Hyppää sisältöön

Tule meille töihin!

Kangasalalla palkitseva ja kannustava työilmapiiri ovat työssä viihtymisen ja onnistumisen kulmakiviä. Kun me viihdymme työssämme toistemme seurassa ja ratkaisemme haasteet yhdessä, se näkyy laadukkaana palveluna kaikille kaupunkilaisille.

Avoimet työpaikat

Töissä kesäpäivän Kangasalla

Kaupungilla on arvokas yhteiskunnallinen palvelutehtävä, jota sen monitaitoinen ammattilaisten joukko toteuttaa joka päivä. Kaupunki tuottaa yli 34 000 asukkaalleen monialaisia palveluita. Kangasalan kaupungilla on palveluksessaan yli 1 300 työntekijää ja käytössä yli 100 erilaista ammattinimikettä.

Liity hyvän piiriin!

Meillä kuunnellaan, kokeillaan, mahdollistetaan ja välitetään. Kaupunki tarjoaa mielenkiintoisia ja monipuolisia työtehtäviä eri ammattialoilla. Jos elämäntilanteeseesi sopii parhaiten keikkatyö, niin niitä meillä on mahdollista tehdä varhaiskasvatuksessa, opetus- ja koulutuspalveluissa sekä ateria- ja siivouspalveluissa. Meillä on myös mahdollisuuksia opintoihin liittyviin harjoitteluihin sekä opinnäytetöihin.

Hyvä työilmapiiri on sellainen, jossa kuka tahansa voi onnistua ja kehittyä. Meillä asioita saa päivätyön ohella halutessaan myös kehittää. Kangasalla mahdollisuus kehittää osaamistaan ei ole bonus, vaan perusasia. Hyvä työilmapiiri säteilee hyvää koko kaupunkiin. Sellainen on jokainen työpäivä, kun olet töissä Kangasalla.

Me kutsumme ammattilaisia liittymään hyvän piiriin.

Kannustamme kehittämiseen


Arvostamme oman osaamisen kehittämistä sekä työyhteisön kehittämistä ja tarjoamme paljon koulutusmahdollisuuksia. Tuemme omaehtoista kouluttautumista. Meillä on myös kattava palkitsemisjärjestelmä, johon kuuluvat mm. pikapalkkiot ja kannustuspalkkiot. Yhteisöllisiä tunnuksia ovat esimerkiksi ”Vinkkaa tekemisen meininki”, työyhteisöpalkkio ja vuoden tyhyttäjä/tyhy-teko.

Pidämme sinusta huolta

Me tuemme ja kannustamme sinua pitämään huolta itsestäsi niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Työhyvinvoinnin tukemiseksi meillä on käytössä mm. hyvät ennaltaehkäisevät työterveyshuoltopalvelut, uintietuus Kangasalan uimahallissa, työsuhdepolkupyöräetuus sekä hyvinvointietuus, jota voit käyttää liikunta- ja kulttuuripalveluihin, hierontapalveluihin sekä kaikkiin verottajan hyväksymiin hyvinvointi- ja terveyspalveluihin, kuten hammashoito, erikoislääkäripalvelu tai fysioterapia. Käynnissä oleva Hyvinvoiva ja aktiivinen Kangasala-hanke mahdollistaa esim. henkilökohtaisen liikuntaneuvonnan.

Hyvän mielen työpaikka

Kangasalan kaupunki työnantajana on saanut jo neljännen kerran Suomen Mielenterveys ry:n myöntämän Hyvän mielen työpaikka -merkin osoituksena mielenterveyden edistämiseksi tehdystä työstä.
Merkin myöntämisperusteissa kiitosta kaupungin toimintatavoissa saa se, että toimia on tehty niin arjen mielenterveyden tukemisen kuin johtamisenkin saralla sekä se, että mielenterveyden ja hyvinvoinnin teemaa on pidetty esillä.

Apua vuokra-asunnon etsimisen

Saitko työn Kangasalta? Vuokrataloyhtiö Kiinteistö Oy Taloherttua hallinnoi, ylläpitää ja vuokraa asuntoja Kangasalalla. Heidän valikoimastaan löytyy yli 1100 asuntoa eri puolilla Kangasalaa. Taloherttuan asiakaspalvelua auttaa sinua vuokra-asunnon etsimisessä.

Haluatko lisätietoja?

Kaipaatko lisää tietoa meillä olevista työ- harjoittelu- tai muista uramahdollisuuksista Kangasalan kaupungilla? Rekrytointikoordinaattorimme neuvoo mielellään lisää. Laita hänelle sähköpostia tai soita niin kuulet Rekry-Saaralta parhaat vinkit tilanteeseesi.