Hyppää sisältöön

LUMO-ohjelma

Kangasalan LUMO-ohjelma 2026-2030
Kuvituskuva
Kuvituskuva
Viimeksi päivitetty:

Luonnon monimuotoisuudella (LUMO) tarkoitetaan elollisen luonnon monimuotoisuutta, johon sisältyy elinympäristöjen ja lajien monimuotoisuus sekä lajien sisäinen perinnöllinen vaihtelu. Luonnon monimuotoisuus heikkenee ihmisen toiminnan johdosta ja luontokato onkin tunnistettu merkittäväksi ympäristökriisiksi ilmastonmuutoksen rinnalla.

Luonnon monimuotoisuudella on tärkeä merkitys ihmisille, koska hyvinvoivat ekosysteemit tuottavat meille puhtaan ilman ja veden sekä maaperän ja ravintokasvien pölytyksen. Monimuotoisille ekosysteemeillä on suuri merkitys myös sopeutuessamme ilmastonmuutoksen aiheuttamia haasteita vastaan. Yhdenkin ekosysteemille tärkeän lajin katoaminen voi heikentää koko ekosysteemin toiminnan ja vaikuttaa siten haitallisesti elämäämme.

Kangasalan LUMO-ohjelma 2026-2030

Kuntien on luonnonsuojelulain 11 §:n mukaisesti edistettävä luonnon monimuotoisuuden suojelua sekä maisemansuojelua alueellaan. Kangasalan kaupunki valmistelee tällä hetkellä luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi kunnassa toteutettavaa luonnon monimuotoisuusohjelmaa (LUMO-ohjelma), jonka on tarkoitus valmistua vuoden 2025 vuoden loppuun mennessä. Ohjelmassa luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi suunniteltujen toimenpiteiden toteutus aloitetaan vuosina 2026-2030. Ohjelman päätavoitteena on luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen ehkäiseminen ja pysäyttäminen Kangasalla.

Tälle sivustolle tullaan päivittämään lisätietoa Kangasalan LUMO-ohjelmasta ja sen etenemisestä.

Pirkanmaan LUMO-ohjelma

Tutustu Pirkanmaan maakunnalliseen LUMO-ohjelmaan 2022-2030 Pirkanmaan ELY-keskuksen sivuilla.

Tutustu Pirkanmaan LUMO-ohjelmaan