Joustava esi- ja alkuopetus (OKSA)
OKSA-toiminta
Joustavalla esi- ja alkuopetuksella tarkoitetaan yhteistyötä, jonka tavoitteena on rakentaa eheä opinpolku esiopetuksesta perusopetukseen. Kangasalan kaupungissa tätä kutsutaan OKSA-toiminnaksi.
Joustava esi- ja alkuopetus keskittyy pääsääntöisesti esiopetuksen ja ensimmäisen luokan välille, mahdollisuuksien mukaan myös 2. luokka on mukana. OKSA-toiminta on säännöllistä, suunnitelmallista ja tavoitteellista. Esiopetus toimii pääsääntöisesti alkuopetuksen kanssa lähekkäisissä tiloissa.
OKSA-toiminnassa lapsen yksilöllinen huomioiminen, oikea-aikainen tuki ja osallisuus mahdollistuvat yhteisaikuisuuden myötä. Esi- ja alkuopetusikäiset lapset toimivat joustavasti erilaisissa oppimisryhmissä. OKSA-toiminta madaltaa koulun aloittamisen kynnystä.
Huomioimme hyvän ja vaalimme keskinäisen kunnioittamisen ilmapiiriä kaikissa yksiköissä.


”Puiden turvaa ihmettelen, kun elämässä tässä tuumailen.
Oksien suojassa hiljalleen saa omia taitoja kasvattaa.
Yhdellä oksalla rauhassa tovin, sitten jo kiipeän korkealle kovin.
Ihan valmis ei voi koskaan olla: uusia tavoitteita kohti siis innolla!”
Ota yhteyttä
Mari Järvenpää
Varhaiskasvatusyksikön johtaja
Juha Kleemola
Apulaisrehtori
Puhelin
+358 40 1336 278Sähköposti
Juha.Kleemola@kangasala.fiSuoraman koulun ja Tursolan korttelikoulun apulaisrehtori
Tutustu
Kuka olet?
Kerro millaista ja kenelle suunnattua tietoa etsit, niin autamme sinua löytämään juuri sinua parhaiten palvelevat sisällöt.
-
Asukas
Hienoa! Valitse sopiva seuraavista vaihtoehdoista niin autamme sinut oikean sisällön pariin.-
Nykyinen asukas
Eikös Kangasalla olekin ihanaa? Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Lapsiperhe
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki perheille ja lapsiperheille soveltuvat sisällöt.-
Varhaiskasvatus ja esiopetus
-
Perusopetus
-
Ateria- ja siivouspalvelut
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Liikuntapalvelut
-
Taiteen perusopetus
-
Kirjastopalvelut
-
Osallistu ja vaikuta
-
Lapsiystävällinen kunta
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
-
Nuori
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki nuorille ja opiskelijoille soveltuvat sisällöt.-
Nuorisopalvelut
-
Nuorisovaltuusto
-
Kasva ja opi
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Kirjastopalvelut
-
Sisäliikuntapaikat
-
Taiteen perusopetus
-
Ateria- ja siivouspalvelut
-
Työelämäpalvelut nuorille
-
Asuntoasiat
-
-
Työikäinen aikuinen
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki nuorille ja opiskelijoille soveltuvat sisällöt.-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Liikenne, kadut ja viheralueet
-
Osallistu ja vaikuta
-
Päätöksenteko
-
Kaupunki työnantajana
-
-
Ikääntynyt
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki ikääntyneille soveltuvat sisällöt.-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Kulttuuripalvelut
-
Pääkirjasto
-
Kangasala-talo
-
Liikuntapalvelut
-
Sisäliikuntapaikat
-
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
-
Päätöksenteko
-
Palvelu- ja joukkoliikenne
-
Liikenne, kadut ja viheralueet
-
-
Vapaa-ajan asukas
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki vapaa-ajan asukkaille soveltuvat sisällöt.-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Luonto ja ympäristö
-
Tutustu kaupunkiin
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Kirjastopalvelut
-
Osallistu ja vaikuta
-
-
Tapahtumakävijä
Siirry tutustumaan sinulle soveltuviin sisältöihin.
-
-
Uusi asukas
Eikös Kangasalla voisikin olla ihanaa? Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Muuttaja
Siirry lukemaan sinua kiinnostavaa sisältöä.-
Tutustu kaupunkiin
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Luonto ja ympäristö
-
Kasva ja opi
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Palvelu- ja joukkoliikenne
-
-
Kansainvälinen asukas
Siirry lukemaan sinua kiinnostavaa sisältöä.-
Kotoutumisen tuen palvelut
-
Tutustu kaupunkiin
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Palvelu- ja joukkoliikenne
-
-
-
Rakentaja
Eikös Kangasalla voisikin olla ihanaa? Valitse sopiva, niin autamme sinut eteenpäin.-
Katso kaikki
Tontin ostaja
Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt. -
Rakentaja tai rakennuttaja
Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Ajankohtaista
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Luonto ja ympäristö
-
Kaavoitus
-
Liikenne, kadut ja viheralueet
-
Paikkatieto
-
-
-
-
Yritys tai yrittäjä
Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Tietoa aloittavalle yrittäjälle
Aloittava yrittäjä
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa. -
Tietoa toimivalle yrittäjälle
Toimiva yrittäjä
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa. -
Lisätietoa
Yritystonttia tai toimitilaa etsivät
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa. -
Business Kangasala
Kangasalle sijoittumista suunnitteleva
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa.
-
-
Visit Kangasala
Vierailija tai matkailija
Vierailija tai matkailija: valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt. -
Muu sidosryhmä
Eikös Kangasalla voisikin olla ihanaa? Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Järjestö tai yhdistys
Järjestö tai yhdistys? Klikkaa lukemaan.-
Järjestöyhteistyö
-
Tapahtumat ja tapahtumien järjestäminen
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Avustukset
-
Osallistu ja vaikuta
-
-