Pikkolan puistoaluetta koskevan kyselyn tulokset

Pikkolan puistoaluetta koskevaan kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 317 kpl, joista lasten ja nuorten vastausten osuus oli 72 kpl eli noin 23 % kaikista vastauksista. Yli puolet vastaajista käytti puistoa nykyisin ulkoiluun tai läpikulkureittinä.
Kyselyn avulla saatiin runsaasti mielipiteitä alueen käytöstä tulevaisuudessa. Suosituimpia aiheita olivat luontoympäristön ja luonnon monimuotoisuuden huomioon ottaminen aluetta kehitettäessä. Kasvillisuutta toivottiin runsaasti lisää vähentämään Lahdentien melua ja tuomaan varjoa ja mielenkiintoa alueelle. Erityisesti toivottiin kukkivia puita, niittyjä ja vesiaihetta.
Toiminnoista eniten kannatusta sai oleskelualue, ulkokuntoilualue sekä piknik-alue. Puistoon toivottiin myös lisää penkkejä ja roska-astioita sekä turvallisuutta tuovaa valaistusta. Esteettömyys ja helppo saavutettavuus nousivat esille useassa vastuksessa.
Kyselyssä oli mahdollista antaa myös avointa palautetta, jossa luonnon monimuotoisuuden kehittämisen ja esteettömän ympäristön ohella toivottiin monipuolisia ja eri ikäryhmille soveltuvia aktiviteettejä.
Kyselyraportissa on esitetty kyselyn tulokset tarkemmin:
Pikkolan puistoalueen kyselyn raportti
Lapsiystävällinen kunta -toimintamalli
Kangasalan kaupunki on mukana Unisefin Lapsiystävällinen kunta- toimintamallissa. Osana Unicefin lapsiystävällinen kunta- työtä yhtenä Kangasalan kaupungin tavoitteena on saada lasten ja nuorten näkemykset huomioitua paremmin heitä koskevissa hankkeissa ja niiden osallistamisessa. Työn tiimoilta on pohdittu yhteystyötahoja lasten ja nuorten parempaan tavoittamiseen muun muassa kaupungin järjestämissä sähköisissä kyselyissä.
Yhteystyötahoiksi lasten ja nuorten osallistamisessa tunnistettiin muun muassa lähipäiväkodit, lähikoulut, erityis-/voima-/siltaluokat, nuorisovaltuusto, nuorisotilat ja etsivä nuorisotyö sekä vanhempainyhdistykset.
Mobilian leikkikentän kysely vuonna 2025 toimi pilottina lasten ja nuorten parempaan tavoittamiseen osallistamisessa suunnitteluhankkeiden osalta. Pilotista saatiin hyviä tuloksia, ja samaa toimintamallia jatkettiin myös Pikkolan puistoalueen kyselyssä.
Kyselystä lähetettiin yllä mainituille tunnistetuille yhteystyötahoille sähköpostitse tietoa ja kyselyn linkki. Lisäksi kyselystä julkaistiin tiedote kaupungin verkkosivuilla ja somessa. Mobilian leikkikentän kyselyn tavoin myös Pikkolan puistoalueen kyselystä saatiin toimintamallin avulla runsaasti vastauksia myös lapsilta ja nuorilta.
Lisätietoja Kangasalan lapsiystävällinen kunta -toimintamallista:
Lapsiystävällinen kunta – Kangasala
Kangasalan kaupunki kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita!
Lisätietoja:
Samuli Lehti, kaupunginpuutarhuri, p. 050 550 9079, samuli.lehti@kangasala.fi
Milla Santalehto, suunnittelija, p. 044 481 3009, milla.santalehto@kangasala.fi