Kangasalan Kirkkojärven linnusto uuteen nousuun
Kirkkojärvellä teetettiin vuonna 2025 linnustolaskentoja, jotta hoitotoimien vaikutuksia lintujen määrään voitiin arvioida. Sekä pari- että poikuemäärät nousivat huomattavasti edellisestä vuoden 2022 laskennasta. Vesilintuja pesi järvellä 46 paria ja poikueita laskettiin ainakin 19.
Esimerkiksi silkkiuikun ja telkän pesimätulokset jäivät heikoiksi, mutta nokikanoja esiintyi runsaasti. Järvellä havaittiin myös tukkasotkan poikue sekä kaksi haapanapoikuetta. Nokikana, tukkasotka ja haapana ovat uhanalaisia ja silkkiuikku silmällä pidettävä laji. Mahdollisesti täysin uutena pesimälajina Kirkkojärvellä tavattiin viime vuonna kalatiira, josta ei ole kirjattua pesimätietoa ainakaan vuodesta 1974 lähtien.

Hoitotoimet parantavat järven tasapainoa – hoitokalastukset jatkuvat 2026
Kirkkojärveä on hoitokalastettu lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 2017 lähtien sekä kaupungin että Pirkanmaan ELY-keskuksen toimesta. Vuonna 2025 järvelle vietiin myös kolme pesimälauttaa ja upotettiin kymmenen joulukuusituroa.
Hoitokalastuksen tavoitteena on saattaa järven särkikalavaltainen kalasto parempaan tasapainoon. Kun särki- ja petokalakannat ovat tasapainossa, järven vesi voi kirkastua, uppokasvillisuus lisääntyä ja sinileväkukinnot vähentyä. Samalla vesilintujen ja kalojen välinen ravintokilpailu vähenee, mikä voi lisätä lintujen määrää.
Hoitokalastuksia jatketaan vuonna 2026 Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen toimesta. Keväällä ja kesällä hoitokalastusta tehdään rysillä sekä syksyllä pyydystämällä ojiin nousevia kalanpoikasia. Rysäpyynti on osoittautunut tehokkaaksi menetelmäksi ja myös syksyinen ojapyynti on tärkeä osa kokonaisuutta, vaikka saalismäärät ovat pienempiä.
Kangasalan Kirkkojärvi
Kangasalan Kirkkojärvi on linnusto- ja luontoarvojensa takia suojeltu Natura 2000 -alueena, mutta se on ylirehevöitynyt ja sen ekologinen tila on huono. Kirkkojärveä vaivaavat vuosittain laajat sinileväkukinnot.