Esiopetusyksiköt
Lapsen esiopetuspaikka määräytyy lapsen osoitteen ja tulevan koulupolun mukaan. Kahden koulun raja-alueella asuvien tuleva esiopetuspaikka päätetään tapauskohtaisesti ja pyritään huomioimaan perheen muut koululaiset.
Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus järjestetään esiopetusyksiköissä.
Harjunsalon päiväkodin esiopetus (vuorohoito)
Harjunsalon päiväkoti sijaitsee soitteessa Vääränkallionkuja 1, 36220 Kangasala

Harjunsalon päiväkoti on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Harjunsalossa järjestetään varhaiskasvatusta, esiopetusta sekä vuorohoitoa. Esiopetus on tarkoitettu ensisijaisesti vuorohoitoa tarvitseville lapsille.
Vuorohoito
Vuorohoito siirtyy Tammikuussa 2026 Pikkolan päiväkotiin osoitteeseen Riihitie 9.
Vuorohoitoa järjestetään 1-6 -vuotiaille lapsille, erityistapauksissa myös 1-luokkaa käyville koululaisille. Vuorohoidon esiopetus toteutuu Kangasalan kunnan Esiopetuksen opetussuunnitelman mukaan.
Vuorohoidolla tarkoitetaan iltaisin, öisin, viikonloppuisin tai arki- ja juhlapyhinä annettavaa hoitoa varhaiskasvatuksessa. Vuorohoitoa järjestetään vuorotyötä tekevien vanhempien/huoltajien lapsille. Vuorohoitoa voi varata arki- ja juhlapyhinä vain todelliseen tarpeeseen huoltajien työvuoroluettelon tai muun luotettavan selvityksen perusteella.
Yhteystiedot
Hanna Kaskelma
Varhaiskasvatusyksikön johtaja
Puhelin
+358 50 5975 717Sähköposti
Hanna.Kaskelma@kangasala.fiMinna Tammesvirta
Varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja
Puhelin
+358 44 4863 072Sähköposti
minna.tammesvirta@kangasala.fiJohanna Laaksonen
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Puhelin
+358 50 5509 734Sähköposti
johanna.laaksonen@kangasala.fiHarjunsalon esiopetus
Vääränkallionkuja 1, 36220 KangasalaPuhelin
Soljet:
+358 44 4813 137Huutijärven esiopetus
Huutijärven esiopetus sijaitsee Huutijärven koululla osoitteessa Jokioistentie 7, 36270 Kangasala.

Yhteystiedot
Sirpa Tehomaa
Varhaiskasvatusyksikön johtaja
Puhelin
+358 50 5975 714Sähköposti
Sirpa.Tehomaa@kangasala.fiErja Vainionpää
Varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja
Puhelin
+358 50 3948 463Sähköposti
erja.vainionpaa@kangasala.fiRiikka Aaltonen
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Puhelin
+358 50 3030 766Sähköposti
Riikka.Aaltonen@kangasala.fiHuutijärven esiopetus
Jokioistentie 7, 36270 KangasalaPuhelin
Kuhmalahden päiväkodin esiopetus
Kuhmalahden esiopetus sijaitsee Kuhmalahden koulutalossa osoitteessa Kivisalmentie 14, 36810 Kuhmalahti.

Yhteystiedot
Jenni Långström
Varhaiskasvatusyksikön johtaja
Puhelin
+358 50 5983 260Sähköposti
Jenni.Langstrom@kangasala.fiJussi Kangas
Varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja
Puhelin
+358 50 4499 542Sähköposti
Jussi.Kangas@kangasala.fiMari Ourama
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Puhelin
+358 50 4131 349Sähköposti
mari.ourama1@kangasala.fiKuhmalahden esiopetus
Kivisalmentie 14, 36810 KuhmalahtiPuhelin
Joutsenet:
+358 40 0294 443Lamminrahkan esiopetus
Lamminrahkan esiopetus sijaitsee Lamminrahkan koulukeskuksessa osoitteessa Mossin puistokatu 33, 36100 Kangasala as.

Yhteystiedot
Minttu Smolander
Varhaiskasvatusyksikön johtaja
Puhelin
+358 50 5975 719Sähköposti
minttu.smolander@kangasala.fiKati Hyrkäs
Varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja
Puhelin
+358 40 3553 264Sähköposti
Kati.Hyrkas@kangasala.fiHanna Jokinen
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Puhelin
+358 40 7354 961Sähköposti
Hanna.Jokinen2@kangasala.fiLamminrahkan esiopetus
Mossin puistokatu 33, 36100 Kangasala asPuhelin
Taitajat:
+358 40 3553 261Tietäjät:
+358 40 6492 044Liuksialan päiväkodin esiopetus
Liuksialan esiopetus sijaitsee Liuksialan koulun ja päiväkodin yhteydessä osoitteessa Ahulinjärventie 23, 36200 Kangasala.

Yhteystiedot
Reija Salminen
Varhaiskasvatusyksikön johtaja
Puhelin
+358 50 3948 456Sähköposti
reija.salminen@kangasala.fiSari Hautanen
Varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja
Puhelin
+358 40 1336 262Sähköposti
Sari.Hautanen@kangasala.fiJohanna Laaksonen
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Puhelin
+358 50 5509 734Sähköposti
johanna.laaksonen@kangasala.fiLiuksialan esiopetus
Ahulinjärventie 23, 36200 KangasalaPuhelin
Kuikat (5-6 -vuotiaat):
+358 40 1336 626Telkät (6-vuotiaat):
+358 40 1336 258Omenatarhan esiopetus
Omenatarhan esiopetus sijaitsee Omenatarhan pienten lasten yksikössä osoitteessa Riihitie 13, 36200 Kangasala.

Yhteystiedot
Reija Salminen
Varhaiskasvatusyksikön johtaja
Puhelin
+358 50 3948 456Sähköposti
reija.salminen@kangasala.fiAnna Kela
Varhaiskasvatusyksikön johtaja
Puhelin
+358 50 4475 113Sähköposti
Anna.Kela@kangasala.fiJohanna Halmela
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Puhelin
+358 40 5091 550Sähköposti
johanna.halmela1@kangasala.fiOmenatarhan esiopetus
Riihitie 13, 36200 KangasalaPuhelin
Ruutanan esiopetus
Ruutanan esiopetus toimii Ruutanan koululla osoitteessa Ruutanantie 750 B, 36110 Ruutana.

Yhteystiedot
Sari Laurila
Varhaiskasvatusyksikön johtaja
Puhelin
+358 50 5509 737Sähköposti
Sari.Laurila@kangasala.fiKati Hyrkäs
Varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja
Puhelin
+358 40 3553 264Sähköposti
Kati.Hyrkas@kangasala.fiKatri Hannus
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Puhelin
+358 50 4131 358Sähköposti
Katri.Hannus@kangasala.fiRuutanan esiopetus
Ruutanantie 750 B, 36110 RuutanaPuhelin
Sahalahden esiopetus
Sahalahden esiopetus sijaitsee Sariolan koululla osoitteessa Kärkkääntie 12, 36420 Sahalahti.

Yhteystiedot
Jenni Långström
Varhaiskasvatusyksikön johtaja
Puhelin
+358 50 5983 260Sähköposti
Jenni.Langstrom@kangasala.fiJussi Kangas
Varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja
Puhelin
+358 50 4499 542Sähköposti
Jussi.Kangas@kangasala.fiMari Ourama
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Puhelin
+358 50 4131 349Sähköposti
mari.ourama1@kangasala.fiSahalahden esiopetus
Kärkkääntie 12, 36420 SahalahtiPuhelin
Kyyhkyset:
+358 44 4813 171Pääskyset:
+358 40 1336 659Suoraman esiopetus
Suoraman esiopetus sijaitsee Suoraman koululla osoitteessa Kyötikkäläntie 10, 36220 Kangasala.

Yhteystiedot
Kati Moisander
Varhaiskasvatusyksikön johtaja
Puhelin
+358 50 5975 718Sähköposti
Kati.Moisander@kangasala.fiPäivi Pora
Varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja
Puhelin
+358 50 3651 159Sähköposti
Paivi.Pora@kangasala.fiMinna-Liisa Virpinen
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Puhelin
+358 50 4131 329Sähköposti
minna-liisa.virpinen@kangasala.fiSuoraman esiopetus
Kyötikkäläntie 10, 36220 KangasalaPuhelin
Aurinkoiset:
+358 50 3642 538Pyrstötähdet:
+358 50 5533 393Satakielet:
+358 40 5166 143Timantit:
+358 50 5533 392Tursolan esiopetus
Tursolan esiopetus sijaitsee Tursolan korttelikoulun yhteydessä osoitteessa Asemantie 142, 36200 Kangasala.

Yhteystiedot
Saila Rissanen
Varhaiskasvatusyksikön johtaja
Puhelin
+358 50 5975 715Sähköposti
saila.rissanen@kangasala.fiEmmi-Kaisa Häkkilä
Varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja
Puhelin
+358 40 1336 456Sähköposti
Emmi-Kaisa.Hakkila@kangasala.fiJohanna Jyrinki
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Puhelin
+358 50 5810 413Sähköposti
johanna.jyrinki@kangasala.fiTursolan esiopetus
Asemantie 142, 36200 KangasalaPuhelin
Vatialan esiopetus
Vatialan esiopetus sijaitsee Vatialan koulun yhteydessä osoitteessa Vatialantie 17, 36240 Kangasala.

Yhteystiedot
Mari Järvenpää
Varhaiskasvatusyksikön johtaja
Maisa Nevalainen
Varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja
Puhelin
+358 50 5836 172Sähköposti
Maisa.Nevalainen@kangasala.fiSari Rautiainen
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Puhelin
+358 40 1336 797Sähköposti
Sari.Rautiainen@kangasala.fiVatialan esiopetus
Vatialantie 17, 36240 KangasalaPuhelin
Lemettyläiset:
+358 44 4813 120Toosilaiset:
+358 44 4813 121Välliläiset:
+358 44 4813 123Märveläiset:
+358 40 1849 122Ilmoittaudu esiopetukseen
Esiopetukseen on keskitetty ilmoittautuminen tammikuussa. Ilmoittautuminen tehdään eVaka-järjestelmässä.
Tutustu myös näihin
Lue lisää varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta
Palaa pääsivulleKuka olet?
Kerro millaista ja kenelle suunnattua tietoa etsit, niin autamme sinua löytämään juuri sinua parhaiten palvelevat sisällöt.
-
Asukas
Hienoa! Valitse sopiva seuraavista vaihtoehdoista niin autamme sinut oikean sisällön pariin.-
Nykyinen asukas
Eikös Kangasalla olekin ihanaa? Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Lapsiperhe
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki perheille ja lapsiperheille soveltuvat sisällöt.-
Varhaiskasvatus ja esiopetus
-
Perusopetus
-
Ateria- ja siivouspalvelut
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Liikuntapalvelut
-
Taiteen perusopetus
-
Kirjastopalvelut
-
Osallistu ja vaikuta
-
Lapsiystävällinen kunta
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
-
Nuori
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki nuorille ja opiskelijoille soveltuvat sisällöt.-
Nuorisopalvelut
-
Nuorisovaltuusto
-
Kasva ja opi
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Kirjastopalvelut
-
Sisäliikuntapaikat
-
Taiteen perusopetus
-
Ateria- ja siivouspalvelut
-
Työelämäpalvelut nuorille
-
Asuntoasiat
-
-
Työikäinen aikuinen
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki nuorille ja opiskelijoille soveltuvat sisällöt.-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Liikenne, kadut ja viheralueet
-
Osallistu ja vaikuta
-
Päätöksenteko
-
Kaupunki työnantajana
-
-
Ikääntynyt
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki ikääntyneille soveltuvat sisällöt.-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Kulttuuripalvelut
-
Pääkirjasto
-
Kangasala-talo
-
Liikuntapalvelut
-
Sisäliikuntapaikat
-
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
-
Päätöksenteko
-
Palvelu- ja joukkoliikenne
-
Liikenne, kadut ja viheralueet
-
-
Vapaa-ajan asukas
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki vapaa-ajan asukkaille soveltuvat sisällöt.-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Luonto ja ympäristö
-
Tutustu kaupunkiin
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Kirjastopalvelut
-
Osallistu ja vaikuta
-
-
Tapahtumakävijä
Siirry tutustumaan sinulle soveltuviin sisältöihin.
-
-
Uusi asukas
Eikös Kangasalla voisikin olla ihanaa? Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Muuttaja
Siirry lukemaan sinua kiinnostavaa sisältöä.-
Tutustu kaupunkiin
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Luonto ja ympäristö
-
Kasva ja opi
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Palvelu- ja joukkoliikenne
-
-
Kansainvälinen asukas
Siirry lukemaan sinua kiinnostavaa sisältöä.-
Kotoutumisen tuen palvelut
-
Tutustu kaupunkiin
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Palvelu- ja joukkoliikenne
-
-
-
Rakentaja
Eikös Kangasalla voisikin olla ihanaa? Valitse sopiva, niin autamme sinut eteenpäin.-
Katso kaikki
Tontin ostaja
Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt. -
Rakentaja tai rakennuttaja
Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Ajankohtaista
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Luonto ja ympäristö
-
Kaavoitus
-
Liikenne, kadut ja viheralueet
-
Paikkatieto
-
-
-
-
Yritys tai yrittäjä
Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Tietoa aloittavalle yrittäjälle
Aloittava yrittäjä
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa. -
Tietoa toimivalle yrittäjälle
Toimiva yrittäjä
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa. -
Lisätietoa
Yritystonttia tai toimitilaa etsivät
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa. -
Business Kangasala
Kangasalle sijoittumista suunnitteleva
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa.
-
-
Visit Kangasala
Vierailija tai matkailija
Vierailija tai matkailija: valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt. -
Muu sidosryhmä
Eikös Kangasalla voisikin olla ihanaa? Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Järjestö tai yhdistys
Järjestö tai yhdistys? Klikkaa lukemaan.-
Järjestöyhteistyö
-
Tapahtumat ja tapahtumien järjestäminen
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Avustukset
-
Osallistu ja vaikuta
-
-