Taiteen perusopetus

Taiteen perusopetus on peruskoulun ulkopuolista ensisijaisesti lapsille ja nuorille tarkoitettua taidekasvatusta. Se on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää eri taiteenalojen opetusta, joka antaa oppilaille valmiuksia ilmaista itseään ja hakeutua alan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen.

Kangasalla taiteen perusopetusta antavat:

Kuvataide ja käsityökoulu Emil

Kunnantie 2, toimisto 23, 2 krs.

Emilin Kangasalan toimipisteessä järjestetään kuvataiteen perusopetusta yleisen oppimäärän mukaan kangasalalaisille lapsille ja nuorille.

Opetus on tavoitteellista ja opetussuunnitelmaan pohjautuvaa. Kuvataiteen opetus on suunnattu pääasiassa 6-13-vuotaille. Mukaan harrastukseen voi tulla opintojen missä vaiheessa tahansa.

Kangasala, kuvataide | Valkeakosken kaupunki (valkeakoski.fi)

Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsä

Ellintie 2, 36200 Kangasala

Näpsässä opiskellaan käsityön taiteen perusopetusta laajan oppimäärän mukaan. Käsityön taiteen perusopetuksen tavoitteena on antaa oppilaalle kokemuksia käsityöstä, muotoilusta ja teknologiasta sekä syventää näihin kuuluvaa osaamista. Opinnot luovat edellytyksiä myönteiselle suhteelle käsityölliseen tekemiseen ja innostavat oppilasta oivalluksiin, mielikuvitukseen ja tekemisen iloon.

Käsityökoulu Näpsä, Taitokeskus Kangasala

Pirkanmaan musiikkiopisto

Opetuspisteet eri puolilla Kangasalaa

YMCA Tampereen ylläpitämä Pirkanmaan musiikkiopisto antaa monipuolista soiton- ja laulunopetusta ensisijaisesti lapsille ja nuorille, mutta musisoinnin voi alkaa jo vauvana ja vielä aikuisenakin.

Opetustarjonta Kangasalla
● baritonitorvi, huilu, klarinetti, käyrätorvi, pasuuna, piano, saksofoni, sello, tuuba ja viulu
● musiikin hahmotus
● muskari

Pirkanmaan musiikkiopisto

Tampereen konservatorio

Monia toimipaikkoja

Tampereen konservatorion taiteen laaja perusopetus tarjoaa oppilailleen monipuolista ja korkeatasoista musiikin ja tanssin opetusta, joka synnyttää hyvät valmiudet itsenäiseen harrastamiseen tai ammatillisiin opintoihin. Onnistuneet esiintymiset, yhdessä tekeminen ja innostavat työskentelymenetelmät ovat keskeisiä osa-alueita Tampereen konservatorion toiminnassa.

Tampereen konservatorio

Tanssikoulu Dance Actions

Omenatarhan päiväkoti, Riihikuja 1, 36200 Kangasala

Dance Actions on tavoitteellinen ja kannustava hyvän fiiliksen tanssikoulu joka tarjoaa tasokasta ja monipuolista tanssinopetusta aina aloittelijoista kilpa- ja ammattitasolle asti seitsemällä paikkakunnalla Pirkanmaalla.

Tanssikoulu | Dance Actions

 

Musiikki Sointula

Kangasalan Lepokoti, Ruutanantie 26, 36200 Kangasala

Musiikkikoulu Sointula on yksityinen musiikkikoulu, joka  tarjoaa taiteen perusopetuksen musiikin yleisen oppimäärän mukaista opetusta toiminta-alueenaan Tampere ja sen ympäristökunnat.

Musiikkikoulu – leikkiä ja taidetta Tampereella – Musiikki Sointula