Hyppää sisältöön
Kuvituskuva, kuvassa Kirkkojärvi
Julkaistu:

Kirkkojärven hoitokalastus 2025

Kangasalan Kirkkojärven hoitokalastus kevään 2025 osalta on saatu päätökseen. Järvellä suoritettiin rysäpyyntiä, jonka saalis oli noin 10 500 kiloa. Viileän kevään johdosta saalis jäi hieman odotettua pienemmäksi.

Pirkanmaan ELY-keskus on suorittanut Kangasalan Kirkkojärvellä hoitokalastusta keväällä 2025. Kirkkojärven hoitokalastus toteutettiin osana Helmi-elinympäristöohjelman lintuvesikunnostuksia. Kangasalan Kirkkojärvellä on suoritettu hoitokalastuksia vuosittain vuodesta 2017 lähtien Pirkanmaan ELY-keskuksen ja Kangasalan kaupungin hankkeissa. Hoitokalastuksen tavoitteena on vähentää särkikalojen määrää ylirehevöityneessä järvessä, jotta järven kalasto, veden laatu ja biologinen tila voivat parantua.

Viileä kevät heikensi saalista

Vuodenaikaan nähden viileät sääolosuhteet ja matala veden lämpötila heikensivät etenkin rysäpyynnin alkuvaiheen saaliita. Rysäpyynnin kokonaissaalis viiden viikon hoitokalastusjakson aikana oli noin 10 546 kiloa. Saaliista valtaosa oli suutaria ja särkeä. Lisäksi saaliissa oli kohtalaisesti myös lahnaa ja ahventa. Vapautettuja petokaloja oli melko vähän, enimmäkseen petokokoisia ahvenia sekä lisäksi haukia.

Kunnostustoimet ja selvitystyöt jatkuvat

Pirkanmaan ELY-keskus tullee jatkamaan hoitokalastusta Kangasalan Kirkkojärvellä syksyn 2025 aikana rysäpyynnillä ja nuottaamalla. Lisäksi järvellä on tarkoitus tehdä pohjaeläinselvitys sekä linnustoseurantaa. Vuodelle 2026 Kirkkojärvelle on suunniteltu direktiivilajiselvitystä.

Kangasalan Kirkkojärvi

Kangasalan Kirkkojärvi on linnusto- ja luontoarvojensa takia suojeltu Natura 2000 -alueena, mutta se on ylirehevöitynyt ja sen ekologinen tila on huono. Kirkkojärveä vaivaavat vuosittain laajat sinileväkukinnot.

Viimeksi päivitetty: