueet
-
Osallistu ja vaikuta
-
Päätöksenteko
-
Kaupunki työnantajana
-
-
Ikääntynyt
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki ikääntyneille soveltuvat sisällöt.-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Kulttuuripalvelut
-
Pääkirjasto
-
Kangasala-talo
-
Liikuntapalvelut
-
Sisäliikuntapaikat
-
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
-
Päätöksenteko
-
Palvelu- ja joukkoliikenne
-
Liikenne, kadut ja viheralueet
-
-
Vapaa-ajan asukas
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki vapaa-ajan asukkaille soveltuvat sisällöt.-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Luonto ja ympäristö
-
Tutustu kaupunkiin
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Kirjastopalvelut
-
Osallistu ja vaikuta
-
-
Tapahtumakävijä
Siirry tutustumaan sinulle soveltuviin sisältöihin.
-
-
Uusi asukas
Eikös Kangasalla voisikin olla ihanaa? Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Muuttaja
Siirry lukemaan sinua kiinnostavaa sisältöä.-
Tutustu kaupunkiin
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Luonto ja ympäristö
-
Kasva ja opi
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Palvelu- ja joukkoliikenne
-
-
Kansainvälinen asukas
Siirry lukemaan sinua kiinnostavaa sisältöä.-
Kotoutumisen tuen palvelut
-
Tutustu kaupunkiin
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Palvelu- ja joukkoliikenne
-
-
-
Rakentaja
Eikös Kangasalla voisikin olla ihanaa? Valitse sopiva, niin autamme sinut eteenpäin.-
Katso kaikki
Tontin ostaja
Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt. -
Rakentaja tai rakennuttaja
Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Ajankohtaista
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Luonto ja ympäristö
-
Kaavoitus
-
Liikenne, kadut ja viheralueet
-
Paikkatieto
-
-
-
-
Yritys tai yrittäjä
Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Tietoa aloittavalle yrittäjälle
Aloittava yrittäjä
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa. -
Tietoa toimivalle yrittäjälle
Toimiva yrittäjä
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa. -
Lisätietoa
Yritystonttia tai toimitilaa etsivät
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa. -
Business Kangasala
Kangasalle sijoittumista suunnitteleva
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa.
-
-
Visit Kangasala
Vierailija tai matkailija
Vierailija tai matkailija: valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt. -
Muu sidosryhmä
Eikös Kangasalla voisikin olla ihanaa? Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Järjestö tai yhdistys
Järjestö tai yhdistys? Klikkaa lukemaan.-
Järjestöyhteistyö
-
Tapahtumat ja tapahtumien järjestäminen
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Avustukset
-
Osallistu ja vaikuta
-
-