Kangasalan historiaa
Suurin osa Kangasalan historiasta on aikakautta, josta ei löydy kirjoitettua tietoa. Kangasala perustetiin vuonna 1865 ja vuonna 2005 perustettiin uusi Kangasala, kun kuntaliitos Sahalahden kanssa toteutui. Kuhmalahti liittyi osaksi Kangasalaa 1.1.2011.
Historia ja kulttuuri
Kangasalla on asuttu jo yli 8500 vuotta. Muinainen Sarsa Kangasalan Huutijärvellä on yksi koko Suomen tärkeimpiä esihistoriallisia asuinpaikkoja. Kangasalan historiasta löytyy myös kartanoita ja kuninkaallisia. Kautta aikojen kaupunki on ollut tunnettu upeista maisemistaan. Hyvä sijainti, harjut ja järvet ovat tarjonneet suotuisat olosuhteet elämiseen, yrittämiseen ja matkailuun.
Kangasalla onkin pitkät perinteet matkailu- ja kulttuurikaupunkina. Kaupungista on saanut innoitteen Pirkanmaan maakuntalaulu ”Kesäpäivä Kangasalla” ja siellä sijaitsi 90-luvulle saakka Suomen ensimmäinen urkutehdas. Tapahtumat ovat tärkeä osa kaupunkikulttuuria.
Kangasalan kuninkaallisiin asukkaisiin ovat kuuluneet Kaarina Maununtytär ja Kaarina Hannuntytär. Lisäksi siellä ovat lomailleet ja työskennelleet lukuisat taiteilijat ja aikansa kuuluisuudet. Majoitusta vierailijoille on tarjonnut jo vuodesta 1910 Kangasalan Lepokoti.
Virallisesti Kangasala perustetiin vuonna 1865 ja vuonna 2005 perustettiin uusi Kangasala, kun kuntaliitos Sahalahden kanssa toteutui. Kuhmalahti liittyi osaksi Kangasalaa 2011. Kaupunki Kangasalasta tuli vuonna 2018.
Kangasalan asutus
Ajanlaskumme alkuaikoina asutus siirtyi vähitellen Kangasalan sydänalueeksi kutsutulle seudulle Messukylästä Pälkäneelle johtavan harjualueen kupeeseen Längelmäveden, Roineen ja Vesijärven väliselle kannakselle.
Kangasalla asutus syntyi luontaisesti liikennereittien solmukohtaan ja liikennereitit ovatkin vaikuttaneet Kangasalan myöhempään kasvuun. Harjut ja vesistöt eivät muodosta vain maisemaa, ne ovat myös tärkeitä asutuksen ja viljelyn jakajia ja ihmisten ja alueiden välisten yhteyksien luojia.
Kangasalan vanhimmat kylät ovat Herttuala, Vääksy, Kerppola, Jokioinen, Tiihala ja Liuksiala.
Kangasalan seurakunta muotoutui noin 1300-luvulla. Alkuaan se käsitti lähes koko Längelmäveden ympäristön. Ensimmäisenä Kangasalasta erosi Orivesi myöhempine kappeliseurakuntineen 1500-luvulla. Nyt jo takaisin liittynyt Kuhmalahti oli viimeinen, vuonna 1910 Kangasalasta eronnut seurakunta.
Kartanoita ja kuninkaallisia
Kangasalasta tuli suosittu kesämatkailukohde 1700-luvulla, johtuen mm. hyvistä kulkuyhteyksistä. Kartanot (ainakin Franssila, Kerppola, Joutsiniemi ja Vääksy) sekä jotkut muutkin isommat tilat majoittivat kesävieraita ja siten Kangasala tuli tunnetuksi myös usealle kuuluisuudelle lomanviettopaikkana. Kartanoiden yksi näkyvimpiä tunnusmerkkejä on ollut komeat päärakennukset ja näitä ympäröivät istutetut puistot, joita on mielellään ikuistettu maalauksissa ja valokuvina. Kartanonomistajien aloitteesta syntyi erityisesti taiteilijoita puoleensa vetänyt täysihoitola Kangasalan Lepokoti v. 1910. Lepokotia ylläpitää säätiö.
Kuninkaallista hohdetta Kangasalan historiaan tuovat Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan poikien Eerik XIV:n leski Kaarina Maununtytär (1550-1612) ja Juhana III:n avovaimo Kaarina Hannuntytär (1539-1596). Kaarina Maununtytär asutti Liuksialan kartanoa, kunnes kuoli siellä 61-vuotiaana ja Kaarina Hannuntytär Vääksyn kartanoa kuolemaansa saakka.
Taruja ja mystiikkaa
Kangasalan tunnetuin mystinen tarina liittyy kirkkoon. Kangasalan kirkon seinässä olevasta verikivestä kerrotaan tarinaa, jonka mukaan aatelisnuorukainen ihastui alhaisempaa säätyä olevaan nuoreen kauniseen naiseen. tämän johdosta tämä Kuussalon Kaarina -niminen tyttö mestattiin noitana. Kirjalllisuuden Seuran Kansanrunoarkistoon on talletettu kaikkiaan yli sata tapahtumaa kuvaavaa toisintoa.
Kerrotaan, että Kangasalan kirkonkellot on isonvihan aikaan upotettu Ukkijärveen ja hiljaisina juhannusöinä nämä kellot alkavat kumajamaan järvenpohjassa tuoden järven pinnalle usvan.
Lähteet:
Kangasala-Seura: Kesäpäivä Kangasalla
A. Apajalahti, U.Hartikainen, I.Jokilampi, M. Kauhanen, J. Lehtonen ja R. Raitio: Ah kuink` on… Tarinoita Kangasalta
O. Anttila: Kangasalan historia III 1865-1975
Lue lisää
-
Lue lisääFilmiarkisto
Kangasalan kaupungin filmiarkisto sisältää Kangasalan kunnan arkistofi… -
Lue lisääKulttuurikierros kolmen suuren kangasalalaisen johdattamana
Lähde matkaan suurten kangasalalaisten taiteilijoiden Jalmari Finnen,… -
Lue lisääMuinainen Sarsa
Sarsa Kangasalan Huutijärvellä on yksi Suomen tärkeimpiä esihistoriall… -
Lue lisääMuseot ja galleriat
Tule viettämään päivä tai viikonloppu Kangasalan kulttuurin parissa ja… -
Lue lisääTutustu kaupunkiin
Kangasalan avainasiat lyhyesti
Kuka olet?
Kerro millaista ja kenelle suunnattua tietoa etsit, niin autamme sinua löytämään juuri sinua parhaiten palvelevat sisällöt.
-
Asukas
Hienoa! Valitse sopiva seuraavista vaihtoehdoista niin autamme sinut oikean sisällön pariin.-
Nykyinen asukas
Eikös Kangasalla olekin ihanaa? Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Lapsiperhe
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki perheille ja lapsiperheille soveltuvat sisällöt.-
Varhaiskasvatus ja esiopetus
-
Perusopetus
-
Ateria- ja siivouspalvelut
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Liikuntapalvelut
-
Taiteen perusopetus
-
Kirjastopalvelut
-
Osallistu ja vaikuta
-
Lapsiystävällinen kunta
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
-
Nuori
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki nuorille ja opiskelijoille soveltuvat sisällöt.-
Nuorisopalvelut
-
Nuorisovaltuusto
-
Kasva ja opi
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Kirjastopalvelut
-
Sisäliikuntapaikat
-
Taiteen perusopetus
-
Ateria- ja siivouspalvelut
-
Työelämäpalvelut nuorille
-
Asuntoasiat
-
-
Työikäinen aikuinen
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki nuorille ja opiskelijoille soveltuvat sisällöt.-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Liikenne, kadut ja viheralueet
-
Osallistu ja vaikuta
-
Päätöksenteko
-
Kaupunki työnantajana
-
-
Ikääntynyt
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki ikääntyneille soveltuvat sisällöt.-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Kulttuuripalvelut
-
Pääkirjasto
-
Kangasala-talo
-
Liikuntapalvelut
-
Sisäliikuntapaikat
-
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
-
Päätöksenteko
-
Palvelu- ja joukkoliikenne
-
Liikenne, kadut ja viheralueet
-
-
Vapaa-ajan asukas
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki vapaa-ajan asukkaille soveltuvat sisällöt.-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Luonto ja ympäristö
-
Tutustu kaupunkiin
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Kirjastopalvelut
-
Osallistu ja vaikuta
-
-
Tapahtumakävijä
Siirry tutustumaan sinulle soveltuviin sisältöihin.
-
-
Uusi asukas
Eikös Kangasalla voisikin olla ihanaa? Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Muuttaja
Siirry lukemaan sinua kiinnostavaa sisältöä.-
Tutustu kaupunkiin
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Luonto ja ympäristö
-
Kasva ja opi
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Palvelu- ja joukkoliikenne
-
-
Kansainvälinen asukas
Siirry lukemaan sinua kiinnostavaa sisältöä.-
Kotoutumisen tuen palvelut
-
Tutustu kaupunkiin
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Palvelu- ja joukkoliikenne
-
-
-
Rakentaja
Eikös Kangasalla voisikin olla ihanaa? Valitse sopiva, niin autamme sinut eteenpäin.-
Katso kaikki
Tontin ostaja
Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt. -
Rakentaja tai rakennuttaja
Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Ajankohtaista
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Luonto ja ympäristö
-
Kaavoitus
-
Liikenne, kadut ja viheralueet
-
Paikkatieto
-
-
-
-
Yritys tai yrittäjä
Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Tietoa aloittavalle yrittäjälle
Aloittava yrittäjä
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa. -
Tietoa toimivalle yrittäjälle
Toimiva yrittäjä
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa. -
Lisätietoa
Yritystonttia tai toimitilaa etsivät
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa. -
Business Kangasala
Kangasalle sijoittumista suunnitteleva
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa.
-
-
Visit Kangasala
Vierailija tai matkailija
Vierailija tai matkailija: valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt. -
Muu sidosryhmä
Eikös Kangasalla voisikin olla ihanaa? Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Järjestö tai yhdistys
Järjestö tai yhdistys? Klikkaa lukemaan.-
Järjestöyhteistyö
-
Tapahtumat ja tapahtumien järjestäminen
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Avustukset
-
Osallistu ja vaikuta
-
-