Sahalahdella tehdään yhteisötaidetta – teos julkistetaan 10.7.
Niittykukkia-yhteisötaideteos on kuvataiteilija Mari Hillon konseptoima. Sahalahden Höllinkodon asukkaat maalaavat läpinäkyvälle pleksille erilaisia kukka- ja kasviaiheita taiteilijan ohjeiden mukaisesti. Kuva: Kangasalan kulttuuripalvelut.
Sahalahdella sijaitsevan palvelutalo Höllinkodon asukkaat ovat kesäkuussa päässeet tekemään yhteisötaidetta, jonka lähtökohtana ovat erilaiset kukka- ja kasviaiheet. Kangasalalaisen kuvataiteilija Mari Hillon suunnittelemassa kolmiosaisessa yhteisötaideteoksessa tutut ja värikkäät kukat syntyvät läpinäkyvälle akryylilevylle taiteilijan ohjeiden mukaisesti maalaten.
“Kukat ja kasvit ovat täynnä tarinoita. Ne herättävät muistoja ja tarjoavat loputtomasti visuaalista inspiraatiota”, Hillo kuvailee.
Läpinäkyvä materiaali mahdollistaa teoksen kerroksellisuuden: Höllinkodon asukkaat maalaavat levyn näkyvän eli etupuolen, kun taas taiteilija viimeistelee kokonaisuuden maalaamalla taustan. Näin syntyy teos, jossa yhdistyvät sekä asukkaiden että taiteilijan oma kädenjälki.
Kulttuurihyvinvointia arjessa
Yhteisötaideteos on osa Kangasalan kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen yhteistä kulttuurihyvinvoinnin edistämistyötä. Se toteutetaan osana Lumoava Kangasala -ympäristö- ja taideohjelmaa, joka tuo taidetta ja tapahtumia eri puolille kaupunkia.
“Taide voi olla hetkellistä, mutta sen vaikutus on pitkäkestoinen. On tärkeää, että kaupunkilaisten oma kädenjälki näkyy julkisessa tilassa”, sanoo Kangasalan kaupungin taide- ja kulttuuriasiantuntija Eljas Suvanto.
Yhteisötaideteoksen työpajojen ohjaamisesta ovat vastanneet taiteilija sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen kulttuuriohjaajat Sini Muranen ja Marianne Nurmi. Myös Höllinkodon palvelutalon kiinteistöstä vastaava Kiinteistö Oy Taloherttua on ollut innolla tukemassa hanketta.
“Palvelutalo Höllinkodossa tarjoamme pitkäaikaista ympärivuorokautista palveluasumista ikäihmisille. Yhteisötaideprojekti on mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen hanke asukkaille. Ikääntyneet ovat uppoutuneet värien ja kukkien maailmaan keskittyneesti. On ollut ilo suunnitella yhteistyössä Kangasalan kulttuuripalveluiden ja kuvataiteilija Mari Hillon kanssa asukkaiden näköistä, yhteisöllistä ja pitkäkestoista projektia, josta jää näkyvä jälki Sahalahdelle”, Muranen ja Nurmi kertovat.
Tervetuloa julkistustilaisuuteen!
Yhteisötaideteos julkistetaan Suomen kuvataiteen päivänä 10.7., jolloin vietetään myös Kangasalan kulttuuriviikkoa. Julkistustilaisuus on avoin kaikille, ja se järjestetään klo 13.30 Höllinkodon pihapiirissä säävarauksella. Julkistamistilaisuudessa esiintyy myös harmonikkaduo Väliaikaiset.
Valmiit teokset kiinnitetään Höllinkodon pihan aitaan, jossa ne ovat kaikkien nähtävillä toistaiseksi.
“Yhteisötaideteos tuo väriä ja eloa ympäristöön ja muistuttaa siitä, että taide kuuluu kaikille”, Suvanto jatkaa.
Palvelutalo Höllinkoto, Kurvis-Höllin tie 8, 36420 Sahalahti
Lisätiedot
Eljas Suvanto, taide- ja kulttuuriasiantuntija, hyvinvointi- ja vapaa-aikapalvelut
+358 40 121 6803
eljas.suvanto@kangasala.fi
Sini Muranen, kulttuuriohjaaja, Pirkanmaan hyvinvointialue
+358 40 133 6571
sini.muranen@pirha.fi
Mari Hillo, kuvataiteilija
+358 40 533 4585
mari.hillo@kolumbus.fi