Hyppää sisältöön

Kaupungin näyttelytilat

Kangasalla on kaksi kaupungin ylläpitämää näyttelytilaa: Taidetila Terra ja Sahalahden museomakasiini. Näyttelytilojen yhteinen näyttelyhakuaika on vuosittain syyskuussa.
Näyttelytila, jonka seinille on ripustettu valokuvia.
Näyttelytila, jonka seinille on ripustettu valokuvia.
Viimeksi päivitetty:

Taidetila Terra

Näyttelytila, jonka seinille on ripustettu valokuvia.
Pirkanmaan Kuvaköörin näyttely Taidetila Terrassa Kangasalla 26.11.2025. Kuva Saarni Säilynoja / Vapriikin kuva-arkisto.

Kangasalan pääkirjastossa sijaitseva Taidetila Terra on Kangasalan kaupungin kulttuuripalvelujen ylläpitämä näyttelytila, jonka vuosittain vaihtuva näyttelyohjelmisto tarjoaa laajan kirjon taiteen eri muotoja ja tekijöitä. Näyttelytila on esteetön ja maksuton. 

Taidetila Terrassa nähdään vaihtuvien näyttelyiden lisäksi Kangasalan kuvataiteen ja käsityön taiteen perusopetuksesta vastaavien Kuvataide- ja käsityökoulu Emilin sekä Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsän oppilastyönäyttelyt.

Aukioloajat

Taidetila on avoinna maanantaista perjantaihin klo 9–19 ja lauantaisin klo 9–15 (sunnuntaisin, kesälauantaisin 1.6.–31.8. ja näyttelynvaihtojen aikaan suljettu).

Varmista kirjaston aukioloajat juhlapyhien yhteydessä.

Keskusaukio 2, 36200 Kangasala

Taidetila Terran näyttelyohjelmisto 2026

12.1.–19.2.2026: Vilmalotta Olivia Schafhauser – “Naiseuden lumous ja kirous”

Kuvataiteilija Vilmalotta Olivia Schafhauserin näyttely “Naiseuden lumous ja kirous” tarkastelee naiseutta, ikääntymistä, kehollisuutta ja seksuaalisuutta sekä näihin liittyviä muutoksia ja haasteita. Schafhauserin teoksissa ihminen näyttäytyy samanaikaisesti sekä hiljaisena päähenkilönä että merkittävänä sivullisena. Elämän ja ihmisyyden läsnäolo ilmenee hienovaraisina viittauksina, kun taas aika ja elämä rakentuvat hetkistä, jotka ovat olemassa vain suhteessa toisiinsa.

Vilmalotta Olivia Schafhauser on työskennellyt ammattitaiteilijana yli kahden vuosikymmenen ajan. Hän on pitänyt lukuisia näyttelyitä niin gallerioissa kuin museoissa sekä Suomessa että kansainvälisesti. Taiteilija tunnetaan erityisesti suurikokoisista öljy- ja akryylimaalauksistaan, jotka ovat tyyliltään tunnistettavia ja omaleimaisia.

25.2.–9.4.2026: Zsuzsa Demeter – “Kuvia ja muotokuvia”

Havainnointiin perustuva transformaatio on taidemaalari Zsuzsa Demeterin tapa käsitellä näkemäänsä maailmaa. Demeter on erityisen kiinnostunut ihmiskasvoista: hänen lempityylilajinsa on muotokuva, joka ei pyri jäljentämiseen, vaan rikastaa kohdetta omalla muotokielellään. Taidetila Terran näyttelyssä nähdään sekä uusia teoksia että viime vuosina syntyneitä maalauksia ja muotokuvia.

Zsuzsa Demeter muutti Unkarista Suomeen vuonna 1987 ja on koulutukseltaan Budapestin taideakatemiasta valmistunut taidemaalari. Hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 1983 lähtien ja osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomailla. Taiteilijana hän on keskittynyt ihmiskuvaukseen, erityisesti muotokuvaan, ja eurooppalaiseen kulttuuriympäristöön. Hänen käyttämiinsä tekniikoihin kuuluvat öljy-, akryyli- ja akvarellimaalaus, pastelli sekä sekatekniikka.

14.4.–25.4.2026: Kuvataidekoulu Emilin oppilastyönäyttely

Näyttelyssä esitellään Kangasalan toimipisteen lukuvuonna 2025–2026 valmistuvia teoksia. Kuvataide- ja käsityökoulu Emil on Valkeakosken kaupungin ylläpitämä visuaalisten taiteiden oppilaitos. Emil tarjoaa Valkeakoskella laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta kuvataiteessa, arkkitehtuurissa (Valkeakosken kuvataidekoulu) ja käsityössä (käsityökoulu) valkeakoskelaisille lapsille ja nuorille. Lisäksi Emilin toimintaan kuuluu yleisen oppimäärän mukainen taiteen perusopetus kuvataiteessa Kangasalla ja Pälkäneellä sekä käsityön opetus Akaassa.

29.4.–12.5.2026: Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsän oppilastöiden näyttely

Näyttelyssä nähdään Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsän valmistuneita oppilastöitä. Näpsässä opiskellaan käsityön taiteen perusopetusta laajan oppimäärän mukaan. Käsityön opetusta järjestetään lapsille, nuorille ja aikuisille. Käsityön taiteen perusopetuksen tavoitteena on antaa oppilaalle kokemuksia käsityöstä, muotoilusta ja teknologiasta sekä syventää näihin kuuluvaa osaamista.

19.5.–22.6.2026: Kääpäjaosto – “Piittaamisen pistot”

“Piittaamisen pistot” on taidekollektiivi Kääpäjaoston näyttely, jossa tutkitaan elämää hoivatekstiilien, lankojen, kirjottujen ja virkattujen elementtien, vanhojen sairaanhoidon oppikirjojen, omien potilastekstien ja feministisen tieteis-utooppisen kuvittelun avulla. Kaikkien eliöiden elämän perustana on hoiva, joka tarjoaa, mutta myös tarvitsee suojaa. Näyttelyn teokset ovat pieniä ja suuria tekstiiliteoksia. Näyttelyssä piittaamisen välineinä ovat neulat ja virkkuukoukut, joiden avulla pitkitetään sairaalakäytöstä poistettujen tekstiilien elämää hoivan muistomerkkeinä.

Kääpäjaosto-kollektiivin muodostaa taide- ja sotealalla työskentelevät taiteilijat Vappu Tuomisto, Heta Jokinen ja Elisa Honkanen. Ryhmä tekee tekstiilitaidetta, animaatiota, videotaidetta, performansseja ja yhteisötaidetta. Kääpäjaoston työskentelymetodiin kuuluu keräileminen, purkaminen ja uudelleen muodostaminen, jonka tavoitteena on luoda rihmastollisesti rakentuvia kumppanuusteoksia. Työskentelyn keskiössä on kokonaisvaltainen hyvinvointi, palautuminen, hoiva sekä nautinto.

25.6.–20.8.2026: Mari Hillo & Susanna Harjunpää – “Katso lähelle, näe kauas”

Kuvataiteilijoiden Mari Hillon ja Susanna Harjunpään yhteisnäyttely “Katso lähelle, näe kauas” nostaa esiin arjen pieniä ja tuttuja asioita – sellaisia, jotka usein jäävät huomaamatta jokapäiväisessä elämässä. Näyttely tarkastelee, kuinka lähiympäristön ja omien muistojen havainnointi voi avata näkökulmia laajempiin kokonaisuuksiin ja merkityksiin.

Mari Hillo ja Susanna Harjunpää viimeistelevät opintojaan Kankaanpään taidekoulussa (SAMK). Kangasalalainen Hillo on aiemmalta ammatiltaan kuvataideopettaja, kun taas Harjunpää on koulutukseltaan filosofian maisteri ja puutarhuri. Molemmat työskentelevät monialaisesti muun muassa kuvanveiston, maalauksen ja grafiikan parissa. Hillon taiteessa keskeisiä teemoja ovat ihmisen suhde ympäristöön ja jäljet, joita jätämme, niin tietoisesti kuin tiedostamattomasti. Harjunpään työskentelyä puolestaan luonnehtivat leikillisyys sekä outouden ja vierauden kokemukset.

25.8.–1.10.2026: Niklas Ingelius

Kuvataiteilija Niklas Ingeliuksen näyttelyyn rakentuu teoskokonaisuus, jossa yhdistyvät abstrakti ja optinen maalaustaide, materiaalitutkimus sekä tuoreen vanhemmuuden tuoma näkökulma. Leikit, pelit, rytmit ja muodon toistot muodostavat abstraktien maalausten sisällöllisen lähtökohdan. Työskentely ei synny yksinomaan taiteilijan omista lähtökohdista, vaan on vuorovaikutuksessa lapsen katseen ja uteliaisuuden kanssa. Näyttelyssä leikkimielisyys ja abstrakti maalauksellinen ajattelu kietoutuvat yhteen.

Niklas Ingelius on Helsingissä asuva taiteilija ja kuvataiteen maisteri. Hän työskentelee pääasiallisesti rakennettujen pohjien ja maalauksen parissa. Työskentelyssään hän on syventynyt pitkäkestoiseen maalausprosessiin, missä toisiaan toistavat läpikuultavat maalipinnat synnyttävät työn edetessä optisesti ja orgaanisesti liikkuvia alueita.

6.10.–12.11.2026: Anne Hakala – “IHMISEN KUVA”

Kuvataiteilija Anne Hakalan näyttely “IHMISEN KUVA” koostuu vanhalla kananmunatemperatekniikalla kankaalle maalatuista henkilö- ja muotokuvista. Näyttely pohtii henkilö- ja muotokuvan eroja: siinä missä henkilökuva johdattaa katsojan kuvan tunnelmaan ja omiin tunteisiin, muotokuva keskittyy usein mallin ilmeisiin, piirteisiin, näköisyyteen ja psykologisiin ominaisuuksiin.

Taidetila Terrassa järjestetään yleisölle avoin piirustustapahtuma ”Piirrä sinä minut niin minä piirrän sinut” lauantaina 10.10.2026 klo 13–14.30. Tapahtumassa piirretään muotokuvia yhdessä taiteilijan kanssa. Tapahtumassa toteutetun piirustuksensa voi jättää esille näyttelyyn ja noutaa näyttelyn päätyttyä.

Anne Hakala on opiskellut Kankaanpään taidekoulussa (1976–1978) ja Lahden Taideinstituutissa (1979–1983) sekä suorittanut AMK-tutkinnon vuosina 2005–2007. Hänen teoksensa liikkuvat esittävän ja abstraktin taiteen välimaastossa. Hakalan pääasialliset tekniikat ovat öljy- ja temperamaalaus, ja väri sekä valo ovat keskeisiä hänen ilmaisussaan.

18.11.2026–2.1.2027: Kangasalan Kuvataiteen Ystävien vuosinäyttely

Kangasalan Kuvataiteen Ystävät ry on koonnut taiteen harrastajia ja ystäviä yhteiseen toimintaan vuodesta 1974 lähtien. Yhdistyksen toimintaan kuuluvat näyttelyt, retket ja kurssit yhteisen intohimon – kuvataiteen – äärellä.

Vuosinäyttelyssä esitellään viimeisen kolmen vuoden ajalta teoksia, jotka eivät ole olleet esillä yhdistyksen aiemmissa näyttelyissä. Yhdistyksessä on noin 75 ammatti- ja harrastajataiteilijaa, joista vuosinäyttelyyn osallistuu tyypillisesti 20–30 taiteilijaa. Näyttely tarjoaa monipuolisen katsauksen eri tekniikoihin ja ilmaisutapoihin.

Taidetila Terran näyttelyohjelmisto 2025

Marika Viskari: Valon matka, 27.1.–5.3.2025 

Marika Viskari on Kangasalla asuva ja työskentelevä kuvataiteilija (YAMK). Hänet tunnetaan erityisesti puoliesittävistä ja ekspressiivisistä maalauksista, jotka kuvaavat kuvitteellisia maailmoja ja avaruuden maisemia. Näyttely Valon matka tutkii väriä, valoa, energiaa ja matkaa; välillä kuljemme valossa, välillä pimeässä. Värikin on valoa, sen erilaisia aallonpituuksia. Näyttelyn keskeinen teema on, miten kaikella maailmankaikkeudessa on oma energiansa, värähtelytaajuutensa ja elämänkaarensa.

Timo Höyssä: Extrude/Exude, 13.3.–23.4.2025 

Timo Höyssä on Vesilahdella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija (AMK), joka leikittelee teoksissaan muun muassa käsityöperinteillä, kierrätysmateriaaleilla ja keramiikalla. Hänen mielikuvitukselliset, kallopohjaiset tekstiiliveistoksensa ovat täynnä värikkäitä materiaaleja, jotka pursuavat ja tihkuvat kasoiksi ajatuksia, tunteita ja materiaa katsojan silmien edessä. 

Seppo Alanissi: Sinun juuresi eivät ole minun, 2.5.–4.6.2025 

Seppo Alanissi on taidegraafikko ja kuvataiteilija (AMK), joka työskentelee pääasiassa tussi- ja sekatekniikkapiirrosten parissa. Hänen teoksissaan panpsykismin ja syväekologian teemat yhdistyvät arkaaiseen symboliikkaan ja itämerensuomalaiseen myyttiseen kuvastoon. Näyttely Sinun juuresi eivät ole minun koostuu 2020-luvulla syntyneistä piirroksista, joissa metsän tekstuurit ovat keskiössä.

Sini Kallio: Feminist Killjoys and Shrimp Cocktails, 12.6.–16.7.2025 

Sini Kallio on tamperelainen kuvataiteilija, taiteen maisteri (TaM) ja taideopettaja. Hänen taiteensa yhdistää feminismiä, pinkkejä pintoja, eri tekstuureja, haute couture -muotia, pop-kulttuuria ja yhteiskunnallista kritiikkiä. Näyttely Feminist Killjoys and Shrimp Cocktails kokoaa yhteen teoksia, jotka tuomitsevat sukupuoleen perustuvaa arvottamista ja käsittelevät ylellistä elämäntyyliä.

Heli Valkama: Joku suunnitteli kasvattavansa jotain, 24.7.–27.8.2025 

Heli Valkama on Lappeenrannassa asuva monialainen kuvataiteilija (AMK) ja muusikko, joka työskentelee taidegrafiikan, videon ja installaation parissa. Hänen teoksensa käsittelevät tilan- ja maankäytön teemoja. Näyttelyssä tilankäytön valinnat, normit ja vuorovaikutussuhteet nousevat keskiöön. 

Soile Jääskeläinen, Merja Palin, Tiina Poutanen & Annu Salminen: Vuoropuhelua luonnosta, 4.9.–8.10.2025 

Näyttelyssä on esillä neljän Kangasalla Valkeakoski-opistossa opettavan kuvataiteilijan luontoaiheisia töitä. Taiteilijat ovat Soile JääskeläinenMerja PalinTiina Poutanen ja Annu Salminen. Näyttely kutsuu katsojat kohtaamaan luonnon uusin silmin ja arvostamaan sen monimuotoisuutta. Esillä on akryyli- ja öljyvärimaalauksia, akvarelleja, grafiikkaa, sekatekniikkatöitä ja keramiikkaa.

Aleksi Matikainen: 16.10.–19.11.2025 

Aleksi Matikainen on Seinäjoelta kotoisin oleva ja Tampereella asuva kuvataiteilija, joka käsittelee taiteessaan usein outouden ja unohduksen teemoja. Hän on opiskellut Limingan taidekoulussa ja Vapaassa taidekoulussa. Hänen työskentelynsä on kuin nuoralla kävelyä, jossa huojuminen on tärkeämpää kuin päätepiste. Taidetila Terrassa nähdään viime aikoina syntyneitä suurikokoisia öljy- ja akvarellimaalauksia.

Pirkanmaan Kuvakööri: Oksalla ylimmällä 2020-luvulla – nykyhetken Kangasalaa kaupunkilaisten silmin, 27.11.2025–3.1.2026 

Pirkanmaan Kuvaköörin (PIKU) näyttelyssä esitellään kangasalalaisten valokuvaajien teoksia Kangasalta. PIKU, eli Pirkanmaan Kuvakööri, on Vapriikin kuva-arkiston vapaaehtoisryhmä, joka tallentaa valokuvin Pirkanmaata ja omaa kotiseutuaan ennalta sovittujen teemojen mukaisesti. Näyttelyn ensimmäinen osa on nähtävillä Museokeskus Vapriikissa kesällä 2025. 

Sahalahden museomakasiini

Kuva Sahalahden museomakasiinista

Sahalahden kirkonkylässä sijaitseva Sahalahden museomakasiini on Pirkanmaan vanhin lainajyvästörakennus. Nykyisin se toimii Kangasalan kulttuuripalveluiden ylläpitämänä näyttelytilana, joka on avoinna kesäaikaan. Museomakasiiniin on vapaa pääsy. Huomioithan, että rakennuksen iän vuoksi rakennus ei ole esteetön.

Makasiini on valmistunut 1816 pitäjän ja seurakunnan yhteiseksi lainamakasiiniksi, ja sen toiminta jatkui vuoteen 1921 saakka. Kunnostettu rakennus luovutettiin kunnan käyttöön vuonna 1983.

Sahalahden museomakasiinilla nähdään vaihtuvan kesänäyttelyn lisäksi Valkeakoski-opiston Sahalahden maalausryhmän ja Sahalahden kuvaajien näyttelyt.

Aukioloajat kesällä 2026

Tiistai–lauantai 12–17
Maanantaisin ja sunnuntaisin sekä näyttelyvaihtojen aikaan suljettu.

Juhannuksena suljettu.

Vanha Pakkalantie 35, 36420 Kangasala

Sahalahden museomakasiinin näyttelyohjelmisto 2026

3.6.–27.6.2025: Valkeakoski-opiston Sahalahden maalausryhmä – “Valoa ja varjoa”

Valkeakoski-opiston Sahalahden maalausryhmän kesänäyttely “Valoa ja varjoa” keskittyy valon ja varjon vuoropuheluun. Maalauksessa valo ja varjo kuuluvat yhteen, ne täydentävät toisiaan: valo sytyttää värit loistamaan, kun taas varjoissa väri syvenee.  

3.6.–27.6.2025: Valkeakoski-opiston Sahalahden valokuvaajat

Valkeakoski-opiston Sahalahden valokuvaajien kesänäyttelyssä nähdään perinteinen digitaalinen kuvashow, jossa esitellään valokuvausryhmän viimeaikaisia valokuvia yhteisellä teemalla.

1.7.–29.8.2026: Leena Vainio – “Kaihoni siipi”

Kuvataiteilija Leena Vainion näyttely “Kaihoni siipi” koostuu moninaisista tekniikoista ja materiaaleista, tuoden esiin sotaa paenneiden ihmisten kasvot, tarinat ja äänet. Aiheena on sotapakolaisuus Karjalasta paenneiden evakkojen näkökulmasta noin 80 vuoden takaa. Teokset pohjautuvat autenttisiin, yksityisiltä ihmisiltä saatuihin tarinoihin ja valokuviin. Näyttely herättää kysymyksiä kodin merkityksestä, pakon edessä tapahtuvasta luopumisesta ja siihen liittyvistä tunteista.

Vainio asuu Kangasalla ja työskentelee Tampereella vanhassa polkupyörätehtaassa. Hän on suorittanut kuvataiteilijan AMK- ja YAMK-tutkinnot Kankaanpään taidekoulussa (SAMK). Haavoittuvuus on hänen työskentelynsä ydinteema. Vainio tarkastelee teoksissaan traumaa, surua, luopumista, katoavaisuutta ja aikaa. Häntä kiehtovat nostalgian herättämä kaiho ja kauneuden kaipuu.

Sahalahden museomakasiinin näyttelyohjelmisto 2025

Matkamuistoja / Muistikuvia – Valkeakoski-opiston Sahalahden maalausryhmän näyttely 5.6.–28.6.2025 

Valkeakoski-opiston Sahalahden maalausryhmän kesänäyttelyn Matkamuistoja / Muistikuvia teemana ovat elämän varrelta mieleen jääneet asiat – muistikuvat ja matkamuistot – eletyn elämän tärkeät hetket. 

Valkeakoski-opiston Sahalahden valokuvaajien näyttely 5.6.–28.6.2025 

Kesäkuussa Sahalahden museomakasiinilla on esillä Valkeakoski-opiston Sahalahden valokuvausryhmän teoksia ja digitaalinen kuvashow Poseja.

Emmi Tavela: Kaikki kuvat katoavat, osa 2, 3.7.–30.7.2025 

Emmi Tavela on Tampereelta kotoisin oleva kuvataiteilija (TaM), joka asuu ja työskentelee Porvoon ulkosaaristossa. Näyttely koostuu temperamaalauksista ja installaatiosta, ja sen keskeinen teema on mielenmuutos. Teoksissaan hän pohtii ajan rajallisuutta ja valintojen seurauksia, erityisesti erehdyksen ja eksymisen näkökulmasta.

Hanna Rissanen: Muistan sinut, 5.8.–29.8.2025 

Hanna Rissanen on turkulainen kuvataiteilija, kuvataideopettaja ja kuvataideterapeutti, joka työskentelee pääasiassa maalauksen keinoin. Hänen värikylläiset työnsä syntyvät luonnossa kulkemisen lomassa tehdyistä havainnoista ja pohdinnoista. Näyttelyn koostuu alumiinille, kankaalle ja puulle akryylein, öljypastellein ja liiduin maalatuista teoksista, joita on myös raaputettu ja kaiverrettu.

Näyttelytila Laine

Portaikon alla lasiseinäisiä vitriinejä ja iso näyttö. Seinällä ripustuskisko.

Haluatko teoksesi, harrastuksesi tai jonkin yhteiskunnallisen aiheen esille?
Kangasalan pääkirjastossa on tarjolla maksuton näyttelytila Laine kirjaston ensimmäisessä kerroksessa portaikon alla.

Näyttelyaikoja on jaossa ympäri vuoden, eikä niistä järjestetä erillistä hakua.