Hyppää sisältöön

Kouluyhteistyö

Kirjasto tekee säännöllistä yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja koulujen kanssa.
Kirjastoauto Kotikujan Konsta parkissa koulun pihalla.
Kirjastoauto Kotikujan Konsta parkissa koulun pihalla.

Koulujen opetuskäynnit kirjastossa

Kaikki koululuokat ovat tervetulleita kirjastoon!

Kangasalan kirjastojen ja koulujen yhteistyöohjelman mukaisesti 1., 4. ja 7. luokat kutsutaan opetuskäynnille kirjastoon. Kirjastoauton kouluilla ekaluokat kutsutaan syksyn aluksi esittelykäynnille kirjastoautoon.

Piirretty kissamainen Tarina-ahmatti kirjapinon päällä.
Saapuminen luokan kanssa

Luokat pääsevät opastetulle käynnille kirjastoon aina henkilöstötilanteen sen salliessa. Opettajan on hyvä ottaa yhteyttä vähintään kaksi viikkoa ennen vierailuajankohtaa, jotta voimme varmistaa lasten- ja nuortenkirjastotyötä tekevän oppaan vierailulle. Luokan on mahdollista tulla kirjastoon jo ennen kuin ovet aukaistaan muille asiakkaille.

Kirjastoihin saa aukioloaikoina tulla lainaamaan ja palauttamaan aineistoa ilman erillistä ilmoitusta.

Luokilla on omat sovitut käyntiajat kirjastoautoon ja mahdollisesti lähikirjastoihin. Käytännöistä voitte kysellä omalta koululta, kirjastoautosta tai lähikirjastosta. Lähikirjaston tai kirjastoauton henkilökunta lähettää kouluille sähköpostitse käytännön ohjeita aina uuden lukuvuoden alkaessa.

Oppilaiden kirjastokortit

Jokaisella oppilaalla on hyvä olla oma kirjastokortti. Oppilaita kannattaa rohkaista käyttämään omia korttejaan. Näin he oppivat itsenäistä kirjastonkäyttöä ja omista lainoista huolehtimista.

Vanhempia voi muistuttaa siitä, että lapsen lainoista on mahdollista saada eräpäivämuistutus sähköpostiin.

Mikäli oppilaalla ei vielä ole kirjastokorttia, ohjaa oppilas huoltajineen hankkimaan kirjastokortti.

Luokkakortit

Luokkakortti on luokan yhteinen kortti, jolle voi tarvittaessa lainata aineistoa koulukäyttöön.

Uudet opettajat saavat luokkakortin kirjastosta tai kirjastoautosta. Muistattehan pitää luokkakorttien yhteystiedot ajan tasalla! Sijaisen kanssa on hyvä sopia luokan kortin käyttämisestä.

Lainaattehan luokkakortille ainoastaan Kangasalan kirjastojen aineistoa. Luokkakortit ovat kuntakohtaisia.

Luokkakorteille lainattujen kirjojen kiertoa luokassa kannattaa valvoa. Näin vältytään ikäviltä katoamistapauksilta. Jos aineistoa on kuitenkin kadonnut, olkaa yhteydessä kirjastoon asian selvittämiseksi.

Luokille koottavat aineistopaketit

Kirjastossa kootaan mielellään luokille teemapaketteja tietyistä aiheista tai kerätään pyynnöstä tiettyä kirjaa useampi kappale. Koska kirjat saattavat olla lainassa tai ne kuljetetaan muista kirjastoista, on hyvä ottaa yhteyttä kirjastoon vähintään paria viikkoa ennen tarvetta. Suosittuja kirjoja voi joutua odottamaan.

Valitettavasti kirjastolla ei resurssien vähyyden takia ole mahdollisuutta ostaa isoja kirjasarjoja. Kirjasto rohkaiseekin siihen, että yhden kirjan sijaan luokka voisi lukea useampaa eri kirjaa pienissä ryhmissä tai saman sarjan muita osia.

Tampereen Oppimateriaalipalveluita voivat käyttää myös ulkopaikkakuntalaiset. Siellä on erilaisia kouluille tarkoitettuja sarjoja. Kirjat on itse haettava Tampereelta, eivätkä ulkopaikkakuntalaiset voi varata sarjoja. Siksi kannattaa aina soittaa ja kysyä, mitä paikalla on.  Lisätietoa PIKI-verkkokirjastosta 

Kirjojen laina-aika on neljä viikkoa, mutta mikäli niihin ei ole varauksia, uusiminen onnistuu ottamalla yhteyttä kirjastoon tai uusimalla ne omatoimisesti verkkokirjastossa.

Kirjavinkkaus

Kirjavinkkauksiin liittyvissä asioissa yhteyttä voi ottaa sähköpostitse kirjasto.lapset@kangasala.fi.

Koulujen ja kirjaston yhteistyösuunnitelma

Kirjasto-opetuksen tavoitteena on yhteistyössä koulujen kanssa mahdollistaa kaikille Kangasalan koululaisille yhtäläiset, hyvät luku- sekä tiedonhakutaidot. Tämä antaa lapsille paremmat valmiudet tulevaisuuden opintoihin sekä tietoyhteiskunnan aktiivisina kansalaisina toimimiseen.

Yhteistyösuunnitelmasta

Kirjasto-opetus kohdistetaan luokka-asteille 1, 4 ja 7. Opettaja on aina mukana kirjaston opetustilanteessa. Resurssien puitteissa muutkin luokka-asteet voivat saada kirjasto-opetusta. Luokat ovat aina tervetulleita kirjastoon huolimatta siitä, pystyykö kirjasto tarjoamaan opastusta.

Yhteistyöohjelman osapuolina ovat Kangasalan kirjastopalvelut ja perusopetus. Ohjelman toteutuksesta vastaavat kirjaston henkilökunta sekä alakoulujen luokanopettajat ja yläkoulujen äidinkielenopettajat.

1. luokka – Tervetuloa kirjastoon!

Tavoitteena on lisätä kirjasto-opetusta ja oppilaiden lukuintoa sekä parantaa heidän tiedonhakutaitojaan. Ohjelma toimii tämän työn runkona.

Tutustutaan omaan lähikirjastoon tai kirjastoautoon ja sen aineistoon ja tiloihin. Lapset saavat kirjastokortin ja heille opetetaan sen käyttöä sekä yleistä kirjastokäyttäytymistä. Mahdollisuuksien mukaan lapset saavat olla vierailun aktiivisina toimijoina ja heille annetaan lukuelämys runon tai sadunpätkän muodossa.

4. luokka – Miten löytää?

Käynnillä syvennetään oppilaan äidinkielen tunneilla opittujen kirjastoluokkien ja asiasanojen ymmärtämistä.  Lähikirjastossa tai pääkirjastossa tutustutaan aineiston ja leikkimielisen tekemisen avulla luokitukseen ja kerrataan aakkosjärjestystä. Opetellaan löytämään omasta kirjastosta nuortenosastolta kauno- ja tietokirjoja. Tutustutaan PIKI-verkkokirjaston
 pikahakuun.

Tiedonhaun tehtäviä

Siirry tästä tehtäviin
7. luokka – Tiedonhaku haltuun!

Yläasteen tiedonhaun opetus tapahtuu pääkirjastossa tai Vatialan kirjastossa (Pitkäjärven koulu). Kaksoistunnin mittaisella käynnillä kerrataan aineiston löytämisen perusasioita ja tutustutaan verkkokirjastoon ja tiedonhakuun siellä kirjastoluokituksen ja asiasanojen avulla. Tiedonhakuharjoitukset tukevat oppilaiden koulutyötä ja voivat olla osa jo tunneilla aloitettavaa laajempaa tehtävää. Tavoitteena on, että oppilaat syventävät osaamistaan toiminnallisten tehtävien avulla.

Muut kirjaston palvelut kouluille

Opettajat voivat esittää kirjastolle toiveita. Kirjasto voi toimia foorumina koulun projekteille ja näyttelyille. Kirjastosta voi tilata eri aiheisiin liittyviä kirjapaketteja (mielellään muutamaa viikkoa ennen tarvetta). Kirjasto tiedottaa uutuuskirjoista kirjastoyhdyshenkilöille sekä kokoaa eri-ikäisille suunnattuja vinkkilistoja. Kirjastosta saa myös aina kysyä kirjavinkkejä.

Kirjastoyhdyshenkilön rooli kirjaston ja koulun yhteistyössä

Jokaisella koululla on oma kirjastoyhdyshenkilö, jonka kautta kirjastoon, lukemiseen ja kirjoihin liittyvät viestit saadaan välitettyä myös muille opettajille. Tietylle luokka-asteelle suunnatut viestit sen sijaan lähetetään suoraan kyseisen luokka-asteen opettajille. Kirjastoyhdyshenkilöt osallistuvat kirjaston järjestämiin tapaamisiin, joissa kehitetään yhteistyötä kirjaston kanssa. Mikäli kirjastoyhdyshenkilö ei pääse yhteiseen tapaamiseen, koulusta voi osallistua joku toinen asiasta kiinnostunut opettaja.

Lukudiplomit

Tutustu Pirkanmaan lukudiplomiin tai osassa Kangasalan kouluista käytössä olevaan Kunnari-lukudiplomiin.

Piki-verkkokirjaston vinkit

Yhteystiedot

Kouluyhteistyön yhteystiedot

Kangasalan pääkirjasto, Lapset ja nuoret, musiikki ja taide

Keskusaukio 2, 36200 Kangasala

Annika Pihlaja

Kirjastonhoitaja

Vastuualue

lasten ja nuorten kirjastopalvelut, koulu- ja varhaiskasvatusyhteistyö

Essi Ihonen

Kirjastovirkailija

Vastuualue

lasten ja nuorten kirjastopalvelut, nuorisoyhteistyö, tet-harjoittelut

Kirjastoauto Kotikujan Konsta

Viimeksi päivitetty: