Hyppää sisältöön
Julkaistu:

Saarenmaan osayleiskaavan ehdotus uudelleen nähtäville

Saarenmaan osayleiskaavan suunnittelualueen rajaus. Kangasalan kaupunki

Saarenmaan uuden työpaikka- ja asunalueen osayleiskaavan laatiminen on loppusuoralla. Kaavaehdotus on elinympäristölautakunnan kokouksen 9.12.2025 esityslistalla. Elinympäristölautakunnan käsittelyn jälkeen kaavaehdotuksen on tarkoitus mennä kaupunginhallituksen käsittelyn kautta julkisesti nähtäville tammikuun 2026 alussa. Tavoitteena on, että kaava saadaan hyväksyttyä keväällä 2026.

Kaavaehdotus on ollut nähtävillä syksyllä 2025. Nähtävilläoloaikana on saatu lausuntoja ja muistutuksia, jotka on koottu raportiksi, jossa on myös palautteeseen laaditut vastaukset. Kaavasta on pidetty myös viranomaisneuvottelu. Kaavaan on tehty muutoksia viranomaisneuvottelun ja ehdotuksesta saadun palautteen perusteella. Muutokset on katsottu olennaisiksi, joten kaavaehdotus on asetettava uudelleen nähtäville.

Merkittävimmät muutokset kaavaan ovat asuntoalueen merkinnän poistaminen Kaukajärven rannalta sekä asumisen alueiden tehokkuuksien muutokset ja elinkeinojen ja asumisen alueiden yhdistäminen. Lisäksi kaavakarttaan on tehty muita vähäisiä muutoksia kuten lähivirkistysalueen laajennus 2-kehän varrella, ohjeellisen lähipalvelujen alueen siirto, energiahuollon alueiden ohjeellisten sijaintien lisääminen sekä konsultointivyöhykkeen merkinnän muutos yleismääräykseksi. Myös kaavamääräyksiin on tehty vähäisiä lisäyksiä ja korjauksia muun muassa viheryhteystarpeen ja luonnonsuojelualueen osalta.

Osayleiskaavaehdotuksen nähtävilläolon aikataulusta tiedotetaan myöhemmin virallisella kuulutuksella. Kaavaehdotuksesta voi antaa palautetta nähtävilläoloaikana. Ohjeet löytyvät kaavan verkkosivuilta sekä kuulutuksesta.

Kaava-aineisto on kaavan verkkosivulla: www.kangasala.fi/yleiskaava36

2-kehän tiesuunnitelma

Saarenmaan osayleiskaavan rinnalla edistetään 2-kehän tiesuunnittelua, joka koskee Ruskon ja Saarenmaantien välistä osuutta. Tiesuunnitelma on tulossa nähtäville lähiaikoina ja siitä tullaan tiedottamaan erikseen.  

Lisätietoja Saarenmaan osayleiskaavasta antavat:

Tea Jylhä, projektipäällikkö (Kangasalan kaupunki)
tea.jylha@kangasala.fi, 0401336329
Anna-Leena Lehtiniemi, kaupunginarkkitehti (Kangasalan kaupunki)
anna-leena.lehtiniemi@kangasala.fi, 0401336773 

Lisätietoja 2-kehän tiesuunnitelmasta antavat:

Lisätietoja 2-kehän tiesuunnitelmasta antavat:
Jukka Hakala (Pirkanmaan ELY-keskus)
jukka.hakala@ely-keskus.fi, 029 503 6224
Esa Palomäki (Afry Finland Oy)
esa.palomaki@afry.com, 040 707 9687
https://vayliensuunnittelu.fi/s/qy72/suunnittelu
Kuva: Saarenmaan osayleiskaavan suunnittelualueen rajaus. Kangasalan kaupunki

Viimeksi päivitetty: