Kangasalan historiaa

Kangasala on perustettu vuonna 1865.

Suurin osa Kangasalan historiasta on aikakautta, josta ei löydy kirjoitettua tietoa. Vuonna 2005 perustettiin uusi Kangasala, kun kuntaliitos Sahalahden kanssa toteutui. Kuhmalahti liittyi osaksi Kangasalaa 1.1.2011.

Kivikautisesta kylästä nykyaikaan
Sarsa Kangasalan Huutijärvellä on yksi Suomen tärkeimpiä esihistoriallisia asuinpaikkoja. Jääkauden synnyttämän harjujonon tienoille syntyi kohta jääkauden mentyä kivikautista asutusta. Sarsassa onkin asuttu yhtäjaksoisesti kivikaudelta nykypäivään eli yli 8 500 vuotta. Ajan mittaan Sarsaan kehittyi hyvin omaleimainen kulttuuri, josta kertovat mm. kivikauden tekstiilikeramiikkalöydöt, ns. sarsankeramiikka.

Sarsa oli Satakunnan myllykeskus
1500-luvulla Sarsankoskesta oli jo muodostunut myllykeskus, jonka vaikutusalueeseen kuului likimain koko silloinen Satakunta. Aivan lähipiirissä oli kaksi kuninkaan kartanoa, Vääksy ja Liuksiala, eikä Laukon kartanokaan ollut kuin päivämatkan etäisyydellä. Myllyjä oli kosken partaalle noussut peräti kaksitoista. Viisi pientä jalkamyllyä ja seitsemän suurta ratasmyllyä.

Vuonna 1604 koski kuivui. Myllyt hiljenivät ja myllärit joutuivat hakemaan uuden elinkeinon.

Kangasalan asutus
Ajanlaskumme alkuaikoina asutus siirtyi vähitellen Kangasalan sydänalueeksi kutsutulle seudulle Messukylästä Pälkäneelle johtavan harjualueen kupeeseen Längelmäveden, Roineen ja Vesijärven väliselle kannakselle.

Kangasalla asutus syntyi luontaisesti liikennereittien solmukohtaan ja liikennereitit ovatkin vaikuttaneet Kangasalan myöhempään kasvuun. Harjut ja vesistöt eivät muodosta vain maisemaa, ne ovat myös tärkeitä asutuksen ja viljelyn jakajia ja ihmisten ja alueiden välisten yhteyksien luojia.

Kangasalan vanhimmat kylät ovat Herttuala, Vääksy, Kerppola, Jokioinen, Tiihala ja Liuksiala.

Kangasalan seurakunta muotoutui noin 1300-luvulla. Alkuaan se käsitti lähes koko Längelmäveden ympäristön. Ensimmäisenä Kangasalasta erosi Orivesi myöhempine kappeliseurakuntineen 1500-luvulla. Nyt jo takaisin liittynyt Kuhmalahti oli viimeinen, vuonna 1910 Kangasalasta eronnut seurakunta.

Kartanoita ja kuninkaallisia
Kangasalasta tuli suosittu kesämatkailukohde 1700-luvulla, johtuen mm. hyvistä kulkuyhteyksistä. Kartanot (ainakin Franssila, Kerppola, Joutsiniemi ja Vääksy) sekä jotkut muutkin isommat tilat majoittivat kesävieraita ja siten Kangasala tuli tunnetuksi myös usealle kuuluisuudelle lomanviettopaikkana. Kartanoiden yksi näkyvimpiä tunnusmerkkejä on ollut komeat päärakennukset ja näitä ympäröivät istutetut puistot, joita on mielellään ikuistettu maalauksissa ja valokuvina. Kartanonomistajien aloitteesta syntyi erityisesti taiteilijoita puoleensa vetänyt täysihoitola Kangasalan Lepokoti v. 1910. Lepokotia ylläpitää säätiö.

Kuninkaallista hohdetta Kangasalan historiaan tuovat Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan poikien Eerik XIV:n leski Kaarina Maununtytär (1580-1612) ja Juhana III:n avovaimo Kaarina Hannuntytär (1539-1596). Kaarina Maununtytär asutti Liuksialan kartanoa, kunnes kuoli siellä 61-vuotiaana ja Kaarina Hannuntytär Vääksyn kartanoa kuolemaansa saakka.

Taruja ja mystiikkaa
Kangasalan tunnetuin mystinen tarina liittyy kirkkoon. Kangasalan kirkon seinässä olevasta verikivestä kerrotaan tarinaa, jonka mukaan aatelisnuorukainen ihastui alhaisempaa säätyä olevaan nuoreen kauniseen naiseen. tämän johdosta tämä Kuussalon Kaarina -niminen tyttö mestattiin noitana. Kirjalllisuuden Seuran Kansanrunoarkistoon on talletettu kaikkiaan yli sata tapahtumaa kuvaavaa toisintoa.

Kerrotaan, että Kangasalan kirkonkellot on isonvihan aikaan upotettu Ukkijärveen ja hiljaisina juhannusöinä nämä kellot alkavat kumajamaan järvenpohjassa tuoden järven pinnalle usvan.

Lähteet:
Kangasala-Seura: Kesäpäivä Kangasalla
A. Apajalahti, U.Hartikainen, I.Jokilampi, M. Kauhanen, J. Lehtonen ja R. Raitio: Ah kuink` on… Tarinoita Kangasalta
O. Anttila: Kangasalan historia III 1865-1975

Sarsa

Pohjoismaiden suurin luonnonmullistus tapahtui Kangasalla kesäkuussa 1604.

Kangasalan Sarsa
Sarsa Kangasalan Huutijärvellä on yksi Suomen tärkeimpiä esihistoriallisia asuinpaikkoja. Jääkauden synnyttämän harjujonon tienoille syntyi kohta jääkauden mentyä kivikautista asutusta. Sarsassa onkin asuttu yhtäjaksoisesti kivikaudelta nykypäivään eli yli 8 500 vuotta. Ajan mittaan Sarsaan kehittyi hyvin omaleimainen kulttuuri, josta kertovat mm. kivikauden tekstiilikeramiikkalöydöt, ns. sarsankeramiikka.

Sarsa oli Satakunnan myllykeskus
Kivikauden alkupuolelta 1600-luvun alkuun, siis noin 6 000- 7 000 vuoden ajan, Längelmävesi ja Vesijärvi olivat laskeneet vetensä Roineeseen Sarsan uoman kautta. Längelmäveden ja Pälkäneveden vesimassat olivat löytäneet yhteisen laskuväylän jääkauden muovaamien harjujen lomaan jääneestä notkelmasta. Sarsan uoma haarautui Vääksyn kartanon kohdalla polveilevaksi virraksi. Huutijärvellä se soljui satoja metrejä leveänä järvenä kaventuen kesken matkaa kuohuen pauhaavaksi Sarsankoskeksi. Laskua kosken yläjuoksulta alajuoksulle oli yli neljä metriä. Niinpä Sarsa olikin otettu hyötykäyttöön. 1500-luvulla Sarsankoskesta oli jo muodostunut myllykeskus, jonka vaikutusalueeseen kuului likimain koko silloinen Satakunta. Aivan lähipiirissä oli kaksi kuninkaan kartanoa, Vääksy ja Liuksiala, eikä Laukon kartanokaan ollut kuin päivämatkan etäisyydellä. Myllyjä oli kosken partaalle noussut peräti kaksitoista. Viisi pientä jalkamyllyä ja seitsemän suurta ratasmyllyä.

Maailmanlopun enne vai ihmisen aiheuttama?
Muutos tapahtui nopeasti ja varoittamatta. Kesäkuun 10. päivän vastaisena yönä vuonna 1604 kaikki kaksitoista myllyä kirahtivat pohjakiviin. Kosken uoma kuivui. Mylläreitä odotti maantie.

Sarsan mullistusta pidettiin maailmanlopun enteenä. Ilkeä Ihari teki Sarsan vaivaiseksi, päättelivät taikauskoiset myllärit. Arveltiin itsensä Pirun tarttuneen kiinni myllyjen rattaisiin. Muuta selitystä ei sen aikaisella tietämyksellä ymmärretty. Asiasta tehtiin merkintä Turun piispan ja sittemmin myös paavin kirjoihin.

Mitä oikeastaan tapahtui?
Runsaat sateet, maan kohoaminen ja ehkä myös Iharin patoaminen nostivat paineen järvissä yli sietokyvyn. Ensin petti maakannas Pälkäneveden ja Mallasveden välissä leventäen Hykiän puron leveäksi virraksi. Kun Pälkäneveden pinta aleni, paine Längelmävedessä käänsi Iharinkosken suunnan. Se alkoi virrata vesimassojen painosta kohti Pälkänevettä. Kun hyöky tasoittui, oli vedenpinta Längelmävedessä laskenut yli neljä metriä. Sarsa jäi ilman vettä. Veden laskusuunta oli pysyvästi muuttunut. Suuri, mutta matala virta kuihtui muutamaksi pieneksi lampareeksi. Järviä yhdistäneen Sarsan uoman paikalle jäi mitätön Vääksynjoki.