Tilattavat kuntaesitteet

Viestintä

Tiedottamista johtaa kunnanjohtaja. Organisaatiossa tiedottaminen kuuluu palvelukeskusten johtajille ja heidän alaisuudessaan vastuualueen esimiehille ja esittelijöille.

Kunnan tiedotustoiminta tukee valtuuston hyväksymiä kehittämisstrategioita ja toimintalinjoja. Tiedottamisella terävöitetään toiminta-ajatuksessa hyväksyttyä kuntakuvaa ja välitetään kangasalatietoutta kunnan ulkopuolisille kohderyhmille ja yhteistyökumppaneille. Tiedottamisen tarkoituksena on saada kuntalaiset aktiivisesti osallistumaan kunnan toimintoihin ja kehittämiseen.

 

             KANGASALAN VIESTINTÄVISIO

 Kangasalan kunnan viestintä on luotettavaa ja avointa.

Huhut eivät lentele, sillä valmisteltavista asioista tiedotetaan avoimesti.

 Asiat kerrotaan myönteisellä tavalla ja totuudenmukaisesti

mahdollisia ikäviä puolia kiistämättä.

Kangasalla ihmiset kantavat myös itse vastuuta tiedonsaannistaan.

Asiat puhutaan kuntalaisen kielellä ja silloin, kun ne ovat ajankohtaisia.

Puheet ja teot ovat yhdensuuntaisia.

Viestintä miellyttää myös silmää.