Lapsiystävällinen kunta
Kangasalan kaupunki on ollut mukana Lapsiystävällinen kunta -mallissa vuodesta 2023 saakka. Mallin toiminta kohdistuu kaikkiin alle 18-vuotiaisiin.
UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -toimintamalli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja sen neljään yleisperiaatteeseen:
- Syrjimättömyys ja yhdenvertaisuus
- Lapsen edun ensisijaisuus
- Oikeus elämään ja kehittymiseen
- Lapsen näkemysten kunnioittaminen.
Kangasalan kaupungin tavoitteena on saada ensimmäinen Unicefin Lapsiystävällinen kunta -tunnustus vuonna 2026. Tunnustuksen saamisen edellytys on Lapsiystävällinen kunta- toimintasuunnitelman toteutuminen, lasten osallisuus kehittämistyössä ja sitoutuminen kehittämistyön jatkamiseen.
Kangasalan lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelman tavoitteet 2024-2026
TAVOITE 1
Koko kaupungin henkilöstö ja luottamushenkilöt koulutetaan lapsen oikeuksista.
TAVOITE 2
Lasten ja nuorten kanssa työskentelevät koulutetaan tunnistamaan ja ottamaan väkivalta puheeksi.
TAVOITE 3
Lasten näkemykset huomioidaan kaupunkisuunnittelussa, kuten maankäytön suunnittelussa, kaavoituksessa ja julkisten tilojen suunnittelussa.
TAVOITE 4 (Tämä tavoite on lasten valitsema!)
Lasten yhdenvertaisuuden, yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistaminen kouluissa. Kouluissa otetaan käyttöön turvallisemman tilan periaatteet sekä oppilaskuntatoimintaa kehitetään ja yhtenäistetään.
TAVOITE 5
Yhteisen ohjeistuksen laatiminen lasta koskeviin hallinnollisiin yksilöpäätöksiin.
Lasten ja nuorten osallistaminen
Lapsille ja nuorille suunnattuja kyselyjä ja osallistamistapoja sekä niiden tuloksia.
Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmä
Kangasalan lapsiystävällinen kunta koordinaatioryhmänä toimii lasten ja nuorten hyvinvointiryhmä
Lehtonen Merja, opetus- ja koulutusjohtaja, Kangasalan kaupunki, työryhmän puheenjohtaja
Markkinen Marjut, hyvinvointikoordinaattori, Kangasalan kaupunki, työryhmän sihteeri
Paajanen Maiju, osallisuuskoordinaattori, Kangasalan kaupunki
Vesa Marjo, varhaiskasvatusjohtaja, Kangasalan kaupunki
Ronkainen-Salminen Jaana, johtava erityisopettaja, Kangasalan kaupunki
Rosenqvist Marjaana, nuorisopalveluiden palveluvastaava, Kangasalan kaupunki
Saarikko Mari, rehtori, Kangasalan kaupunki
Santalehto Milla, suunnittelija, tekniset palvelut, Kangasalan kaupunki
Kajava Tanja, tuotantosuunnittelija, Kangasalan kaupunki
Hellsten Pirjo, varhaiskasvatuksen perhekoordinaattori, Kangasalan kaupunki
Viljanen Merita, osastonhoitaja neuvolapalvelut, Pirha
Pirinen Niina, opiskeluhuollon palvelupäällikkö, Pirha
Jutila Johanna, kasvatuksen työalajohtaja, Kangasalan seurakunta
Perkiö Esa, Kangasalan vanhemmat ry
Auttila Jari-Matti, Kangasalan yrittäjät
Nuorisovaltuuston edustajat sekä Lapsiystävällinen kunta -lähettiläät:
Ahtiainen Saga ja Toivonen Sonja
Marjut Hietaniemi
Hyvinvointikoordinaattori
Maiju Paajanen
Osallisuuskoordinaattori