Hyppää sisältöön
Julkaistu:

Lotan työpäivä

Lotta Kanniaisella, 10 vuotta, on tänään hieman erilainen päivä tavallisen koulupäivän sijaan. Lotta on hakenut vapaata normaalista koulutyöstään päästäkseen tutustumaan äidin työhön Vatialan esiopetuksessa. Tunnelma on ollut odottava ja jännittävä. Tämän vaihtelun kouluarkeen mahdollistaa Kangasalan kaupungin osallistuminen Lapset mukaan töihin -päivään.

Lotan äiti on varhaiskasvatuksen opettaja Taru Kanniainen Vatialan esiopetuksesta. Taru on työskennellyt Kangasalan kaupungilla vuodesta 2018 ja hänellä on menossa seitsemäs toimintakausi. Myös Taru on odottanut tätä päivää yhdessä Lotan kanssa. ”On ihana nähdä oman lapsen innostus tulla mukaan töihin ja tähän innostukseen on helppo mennä mukaan”, Taru kertoo ajatuksistaan päivästä. Mitä Lotta odotat päivältä? ”Suunnittelimme äidin kanssa etukäteen, mitä voin tehdä tänään esikoululaisten kanssa. Olen miettinyt askarteluja, mitä voisin opettaa ja leikkejä. Voisin myös lukea heille”, Lotta kuvailee suunnitelmiaan. Esikoululaiset ovat ottaneet Lotan innolla vastaan ja odottavat touhuilua Lotan kanssa.

Tarun mielestä on loistavaa, että työnantaja mahdollistaa osallistumisen Lapset mukaan töihin -päivään. ”Tietenkään kaikissa työtehtävissä se ei ole mahdollista, mutta minun työssäni kouluikäisestä apulaisesta on myös apua. Täällä meidän koulullamme on suhtauduttu positiivisesti ja kannustavasti osallistumaan päivään. On mukavaa, että lapset näkevät, missä vanhemmat ovat päivät ja millaista se työssä käyminen oikein on.” Taru on osallistunut Lapset mukaan töihin -päivään aikaisemminkin. Lotta oli työssä mukana pari vuotta sitten ja viime vuonna oli Lotan veljen vuoro. ”Lapset ovat tykänneet todella paljon tulla mukaan, ja tämän vuoksi minäkin päivästä innostun. Varmasti osallistumme tulevaisuudessakin, jos se on mahdollista”, Taru kuvaa ajatuksiaan jatkosta.

Millaiselta Lotta äidin työ vaikuttaa? Oletko ajatellut, mikä sinusta tulee isona? ”Opettaja” on Lotan napakka vastaus. ”On kiva täällä päästä kokeilemaan ja näkemään eskarilaisten opettamista. Haluan tehdä sitä aikuisenakin.”

Lapset mukaan töihin -päivä on lastensuojelun keskusliiton kampanja, jota vietetään Lapsen oikeuksien viikon perjantaina. Lapset mukaan töihin -päivä lisää omalta osaltaan lasten ja nuorten osallisuutta yhteiskunnassa. Jokaisen on tärkeää saada jo lapsuudessa kokemus siitä, että on merkityksellinen ja kuuluu osaksi yhteiskuntaa. Lasten ja nuorten ääntä on kuultava yhteiskunnassa, ja työpaikat voivat Lapset mukaan töihin -päivänä edesauttaa tätä. Kangasalan kaupunki haluaa tukea lasten äänen esille nostamista ja on työnantajana halunnut mahdollistaa työntekijöidensä osallistumisen päivään.

”Lapset ovat tykänneet todella paljon”

”Haluan tehdä tätä aikuisenakin”

Viimeksi päivitetty: