Hyppää sisältöön
Julkaistu:

Kangasalan kaupungin verkkosivut uudistuivat

Asiakaslähtöisyys ohjasi toteutusta

Kangasalan kaupunki on ottanut käyttöön kokonaan uudistetun verkkosivuston, joka palvelee käyttäjiä entistä monipuolisemmin ja nykyaikaisemmin. Verkkosivut ovat kaupungin virallinen tiedotuskanava ja käytetyin palvelualusta.

– On tärkeää, että sivusto on helppokäyttöinen eri kohderyhmille ja visuaalisesti miellyttävä. Aiemmat sivut olivat sekä teknisesti että sisällöllisesti elinkaarensa loppupäässä, joten osittaisen kehittämisen sijaan kokonaisuudistus nähtiin parhaaksi ratkaisuksi, kaupungin viestintäpäällikkö Annikka Lampo kertoo.

Käyttäjän tarpeet ohjasivat uudistusta

Uuden sivuston lähtökohtana on käyttäjäystävällisyys ja tiedon helppo löydettävyys. Rakenne on suunniteltu selkeäksi ja aiempaa tiiviimmäksi, ja palvelupolut ohjaavat tehokkaasti oikean tiedon äärelle. Sisältöjä tuodaan esiin kohdennetuilla nostoilla, linkityksillä ja ohjauksilla, mikä helpottaa asiointia. Samalla sivusto sai uuden ilmeen.

– Uudistuksen keskiössä on kautta linjan ollut asiakasnäkökulma ja perinteisemmästä organisaatiolähtöisyydestä on pyritty määrätietoisesti eroon, Lampo sanoo. – Myös erilaiset käyttäjäryhmät on otettu aivan uusin tavoin huomioon, josta yksi esimerkki on Kuka olet? -kohderyhmävalikko. Sen avulla käyttäjä voi valita haluamansa profiilin, joka ohjaa hänet suoraan kyseisen kohderyhmän suosituimpiin sisältöihin.

Sivusto on toteutettu responsiivisesti, joten se toimii hyvin eri päätelaitteilla ja selaimilla. Lisäksi sisältöratkaisut ovat modulaarisia ja joustavia, mikä tekee sivustosta entistä monipuolisemman ja helppokäyttöisemmän. Myös sivuston hakutoiminto suodatuksineen on aiempaa monipuolisempi.

Uusi tapahtumakalenteri helpottaa asiointia

Sivustouudistuksen yhteydessä otettiin käyttöön myös uusi tapahtumakalenteri. Palvelu kokoaa yhteen kaupungin tapahtumat ja tarjoaa sekä asukkaille että matkailijoille entistä selkeämmän tavan löytää ajankohtaista tekemistä ja tietoa tapahtumista. Uusi kalenteri palvelee myös tapahtumajärjestäjiä, jotka voivat syöttää ja hallinnoida tietojaan järjestelmän kautta. 

Kuntalaiset mukana kehittämässä

Sivustouudistukseen on osallistunut kaupungin henkilöstöä kaikilta palvelualueilta, kuntalaisia eri käyttäjäryhmistä sekä palvelutoimittajan asiantuntijoita. Käyttäjätestauksissa kuntalaiset arvioivat sivuston käytettävyyttä ja tiedon löydettävyyttä.

– Käyttäjätestaukseen osallistuneilta asukkailta saadun arvokkaan palautteen perusteella sivustoa paranneltiin jo ennen julkaisua, ja kehitystyö sekä sivujen täydentäminen jatkuvat  myös julkaisun jälkeen, Lampo toteaa.

Uudesta sivustosta kerätään palautetta heti sen avaamisesta lähtien. Verkkosivujen suunnittelussa on hyödynnetty lisäksi käyttäjätilastoja.

– Mielenkiintoista nähdä, että onko myös uuden sivuston suosituin aihe ruokalistat, Lampo naurahtaa.

Saavutettavuus huomioitu

Tärkeässä roolissa ovat olleet myös julkisen sektorin toimijoita velvoittavat saavutettavuusvaatimukset. Saavutettavuudella tarkoitetaan sitä, että mahdollisimman moni ihminen voisi rajoitteistaan huolimatta käyttää verkkopalveluita helposti. Saavutettavuus on huomioitu sivuston teknisessä toteutuksessa mm. niin, että sivustoa on mahdollista käyttää erilaisilla apuvälineillä. Lisäksi on panostettu helppokäyttöisyyteen ja sisältöjen selkeyteen ja ymmärrettävyyteen.

– Rakenne ja polut ovat tärkeitä, mutta sen lisäksi sisällön on oltava kunnossa. Sivuston sisällöntuottajille järjestettiinkin koulutus selkeäkielisen ja saavutettavan verkkosisällön tuottamisesta, kertoo Lampo.

Yhteistyö toi säästöjä ja synergiaetuja

Verkkopalvelun suunnittelu ja konseptointi aloitettiin syksyllä 2024 yhteistyössä Nokian kaupungin kanssa. Nokia oli verkkosivustonsa kanssa samanlaisessa tilanteessa, joten voimavaroja yhdistämällä saatiin hyötyjä sekä käytännön toteutukseen että kustannuksiin.

Teknisen toteutuksen kilpailutuksesta vastasi Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy, ja toteuttajaksi valittiin Into-Digital Oy.

Kuva: Nuoria osallistumassa uuden verkkosivuston käyttäjätestaukseen. Kangasalan kaupunki/Annikka Lampo

Viimeksi päivitetty: