Hyppää sisältöön
Julkaistu:

Lasten oikeuksien viikon tapahtumassa sirkusesitys ja temppurata

Kangasalan kulttuuripalvelut järjestää Ruutanan monitoimitalolla Lasten Kangasala -tapahtuman lauantaina 22.11. Ohjelmassa on erilaisia toimintapisteitä ja kokonaisuuden päättää sirkusesitys.


Tapahtuman huipennuksena kello 15:00 on Pohjois-Irlannista kotoisin
olevan sirkustaiteilijan esitys We are the champions,
joka on vaudevillehenkinen sekoitus komediaa, koreografioituja
sirkustaitonumeroita sekä jalkapallojongleerausta. Esitys voitti sarjansa
ensimmäisen palkinnon Busanin esittävien taiteiden kansainvälisellä
festivaalilla Etelä-Koreassa toukokuussa 2025.
Ennen sirkusesitystä tapahtumassa on TapahtumaTyttöjen ja KU-68:n
toimintapisteitä perheen pienimmille. Taitojaan pääsee kokeilemaan
mm. temppumatolla, esteiden ylityksessä, pariakrobatiassa sekä
tarkkuusheitossa. Lisäksi on mahdollista valmistautua lähestyvään
jouluun joulukorttityöpajassa.


Lapsen oikeuksien viikko on toiminnallinen teemaviikko, jonka
tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta
erityisesti lasten ja nuorten parissa.

Tapahtuma alkaa kello 13:00 ja kestää n. 15:30 saakka. Tapahtumaan on vapaa pääsy.


Lisätietoja: Kangasalan kaupunki, kulttuuripalvelut, kulttuurituottaja Leo
Van Aerschot, p. 040 610 9492, leo.van.aerschot@kangasala.fi

Viimeksi päivitetty: