Tapahtumat lähtien
Tulevat Tapahtumat › Kulttuuri
Kunpa sinut tuntisin paremmin on Johanna Förstin rakkauskirje suomalaiselle musiikille. Johanna Försti on sovittanut suurelle yleisölle tuttuja ja legendaarisimpia suomenkielisiä pop- ja iskelmäsävelmiä upeaksi kokonaisuudeksi, jossa tyylilajit ja taituruus lyövät kättä sulassa sovussa. Konsertissa kuullaan rohkeasti sovitettuja hittejä tunnetuimmilta säveltäjiltä…
K-Kino: Risto Räppääjä ja kaksoisolento
Synopsis Onko kaupungissa Riston kaksoisolento? Risto näkee kaupungilla ihan samannäköisen pojan kuin hän itse – sillä on samanlainen tukka, samanlainen huppari ja samanlaiset housut. Risto ja Nelli päättävät selvittää onko poika kaksoisolento, varjominä, vai jopa huijari? Miksi Rauha-täti on ollut…
Matti Röngän kirjailijanura alkoi jännitysromaanilla Tappajan näköinen mies (2002). Päähenkilö, inkerinsuomalainen entinen sotilas Viktor Kärppä on seikkaillut yhteensä kahdeksassa kirjassa, joiden pohjalta on tehty myös kahdeksanosainen tv-sarja sekä elokuva. Jännäreiden ohessa Rönkä on kirjoittanut muun muassa kaukopartiomiehestä kertovan Einon tai…
Synopsis Kaksinkertainen Oscar®-voittaja Renée Zellweger palaa rooliin, joka loi romanttisen komedian ikimuistoisen sankarittaren, Bridget Jonesin, jonka ainutlaatuinen näkökulma elämään ja rakkauteen määritteli uudelleen kokonaisen elokuvagenren. Bridget Jones valloitti kirjahyllyt Helen Fieldingin ilmiöksi nousseessa romaanissa Bridget Jones – elämäni sinkkuna, josta…
Synopsis Konsta Karhu on jatkanut isänsä Jussi Murikan polkua ja istunut kiven sisässä sovittamassa syntejään. Paras ystävä Jalo vasikoi aikanaan Konstan, joka punoo vankilassa kostoa. Vapauden koittaessa Karhu palaa Etelä-Pohjanmaalle. Häjyn veri virtaa vahvana suonissa ja pikkurikollisen leima loistaa otsassa.…
K-Kino: Paddington seikkailee
Synopsis Täynnä Paddingtonin ominaista nokkeluutta, viehätysvoimaa ja hervotonta huumoria, Paddington seikkailee vie rakastetun marmeladia rakastavan karhun viidakkoon jännittävälle ja vauhdikkaalle seikkailulle. Kun Paddington saa kuulla rakkaan Lucy-tätinsä kadonneen seniorikarhujen yhteisöstä, hän ja Brownin perhe suuntaavat oitis Perun viidakkoon etsimään häntä.…
K-Kino: Risto Räppääjä ja kaksoisolento
Synopsis Onko kaupungissa Riston kaksoisolento? Risto näkee kaupungilla ihan samannäköisen pojan kuin hän itse – sillä on samanlainen tukka, samanlainen huppari ja samanlaiset housut. Risto ja Nelli päättävät selvittää onko poika kaksoisolento, varjominä, vai jopa huijari? Miksi Rauha-täti on ollut…
Synopsis Konsta Karhu on jatkanut isänsä Jussi Murikan polkua ja istunut kiven sisässä sovittamassa syntejään. Paras ystävä Jalo vasikoi aikanaan Konstan, joka punoo vankilassa kostoa. Vapauden koittaessa Karhu palaa Etelä-Pohjanmaalle. Häjyn veri virtaa vahvana suonissa ja pikkurikollisen leima loistaa otsassa.…
K-Kino: Risto Räppääjä ja kaksoisolento
Synopsis Onko kaupungissa Riston kaksoisolento? Risto näkee kaupungilla ihan samannäköisen pojan kuin hän itse – sillä on samanlainen tukka, samanlainen huppari ja samanlaiset housut. Risto ja Nelli päättävät selvittää onko poika kaksoisolento, varjominä, vai jopa huijari? Miksi Rauha-täti on ollut…
Soitinrakennustyöpaja – julmu
Julmu on pieni lintupilli, jota on käytetty jo kivikaudella. Tässä työpajassa rakennetaan itse julmu ja materiaaleina käytämme luonnonmateriaaleja, puuta, tuohta ja puuvillanarua. Työpaja soveltuu lapsille vanhempien kanssa. Pajassa tutustutaan erilaisiin työkaluihin kuten oksasakset, viila, puukko ja isommat pääsevät niitä käyttämään.…
Synopsis Konsta Karhu on jatkanut isänsä Jussi Murikan polkua ja istunut kiven sisässä sovittamassa syntejään. Paras ystävä Jalo vasikoi aikanaan Konstan, joka punoo vankilassa kostoa. Vapauden koittaessa Karhu palaa Etelä-Pohjanmaalle. Häjyn veri virtaa vahvana suonissa ja pikkurikollisen leima loistaa otsassa.…
Synopsis Kaksinkertainen Oscar®-voittaja Renée Zellweger palaa rooliin, joka loi romanttisen komedian ikimuistoisen sankarittaren, Bridget Jonesin, jonka ainutlaatuinen näkökulma elämään ja rakkauteen määritteli uudelleen kokonaisen elokuvagenren. Bridget Jones valloitti kirjahyllyt Helen Fieldingin ilmiöksi nousseessa romaanissa Bridget Jones – elämäni sinkkuna, josta…
Synopsis Tove Janssonin rakastettuun Kesäkirja-teokseen perustuva elokuva kertoo maagisen ja elämää kohottavan tarinan Sophia-tytön (Emily Matthews) kesästä isoäidin (Glenn Close) kanssa pikkuisella saarella Suomenlahdella. Sophian isän (Anders Danielsen Lie) surressa puolisonsa kuolemaa meren aallot silittävät kalliota, aurinko paistaa ja puut…
K-Kino: Risto Räppääjä ja kaksoisolento
Synopsis Onko kaupungissa Riston kaksoisolento? Risto näkee kaupungilla ihan samannäköisen pojan kuin hän itse – sillä on samanlainen tukka, samanlainen huppari ja samanlaiset housut. Risto ja Nelli päättävät selvittää onko poika kaksoisolento, varjominä, vai jopa huijari? Miksi Rauha-täti on ollut…
Synopsis Konsta Karhu on jatkanut isänsä Jussi Murikan polkua ja istunut kiven sisässä sovittamassa syntejään. Paras ystävä Jalo vasikoi aikanaan Konstan, joka punoo vankilassa kostoa. Vapauden koittaessa Karhu palaa Etelä-Pohjanmaalle. Häjyn veri virtaa vahvana suonissa ja pikkurikollisen leima loistaa otsassa.…
Vauvojen värikylpy
Värikylvyssä herätellään elämyksellisesti kaikkia aisteja ja sukelletaan maisemataiteen maailmaan ihastellen taidenäyttelyn teoksia ja tunnustellen aiheeseen liittyviä eri värisiä ja tuntuisia materiaaleja. Ohjaaja Ilona Kristolalla on yhdeksän vuoden kokemus Vauvojen Värikylpyjen ohjaamisesta. Osallistujia mahtuu mukaan kahdeksan lasta vanhempineen. Osallistumismaksu Osallistumismaksu 10…
Kuoromusiikkia Kalevalan päivän kunniaksi Kalevalan päivän kunniaksi Akateeminen mieskuoro Psaldo esittää Kalevala-aiheista mieskuoromusiikkia. Esitettävien laulujen tekstit ovat Kalevalasta ja Kantelettaresta sekä Aleksis Kiven kynästä. Säveltäjänimiä ovat mm. Jean Sibelius, Joonas Kokkonen, Toivo Kuula ja Veljo Tormis. Akateeminen mieskuoro Psaldo on…
Apo Apponen -lastennäytelmä
Tamperelaisen Teatteri Siperian hauska ja leikkisä lastenesitys Apo Apponen saapuu Kangasala-taloon! Esitys perustuu Juhani Känkäsen samannimiseen kirjasarjaan. Näytelmäsovituksessa arkisista asioista kehittyy suuria seikkailuja ja hauskoja tilanteita, jotka pitävät yleisön hymyissä suin läpi esityksen. On ihan tavallinen arkiaamu Apo Apposen elämässä.…