Hyppää sisältöön

Tieto- ja viestintäteknologia (TVT)

Hyödynnämme laajasti uuden opetusteknologian tuomia mahdollisuuksia oppilaan koulupolun tukemiseksi.
Viimeksi päivitetty:

Tieto- ja viestintäteknologiataidot ovat tärkeitä kansalaistaitoja ja digitalisaation hyödyntäminen opetuksessa tänä päivänä välttämättömyys.

Kangasalla tieto- ja viestintäteknologiaa käytetään luontevasti osana opetusta. Laitteita ja digitaalisia oppimisympäristöjä käytetään pedagogisista lähtökohdista käsin. Hyödynnämme laajasti uuden opetusteknologian tuomia mahdollisuuksia oppilaan koulupolun tukemiseksi. Perusopetuksen aikana tavoitteena on antaa oppilaille TVT-osaamisessa hyvät ja yhdenvertaiset valmiudet sekä edellytykset yhä harjaannuttaa taitoja digitalisoituvassa yhteiskunnassa ja jatko-opinnoissa.

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen on yksi laaja-alaisen osaamisen taidoista (L5). Opetussuunnitelmassa määritellään osaamisesta seuraavasti (OPS 2016):

”Tieto- ja viestintäteknologinen (TVT) osaaminen on tärkeä kansalaistaito sekä itsessään että osana monilukutaitoa. Se on oppimisen kohde ja väline. Perusopetuksessa huolehditaan siitä, että kaikilla oppilailla on mahdollisuudet tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen kehittämiseen. Tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään suunnitelmallisesti perusopetuksen kaikilla vuosiluokilla, eri oppiaineissa ja monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa sekä muussa koulutyössä.”

Oppilaiden TVT-osaamista kehitetään opetussuunnitelman perusteiden tavoitteiden mukaisesti. Ne on huomioitu seudullisessa opetussuunnitelmassa ja tarkennettu opetuksen järjestäjän ja koulujen omissa suunnitelmissa. Käytössä on seudullisesti laaditut TVT-osaamismerkit, joihin sisältyy seuraaviin osa-alueisiin kuuluvia taitoja:

  • Tiedonhallinta- ja tietoturvataidot
  • Tekniset taidot
  • Verkostoitumis- ja vuorovaikutustaidot

Opetuksessa käytettävät laitteet

Koulujen tiloissa on langaton verkko ja laitteet, jotka mahdollistavat opetuksen laadukkaan toteutuksen. Kangasalla alkuopetuksessa on käytössä yhteiskäyttölaitteina iPadeja ja Chromebook-tietokoneita. Luokkien 3-9 oppilailla on käytössään Chromebook-tietokoneet. Kangasalan lukiolla on käytössä henkilökohtaiset kannettavat tietokoneet.

Oppilaiden henkilökohtaiset Chromebookit

Chromebookit ovat helppokäyttöisiä, kestäviä, kouluympäristössä toimintavarmoja ja tukevat lukemista taipuen tabletiksi. Tallennustilaa on vähäisesti, joten niihin ei voi ladata pelejä. Laitteen käytön keskiössä on Google Workspace for Education.

Huoltajan hyväksymä henkilökohtaisen laitteen käyttösopimus antaa oppilaalle oikeuden käyttää laitetta koulun lisäksi myös kotona. Huoltaja hyväksyy sopimuksen Wilmassa ja se on voimassa koko perusopetusajan (luokat 3-9). Chromebookit lukkiutuvat automaattisesti päivittäin klo 22-06 väliseksi ajaksi. Laitteen lukkiutumisella tuetaan oppilaiden riittävän levon ja unen mahdollistumista, millä on vaikutusta koulussa jaksamiseen ja vireystilaan. On tärkeää rauhoittaa yöaika pelaamiselta, koulutehtävien tekemiseltä ja kokeisiin valmistautumiselta.

Laite palautetaan koululle oppilaan siirtyessä toiseen oppilaitokseen, vuokra-ajan päättyessä tai oppilaan siirtyessä alakoulusta yläkouluun, jolloin oppilas saa uuden laitteen. Kesälomien ajaksi laite jää koululle säilytykseen ellei opettajan kanssa ole toisin sovittu.

Kadonneen tai rikkoutuneen verkkovirtalähteen korvaaminen Kangasalan kaupungin verkkokaupassa

Kangasalan perusopetuksen oppilaan huoltaja korvaa kadonneen tai rikkoutuneen Chromebookin verkkovirtalähteen Kangasalan kaupungin verkkokaupassa. Maksun suorittamisen jälkeen oppilas saa käyttöönsä uuden verkkovirtalähteen, jota käytetään Kangasalan kaupungin perusopetuksen oppilaille luovutettujen laitteiden kanssa. Tuote toimitetaan maksamisen yhteydessä valitulle koululle noin viikon kuluttua tilauksesta.

Kangasalan verkkokauppa

Siirry verkkokauppaan

Opetuksessa käytettävät digitaaliset materiaalit, palvelut ja oppimisympäristöt

Opetuksessa käytetään digitaalisia oppimateriaaleja, palveluja ja oppimisympäristöjä silloin, kun ne tuovat lisäarvoa opetukseen ja oppimiseen. Digitaalisten sisältöjen valinnassa painotetaan monipuolisuutta, käyttäjälähtöisyyttä ja turvallisuutta.

Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että käytössä olevat palvelut ovat EU:n tietosuoja-asetuksen ja kansallisen lainsäädännön mukaisia. Käytämme opetuksessa vain sellaisia palveluita ja oppimisympäristöjä, joiden tietoturvasta on varmistuttu ja jotka ovat tietosuojalain mukaisia. Jokainen palvelu tarkistetaan ennen hyväksymistä opetuskäyttöön.

Kangasalan perusopetuksessa on oppilaiden ja opetushenkilöstön käytössä verkkotyöpöytä Desku, pilvipohjainen työkalu. Deskun avulla koulun toimintaan liittyvät palvelut, sovellukset ja keskeiset dokumentit jaetaan helposti loppukäyttäjille yhteen näkymään, roolien mukaan. Loppukäyttäjä pääsee Deskun kautta yhdellä tunnuksella tarvittaviin palveluihin.

Verkkotyöpöytä Desku

Desku on digitaalinen työpöytä, joka helpottaa oppilaiden ja koulun henkilökunnan arkea.

Kirjaudu Desku

Ota yhteyttä

Virva Törmälä

Tvt-suunnittelija

Opetus- ja koulutuspalveluiden digitalisaation kehittäminen, opetuksen tietosuoja-asiat

Vesa Hursti

Luokanopettaja, digipedagogiikan asiantuntija

Tutustu

Perusopetus

Tutustu perusopetukseen Kangasalla.

Perusopetus